Kuka tietää/muistaa? Oliko kana kallista 80-luvulla Suomessa?
Kommentit (15)
Kana oli silloin varsin edullista, jos ap ylipäätään tietää mikä kana on...
Liha ja lihatuotteet olivat melko kalliita 80-luvulla nykyiseen verrattuna.
Myös lohi oli silloin vain juhlaruokaa ja tavallaan ylellisyystuote, sillä sen hinta oli korkea.
Itseasiassa ruoka on halpaa nykyisin, vaikka Suomen sanotaakin olevan kallis maa.
Mutta jos vertaa entsiin vuosikymmeniin vaikkapa 70-80 -luvuille ruoka on siihen verrattuna edullista ja monipuolisempaa.
Noina aikoina ei ollut myynnissä mitään kanasuikaleita ja muita puolivalmiita / maistettuja kanajuttuja.
Kun tehtiin ruokaa kanasta ostettiin se tai broileri kokonaisena, ja maustettiin itse tai itse paloiteltiin se. Niitä tehtiin uunissa ja edelleen jotkin vanhemmat keittivät kananliemen vielä silloin aina itse ja kanakeiton.
Ja kanakeitto oli vielä 1960-1970 erityisesti sairaiden, kuten kuumeisten ja tulehdustautia potevien ruokaa.
Nyt noita kaikkia saa valmiina, niin helppoa elämä nykyisin.
Vierailija kirjoitti:
Sekä että oikeastaan.
Ainakin kasarin alussa kana oli edullisempaa kuin broileri. Ihan vain siksi, että ei ollut vielä broilereiden tehotuotantoa. Nythän tilanne on toisinpäin ja kanaa on jopa aika vaikea edes löytää kaupoista. Broileri kyllä yleistyi kasarin loppua kohden mentäessä.
Kuten kirjoittaja nro 4 jo sanoikin, niin ylipäätään lihatuotteet olivat kasarilla suhteessa kalliimpia kuin nykyisin. Sen vuoksi lihaa ei syöty aterialla määrällisesti yhtä paljon kuin nyt. Edullisimpia lihatuotteista olivat jauhoiset makkarat ja jauheliha. Merkittävin eläinproteiinin lähde taisi suomalaisperheissä olla silloin maito eli maitoa joivat niin lapset kuin aikuisetkin ruokajuomana.
80-luvulla ostettiin kokonainen pakastebroileri, ei sillon saanut valmiita suikaleita.
Vierailija kirjoitti:
Noina aikoina ei ollut myynnissä mitään kanasuikaleita ja muita puolivalmiita / maistettuja kanajuttuja.
Kun tehtiin ruokaa kanasta ostettiin se tai broileri kokonaisena, ja maustettiin itse tai itse paloiteltiin se. Niitä tehtiin uunissa ja edelleen jotkin vanhemmat keittivät kananliemen vielä silloin aina itse ja kanakeiton.
Ja kanakeitto oli vielä 1960-1970 erityisesti sairaiden, kuten kuumeisten ja tulehdustautia potevien ruokaa.
Nyt noita kaikkia saa valmiina, niin helppoa elämä nykyisin.
Kertoisitko, miten kanaruokaa tehdään broilerista?
Kokonainen pakastekana oli aika edullista.
Kanaa piti kypsentää pitkään, ihan eri juttu kuin nykyiset nopeat broilerituotteet.
Lapsuudenkodissa oli välillä broileria, mutta sitä myytiin vain kokonaisena ja pakastettuna. Kävin Englannissa 80-luvun alussa ja olin hyvin hämmästynyt, kun siellä myytiin tuoretta broileria paloiteltuna irtomyyntitiskillä.
Anoppi suostui syömään broileria vasta 90-luvun lopulla. Hän oli syönyt kerran kanaa 50-luvulla ja sanoi, että se oli sitkeää, siksi ei tykkää broilerista. Puoliväkisin suostuteltiin maistamaan broileria ja tykästyi.
Oi. Sillon sai vielä ihania possunkyljyksiä, nykyään niissä on aina luunsiruja.
Katsokaapa tämä Neuvosto-Viron kanajauhelihamainos 80-luvulta 😆😆😆
Mun mielestä syötiin kyllästymiseen asti kanaa ja riisiä uunissa tehtynä. Eli vuokaan riisiä, kanaliemikuutio ja broilerinkoivet.
Meidän kotona 80-luvulla en muista koskaan syöneeni kanaa tai broileria kotona. Meillä siis syötiin kotona tehtyä kotiruokaa. Koulussa ainoa kanaruoka oli kanaviillokki.
Ruuat mitä kotona syötiin oli: silakkapihvit, lihakeitto, makaronilaatikko, kalakeitto,, jauhelihakastike ja spagetti, lihapullat ja muusi, italianpata jne
90-luvulls kun tuli unclke ben's kastikkeet ja broilerisuikaleet, alettiin syömään niitä usein riisin kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Mun mielestä syötiin kyllästymiseen asti kanaa ja riisiä uunissa tehtynä. Eli vuokaan riisiä, kanaliemikuutio ja broilerinkoivet.
Kanaliemikuutioko se tekee broilerista kanaa...?
Tarkoitatko kanaa vai broileria?