Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Millä oppisin luottamaan jälleen? ov
10.07.2006 |
Olen ollut vuoden päivät sinkkuna ja nyt tavannut uuden miehen, jonka kanssa viihdyn erittäin ja joka ilmiselvästi viihtyy kanssani. Vaikuttaisi olevan jopa aika myyty... Ongelma on, että jostain syystä epäilen miehen olevan huijari... Vaikka mikään hänen käytöksessään ei ole viitannut siihen, kaikki on vain päässäni :-( Millä ihmeellä oppisin luottamaan häneen, ja uskomaan, että hän on tosiaan kiva ja kunnollinen mies??
Taustaa; viime vuoden keväällä-kesällä elin intohimoisen, mutta lyhyeksi jääneen suhteen, jossa mies osoittautui mieleltään sairaaksi (kirjoitinkin silloin tänne aika pitkästi meidän tilanteesta otsikolla " masentunut mies - apua!" ja sain ihania, asiallisia vastauksia). Olin heittäytynyt tuohon suhteeseen tosi vauhdilla, se vain tuntui niin hyvältä ja se mies tuntui olevani unelmieni mies (termi, jota lakkasin käyttämästä noin 15-vuotiaana..) Kaikki oli niin hyvin, kunnes yhtäkkiä hän alkoi saada rajuja masennuskohtauksia ja alkoi vetää minuakin synkkään maailmaansa. Ero siitä tuli lopulta, en herkkänä ihmisenä kestänyt sitä kun en tiennyt miten auttaa. No nyt on vuosi mennyt ja olen mielestäni toipunut exästä (hän on muuten jo neljännessä suhteessa minun jälkeeni, asuu erään naisen kanssa nyt.)
Kuukausi sitten tapasin tämän uuden miehen... Kun ajattelen häntä, hymyilen:-). .. Mutta jostain syystä en luota häneen. Pelkään niin, että jopa kuvittelen, että hän valehtelee silmät kirkkaana päin naamaa. Kävi jopa niinkin mielikuvituksellinen ajatus päässä, että olen vedonlyönnin uhri; että he ovat kavereineen lyöneet vetoa kuinka pitkälle kanssani pääsee vaan puhumalla kauniisti ja antamalla aikaa. Koska niin hän tekee. Hän tuntuu näkevän ne hyvät puolet mitä minussa on ja suhtautuu varovaisuuteeni kunnioituksella, sanoen että ei ole mitään kiirettä, hänellä on meistä hyvä intuitio, ja siksi hän voi hyvin odottaa, että mennään minun tahtiini. Tällä miehellä ei siis ole virallisesti tiedossani kuin yksi pitkä miinus - hän on kavereita/tuttuja yhden todella inhottavan miehen kanssa, erään miehen johon en luota pätkääkään missään tilanteessa ja joka on ainoa tuntemani todellinen ihmishirviö.
Olo on kauhea - olenko Minä nyt vuorostani tulossa hulluksi?? Millä ihmeellä oppisin luottamaan? Luulisin, että tuo viime kesäinen suhde tässä vaikuttaa - näin jälkikäteen ajatellen koin voimakkaasti miehen pettäneen minut ja luottamukseni, vaikkei hän sille tietenkään mitään voinut. Sairas mikä sairas.
Tulipa vuodatus. Osaisiko joku auttaa (jos sai tekstistä jotain tolkkua)?
Kiitos!!
Kommentit (6)
En näe enneunia enkä aina todellakaan näe ihmisestä tai tajua, onko joku paha, ennenkuin on jo päässyt satuttamaan. Siksi kummastelenkin.
Eräällä hyvällä ystävälläni on voimakas intuitio, ja olen hänen mielipiteeseensä oppinut luottamaan. Hänellä(kin) on tästä uudesta miehestä hyvä kuva. Kaikilla, jotka ovat meidän tavanneet.
Samainen ystävä sanoi muuten, että hänestä yritän nyt vähän liikaa kontrolloida elämääni. Tunteita ei voi kontrolloida, eikä elämää. Miksi sitten yritän suojella itseäni eli kontrolloida pettymyksiltä? Miksen uskalla heittäytyä?
t. ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Paljon ajattelemisen aihetta teksissäsi. Erittäin hyvä pointti tuo, ettei ketään pidä nostaa jalustalle. Mulla on ollut valitettavasti vähän taipumusta siihen aiemminkin,... ja todennäköisesti siksikin viime kesäinen crash-boom-bang oli sitten aika koettelemus.
Olen kyllä oikeasti sitä mieltä, että elämä on elettävä. Jos varoo liikaa, elämä sujahtaa elämättömänä ohi. Sitä ei vaan haluaisi tehdä vääriä päätöksiä, puoleen tai toiseen. Mutta lohtua antaa, että sitä ei yleensä elämässä kadu mitä on tehnyt, vaan mitä on jättänyt tekemättä... Ja viime vuotisten kokemusten jälkeen tunnen itseäni enemmän kuin ikinä, ja se on kiva tunne. Selviydyinhän mä niistä kahdesta erostakin, joten enköhän mä selviydy tästäkin elämänkokemuksesta. Ei ehkä tarvis ottaa kaikkea elämässä niin kauhean vakavasti, vaan just niinkuin sanoit, tapailla miestä ihan kaikessa rauhassa. Hän on tosiaan siihen valmis (ja miehenä varmaan tykkääkin, kun en roiku jalassa koko ajan!)
Kiitos, kyllä tää jo alkaa vähän helpottaa. Ihmeesti loksahtelee ajatukset paikoilleen, kun saa jakaa niitä.
Kivaa kesää sullekin
t. ap
Täällä ei varmaankaan kovin moni jaksa sitä edes lukea, ikävä kyllä.
Ei kai tuohon auta muu kuin aika. Se, että olet yhdessä uuden miehen kanssa ja teet hänen kanssaan asioita. Jos näytät hänelle vainoharhaisuutesi ja olet kovin " vaikea" , hän kyllä myös nostaa kytkintä.
Täytyy ehkä jatkaa kirjoittamista ihan itselleen, jospa se selvittäisi asioita päässäni. Jotenkin kummallista vaan, että epäilen niin paljon tätä uutta, vaikka mitään syytä ei ole. Se on surullistakin, koska olen aina ollut aika perusluottavainen. Kai minä vaan yritän suojella itseäni sydänsuruilta.
Kiitos kumminkin, kiva kun vastasit.
t.ap
Alue: Aihe vapaa
Ikävää mutta totta siinä mielessä ettet " pähkäilemällä" saa mitään selville.
Ainoa asia jolla saat selvää asioista on ottaa riski. On vaan itselle se tehtävä selväksi ettei nyt kenestäkään ihmisestä tee mielessään täydellistä koska sellaista ei olekaan. Tulee vaan pettymyksiä jos nostaa toisen liian korkealle.
Kyllä minä sinuna siltikin ottaisin haasteen vastaan..ei se ota jos ei annakkaan :)
Ja jos pystyy alkamaan realistisin aatoksin suhteeseen niin ei ehkä niin pety JOS ei se toimikkaan/tulee jotain ikävää vastaan.
Ja eihän sitä ole pakko siltikään niin tiiviisti alkaa olemaan heti...hiljaa hyvä tulee. Onnea!