Lue keskustelun säännöt.
Kertokaa mulle mistä johtuu se, että jos jotain kamalaa tapahtuu
26.06.2020 |
Niin itse pysyn ihan rauhallisena ja ”järkevänä”, mutta esim mieheni meinaa tulla hulluksi. Siis oikeasti hulluksi.
Otetaan nyt esimerkiksi tämä korona. Mua ei alkanut missään vaiheessa ahdistaa se, seurasin vaan tarkkaan tilannetta ja elin sen mukaan. Mies jauhoi kaiket päivät sitä et nyt varmaan tosi monet sukulaiset ja ystävät kuolee ja muutenkin hieman ”sekosi”. No, nyt tilanne on onneksi rauhoittunut. Mutta samalla tavalla on käynyt kun esim yksi meidän molempien hyvä ystävä kuoli. Hänen oli tosi vaikea jotenkin hyväksyä se, eikä pystynyt toimimaan normaalisti pitkään aikaan sen jälkeen. Itse hoidin kodin, perheen ym ihan samalla tavalla kuin yleensäkin, vaikka toki olin surullinen ja näin, mutta en mennyt täysin pois tolaltani.
Kerrotaan nyt vielä näin, että mies on hyvin tavallisesta ”ehjästä” perheestä, kun taas itse olen kasvanut perheväkivallan ja monenlaisen sairauden keskellä.
Kommentit (22)
Onkohan tällä tekemistä resilienssin kanssa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ajattelen niin, että olet jäävi puhumaan itsestäsi. Joku läheinen saattaisi huomata sinussa kriisin aiheuttamia pieniä käytösmuutoksia, joita et huomaa itse. Joku ihminen saattaa myös reagoida psykosomaattisesti kriisitilanteissa ja väittää kivenkovaan, että vaivat ovat puhtaasti fyysisiä. Toki ihmiset ovat myös erilaisia ja reagoivat erilaisissa tilanteissa eri tavoin. Ei se sinänsä johdu muusta kuin siitä että ihmiset ovat erilaisia.
Sinä olet oppinut toimimaan vaikean arjen keskellä. Kaikista ei ole samaan.
Minulla on paljon vakavia sairauksia ja pari kuolemantuomiota, mutta en ole masentunut. Moni masentuu, vaikka heillä vaikuttaisi olevan huomattavasti vähemmän murheita. Ihmiset ovat erilaisia, kuka sairastuu mitenkin eikä reagoimistapaa tiedä.
Vierailija kirjoitti:
Oliko miehesi perhe kuitenkaan niin ”ehjä?” Eihän ne ongelmat aina ulospäin näy. Sulla ehkä kokemusta kriiseistä? Osaat olla ja toimia? Toki se voisi olla toisinkin.
Niin totta. Voihan se olla että ei olekaan niin ”ehjä” kun miltä päällisin puolin vaikuttaa. Hänen isänsä on nyt vanhemmiten muuttunut tosi ahdistuneeksi myös, syö useampaa erilaista lääkettä, eikä oikein pysty edes kunnolla huolehtimaan itsestään, vaikka fyysisesti on ihan hyvässä kunnossa, eikä mikään ikäloppukaan vielä. Lisäksi sisaruksilla myös omat ongelmansa.
Itselläni toki myös omia ongelmia, mutta tuollaisissa kriisitilanteissa osaan pysyä rauhallisena ja säilyttää toimintakykyni. Sitä en tiedä mitä tapahtuisi jos vaikka lapsilleni sattuisi jotain.
T. Ap
Ehkä jos reagoisit kriiseihin ihanteellisella ja rauhoittavalla tavalla, saisit myös lähiympäristön (=miehesi) kokemaan olonsa turvalliseksi. Mahdatko tiedostamattasi lietsoa hänessä turvattomuuden tunnetta? Miksi ajattelet niin negatiivisesti siitä, että hän kokee tilanteen ahdistavana?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap, Mulla on myös rikkinäinen perhetausta ja huomaan itsessäni sellaista "kaaoksessa viihtymistä". En siis nauti tietenkään siitä jos tapahtuu ikäviä asioita, mutta niiden kanssa eläminen on tuttua jo lapsuudesta joten niihin olosuhteisiin on ikään kuin helppo asettua. Olisko sullakin näin?
Vierailija kirjoitti:
Ehkä jos reagoisit kriiseihin ihanteellisella ja rauhoittavalla tavalla, saisit myös lähiympäristön (=miehesi) kokemaan olonsa turvalliseksi. Mahdatko tiedostamattasi lietsoa hänessä turvattomuuden tunnetta? Miksi ajattelet niin negatiivisesti siitä, että hän kokee tilanteen ahdistavana?
Yritän kyllä rauhoittaa miestä, mutta kaikkein eniten kyllä keskityn lapsiin, etteivät he joutuisi kärsimään tilanteesta ja pysyisivät rauhallisina. Siinäkin on aika paljon hommaa kun joutuu yksin käytännössä hoitamaan perheen, kun toinen vetäytyy eikä kykene toimimaan normaalisti.
En ajattele negatiivisesti asiasta, mutta ihmettelen suuresti sitä, koska mies vaikuttaa muuten henkisesti melko vahvalta, ja osaa sellaisissa pienissä kriiseissä kyllä toimia järkevästi. T. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Siitä, että ihmisillä on erilaisa on erilaisia luonteita, temperamenttaja, kasvatusta ja herkkyysasteita suhtautua asiohin.
Siksi esimerkiksi kaikista miehistä ei ole armeijaan ollenkaan, he eivät jostain syystä kestä mitään väkivaltaa, eivät kestä nähdä verta vaan pyörtyvät, jne.
Tuollainen ei tee kenestästäkään miehestä ja ihmisestä huonompaa kuin toinen.
Kaikilla, jokaisella ihmisellä, on omat herkkyys- ja vahvuusalueensa. Voi esimerkkinä mainita täysin vahvan ihmisen joka kestää monenlaista, mutta ahdistuu ja hermostuu ja joutuu paniikkiin jos tulee kesällä ukonilma mökillä.
Mitä ajattelet, kumpi tapa suhtautua on parempi? Minun mielestäni ei välttämättä ole hyvä, jos läheinen on kriisin keskellä ulkoisesti tunteeton kuin kivi. Se, että ihmisessä on jotain säröä, saa ehkä ympäristön tuntemaan että inhimillisyys on sallittua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Big five: neuroticism
Kerrotko lisää?
Vierailija kirjoitti:
Onkohan tällä tekemistä resilienssin kanssa?
Tää oli muuten mulle ihan uus juttu vähän aikaa sitten. Avasi silmiä, taustasta huolimatta, jotkut ihmiset vaan pystyvät käsittelemään kriisitilanteita toisia helpommin. Mä pystyn, tosin kriisin jälkeen saatan olla tosi huonona, mutta tärkeintä on, että kun on "tilanne päällä", niin silloin toimitaan, eikä nyyhkitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkä jos reagoisit kriiseihin ihanteellisella ja rauhoittavalla tavalla, saisit myös lähiympäristön (=miehesi) kokemaan olonsa turvalliseksi. Mahdatko tiedostamattasi lietsoa hänessä turvattomuuden tunnetta? Miksi ajattelet niin negatiivisesti siitä, että hän kokee tilanteen ahdistavana?
Yritän kyllä rauhoittaa miestä, mutta kaikkein eniten kyllä keskityn lapsiin, etteivät he joutuisi kärsimään tilanteesta ja pysyisivät rauhallisina. Siinäkin on aika paljon hommaa kun joutuu yksin käytännössä hoitamaan perheen, kun toinen vetäytyy eikä kykene toimimaan normaalisti.
En ajattele negatiivisesti asiasta, mutta ihmettelen suuresti sitä, koska mies vaikuttaa muuten henkisesti melko vahvalta, ja osaa sellaisissa pienissä kriiseissä kyllä toimia järkevästi. T. Ap
Mielenkiintoinen ajatustapa. Et kuitenkaan ilmeisen hyvin ole onnistunut olemaan rauhoittava. Pitääkö ihmisen mielestäsi toimia ulkoisesti rauhallisen oloisesti, vaikka hänen sisällään olisi täysi kaaos? Miten taitavasti ihmisen pitäisi mielestäsi tukahduttaa ja peittää tunteensa? Minusta ei ole mitenkään omituista, että ihminen käyttäytyy totutusta poikkeavalla tavalla, jos elämässä on iso kriisi.
Mitä ap mielestäsi on hulluksi tuleminen? Tarkoitatko psykoottista oireilua?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkä jos reagoisit kriiseihin ihanteellisella ja rauhoittavalla tavalla, saisit myös lähiympäristön (=miehesi) kokemaan olonsa turvalliseksi. Mahdatko tiedostamattasi lietsoa hänessä turvattomuuden tunnetta? Miksi ajattelet niin negatiivisesti siitä, että hän kokee tilanteen ahdistavana?
Yritän kyllä rauhoittaa miestä, mutta kaikkein eniten kyllä keskityn lapsiin, etteivät he joutuisi kärsimään tilanteesta ja pysyisivät rauhallisina. Siinäkin on aika paljon hommaa kun joutuu yksin käytännössä hoitamaan perheen, kun toinen vetäytyy eikä kykene toimimaan normaalisti.
En ajattele negatiivisesti asiasta, mutta ihmettelen suuresti sitä, koska mies vaikuttaa muuten henkisesti melko vahvalta, ja osaa sellaisissa pienissä kriiseissä kyllä toimia järkevästi. T. Ap
Miksi on tärkeää, että lapset pysyisivät rauhallisina? Sallitko sen, että lapset osoittavat voimakkaita tunteita?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Big five: neuroticism
Kerrotko lisää?
Big five on persoonallisuusmittari johon kuuluu viisi luokkaa. Neuroottisuus kertoo sen kuinka paljon ihminen tuntee negatiivisia tunteita. Ne ovat synnynnäisiä ominaisuuksia.
Se, kun ihmistä ahdistaa kriisitilanne, kertoo siitä että hän on ahdistunut siitä että elämä muuttuu radikaalisti. Muutos vaatii luonnollisesti ylimääräisiä voimia ja sopeutumista. Ei se tarkoita, että ahdistunut ihminen olisi jotenkin huono ihminen, tai että ahdistukseen pitäisi etsiä syitä. Iso kriisi on jo "riittävä" syy ahdistukseen.
Täällä onneksi pari muutakin oli jo huomannut kommentoida tätä samaa asiaa:
Ihmiset ovat erilaisia.
Jos joku suhtautuu kriisiin rauhallisesti ei tee hänestä yhtään sen parempaa ihmistä kuin se ihminen, joka ahdistuu kriiseissä. Se johtuu tempperamenttieroista. Ei tarvitse olla mitään vikaa perhetaustoissa, ei tarvitse olla mitään traumoja taustalla. Jokaisella on oikeus suhtautua sillä omalla tavallaan. Ei kenenkään temperamentti ole toisen temperamenttia parempi.
Oliko miehesi perhe kuitenkaan niin ”ehjä?” Eihän ne ongelmat aina ulospäin näy. Sulla ehkä kokemusta kriiseistä? Osaat olla ja toimia? Toki se voisi olla toisinkin.