Haluaisin pistää välit poikki äitini kanssa. Muita?

Jos et vaan vastaa sen puheluihin/et päästä sisään? Jos alkaa fyysisesti uhkailemaan niin silloin voi jo hakea lähestymiskieltoa.

Sinuna antaisin varoituslaukauksen (vertauskuvallisesti!) ennen totaalista välirikkoa. Kerro että olet kyllästynyt ripityksiin ja olet aikuisena ihmisenä itse vastuussa elämästäsi etkä kaipaa hänen kurinpalautuksiaan enää. Kerro myös, miten ja missä tilanteissa toivoisit hänen tukevan sinua. Mikäli hän ei kykene vastaamaan toiveisiisi asiallisesti, voit ilmoittaa että haluat pitää välinne viileän asiallisina tai katkaista ne kokonaan.

Vierailija kirjoitti:

Sinuna antaisin varoituslaukauksen (vertauskuvallisesti!) ennen totaalista välirikkoa. Kerro että olet kyllästynyt ripityksiin ja olet aikuisena ihmisenä itse vastuussa elämästäsi etkä kaipaa hänen kurinpalautuksiaan enää. Kerro myös, miten ja missä tilanteissa toivoisit hänen tukevan sinua. Mikäli hän ei kykene vastaamaan toiveisiisi asiallisesti, voit ilmoittaa että haluat pitää välinne viileän asiallisina tai katkaista ne kokonaan.

Toki jos äitisi on narsku (niinkuin joka toisen palstailijan läheinen tuntuu olevan), niin välit vaan kylmästi poikki.

Aina kun yritän selittää tuota, alkaa hän puhumaan vihaisena päälle ja jankkaamaan sitä samaa "Mä olen sun äiti!! Mun tehtävä on sanoa!". 

Olen alkanut epäilemään alkavaa Alzheimeria koska sitä on suvussa ja ei ollut tuollainen kun olin nuori aikuinen. Mutta mikähän pommi siitä räjähtää jos vihjailen että voisi käydä lääkärillä..

Kristallikissa darling, älä ole yhteydessä henkilöön joka aiheuttaa sinulle mielipahaa.

En ole yli 10 vuoteen puhunut äitini kanssa tai nähnyt. Elämä helpompaa näin

Äitini on taitava pitämään ihmisiä otteessaan. Väheksyy, alistaa ja haukkuu toisen raivon partaalle, minkä jälkeen hän iloisena laulellen jatkaa päiväänsä. Häntä ei itseään huoleta pätkääkään se, mitä mielipahaa aiheuttaa toisille. Uskoo vahvasti, että muut on hänelle velkaa seuransa ja palvelunsa koska on hän sentään perheen äiti, eikä äidille voi kukaan kiukutella.

Oma äitini oli tuollainen. Koko lapsuuteni kantrolloi kaikkea mitä tein tai sanoin, jokaista ilmettänikin. Aina oli kömpelö, hidas, tyhmä ym. Mitään en osannut. Näin sittä huolimatta että olin koulussa todella hyvä, keskiarvo aina ysin. ja ylikin. Mutta äidille en kelvannut. Hänen mielestään olin aina hänen tiellään, jollain lailla häiritsin. Jos kerroin jotain niin hän sanoi "en jaksa nyt kuunnella". Jos nauroin, hän vihaisena huusi "nyt loppuu tuo räkätys!". Kurjinta on että veljelleni hän oli tosi mukava, aina kehui ja jaksoi kuunnella ja minulle mainita että kunpa olisin samanlainen kuin veljeni. 

Kun sain omia lapsia, tein heidänkin kanssaan kaiken väärin, äitini osasi paremmin. Halusi määrätä kaikesta, suuttui esim. silmittömästi kun leikkasin tyttöni pitkän tukan. Aina lapseni toimimat jotenkin väärin ja marttyyrina sanoi "mummolle tuli paha mieli". Siis jos pikkutyttö ei muistanut tyyliin kiittää kun mummo ojensi kaappista sukat. 

Äitini sairastui syöpään ja silloin hän vasta katkera olikin. Aivan kammottavalla tavalla haukkui minua. En halunnut pitää yhteyttä usein, hän oli niin raskas. Vielä kuolinvuoteellakin hän haukkui minua "miten sä voit olla noin tyhmä!". 

Kun äitini kuoli, tunsin valtavaa helpotusta. Tajusin että lähes 40 vuotta olin pelännyt häntä ja ollut jatkuvasti ahdistunut. Äidin raivopuhelut loppuivat vasta kun hän kuoli. Itsetuntoni alkoi parantua ja huomasin että aloin olla erilailla rento ja vähän nauttia elämästä. Äitini oli aiheuttanut sen että olin pelokas ja alakuloinen ja stressasin kaikkea. Olisi pitänyt laittaa välit poikki kokonaan joskus jo vuosikausia sitten!