Mistä turhasta asiasta olit huolissaan nuorena?
Minkä neuvon antaisit nuorelle itsellesi?
Minä pelkäsin että en saa miestä. 18-vuotiaana en ollut vielä suudellut ketään ja pelkäsin että oli jo myöhäistä. Pienen paikkakunnan lukiossa suositut seurustelovat keskenään ja muut katsoivat vierestä. Luulin että seurustelu on vain niille kauniille ja suosituille ihmisille. Nuoresta pitäen pohdin adoptiota ja keinohedelmöitystä, koska ajattelin ettei kukaan tällaista naapurintyttöä halua.
Nyt sitten havahduin siihen että olen ihan samassa tilanteessa deittimarkkinoilla niiden suosittujen kanssa, joista kaikki parit erosivat. Minäkin olen eronnut pidemmästä suhteesta ja nyt rakennan taloa tämänhetkisen kumppanin kanssa. Kun somesta seurailen entisiä luokkalaisiani, he ovat sinkkuja, avoliitossa, kihloissa, naimisissa tai heillä on lapsia, eikä se näytä mitenkään korreloivan sen aikaisemman suosittuna tai taviksena olemisen kanssa. Kuinka hölmöä oli ajatella silloin että vain suositut pääsevät parisuhteeseen.
Kommentit (3)
Pelkäsin kuol evani ja joutotuvani luopumaan rakkaistani. Pelkäsin siis sairaauksia.
En ollut huolissani tietäkseni mistään.
Pelkäsin 27-vuotiaana erotessani ensimmäisestä liitosta, etten löydä enää ikinä ketään, koska olin vanha piika iässä.