Kotimaiset elokuvat ovat aivan p**koja
Teit meistä kauniin ja Juice ovat viimeksi katsomani elokuvat. Niin naiivia vääntöä elokuvasta toiseen. Juice jäi kuvaukseltaan kyllä niin hataraksi etten ollut uskoa silmiäni. Ei oikein jäänyt edes fiilistä, että kyseessä oli niin suuresta nerosta kertova elokuva.
Pettymyksiä pettymyksien perään kuin vauvalainen tinderissä.
Kommentit (48)
Mikäs olikaan tämä suomalaisen elokuvan "helmi", jossa mies ja nainen oleilevat asunnossa, puhuvat politiikkaa ja riisuutuvat? Mukana myös vaivaannuttava seksikohtaus.
Tom of Finland - elokuva on malliesimerkki, miten suuren taiteilijan vaiherikkaasta elämästä saadaan pinnallinen, ohut ja mitäänsanomaton tuotos.
Naureskelin ennen, että tyypillinen suomielokuva olisi toiseen maailmansotaan sijoittuva tangoelokuva Pohjanmaalta, jossa juotaisiin ja joku nainen olisi haarat levällään jossain kohtaa.
Kaurismäen leffat ainoita missä näyttelijöiden puhe ei ole teennäistä sössötystä ja hyvin äänitettykin joten saa selvää mitä sanovat.
Toisaalta ovatkin tehneet hommia ulkomailla niin tietävät jotain laadusta.
Ponterosa ja Kummeli kultakuume ovat loistavia. Tähän ei muualla pystytä.
Kotimaisissa leffoissa (kaurismäet poikkeus) työläiset esitetään hieman yksinkertaisina, ryyppääjinä, masentuneina synkistelijöinä tai sitten pikkunilkkeinä.
Onko kukaan huomannut samaa?
Swingers.
Historian paskin suomileffa. Markkinoi itseään komediana. Nolla naurua koko leffan aikana.