Miten oppisin olemaan ärsyyntymättä toisten ratkaisuista, jollaisia itse en koskaan tekisi?

vielä vatvojia paikalla?

Oisko kellään vastausta ap:n kysymykseen?

Mutta pistän tuon jatkuvan vatvomisen (omat ja muiden asiat) muutenkin hyvin analyyttisen ja kriittisen luonteeni piikkiin. Asiaa pahentaa myös vatvomisesta pitävä mieheni... Myös meidän molempien työn edellyttävät jatkuvaa vatvomista! Sama ominaisuus kysellä ja kyseenalaistaa tuntuu siirtyneen myös parivuotiaaseen lapseemme: saa olla koko ajan vastailemassa mitä hassuimpiin kysymyksiin ¿ varsinkin kun tällaisen vatvojan on vaikea antaa joskus yksiselitteisiä, tyhjentäviä ja suljettuja vastauksia.



ps. Minulle kriittisyys ja siihen liittyvä vatvominen ovat siis elämäntapa, koen sen rikkautena, en merkkinä huonosta itsetunnosta tms.

Varsinkin aiemmin olin kova puuttumaan muiden asioihin ja ihmettelin, jos joku ei osannut / halunnut toimia kuten minä olisin toiminut. Olen tunnistanut tämän piirteen itsessäni jo tosi nuoresta ja oppinut pikkuhiljaa pois siitä. Joskus tunnen edelleen vastustamatonta halua puuttua asioihin, mutta osaan olla hiljaa...



Mun on myös vaikea käsittää miksi jonkun on vaikea puhua ihmisille tai ottaa kontaktia muihin jne. Ärsyynnyn suunnattomasti, jos joku ei saa suutaan auki tms.



Nykyään olenkin vaan sitten tosi kova vatvomaan. Vatvon miehelleni tuttaviemme valintoja ihan kyllästymiseen asti. Haukun ja vatvon ja vatvon miten asia mielestäni tulisi hoitaa. Ärsyynnyn itsekin kun en oikein pääse asioista eroon... Miehen kyllästyneet kommentit sitten saavat minut vasta hiljaiseksi. ;-)



Kohtalotovereita siis löytyy! Silti koen, että tämä piirre on siinä mielessä hyvä, että sen kautta olen tutustunut itseeni ja itsetuntemukseni on aika hyvä.

On kausia jolloin pystyn ajattelemaan että tuo on heidän ratkaisu ja varmasti heillä ihan toimiva jne.

Mutta välillä taas en voi käsittää miksi joku toimii mielestäni tyhmästi.

inhottava tunne. En saa mielestäni ihmisten lauseita ja ärsyynnyn kun en saanut sanotuksi takaisin. Vatvon asiaa ja, miehelleni ja siskolleni. Molemmat vaan huokailevat.. voi kun pääsisi eroon tästä

Kiteytettynä näin. Elämäänsä tyytyväiset ja onnelliset eivät harrasta jatkuvaa vatvomista vaan keskittyvät elämiseen.

...jonka asioihin monet kokevat tarpeen puuttua. Se on täysin raivostuttavaa; teen elämässäni omat valintani eivätkä ne kuulu muille.



Pitäisi pystyä hyväksymään ihmisten erilaisuus: vaikka olisi lähtöisin samankaltaisista oloista saattaa kuitenkin päätyä aivan toisenlaisiin ratkaisuihin ja sen pitäisi olla ok. Ihmisen kypsyyden merkki on myös toisten ratkaisujen hyväksyminen vaikkei niitä pysty ehkäpä aina ymmärtämään.

...ei ole yhtä oikeaa tapaa elää. Joillekin se mikä on sinulle vatvomista on heille sitä elämistä. Ja se mikä sinulle elämistä on toisen mielestä ehkäpä pakoilua.



Ei ihmisiä voi pistää muottiin. Pitäisi pystyä hyväksymään erilaisuus, erilainen tapa nähdä asiat, erilainen tapa elää.



Minä olen luonteeltani vatvoja, pohdiskelen paljon asioita. Se on minun tapani elää ja käsitellä maailmaa, eikä pitäisi olla keneltäkään pois. Joku toinen arvostaa hetkessä elämistä, tekoja ja kokemuksia. Minulle ne eivät ole yhtä tärkeitä kun asioiden pohtiminen.

tykkää ja tekee omat ratkaisunsa. Johtunee vanhempieni alkoholismista; en ole koskaan mahtanut sille mitään, vaikka se minua kuinka on harmittanut ja elämääni haitannut.



Mutta asioiden vatvojaksi tunnustaudun. Jos joku iso huoli tai murhe tulee, mietin sitä KOKO ajan, en oikein pääse asiasta yli, vatvon sitä koko ajan, yötäpäivää. Ja muu ei auta kuin aika. Ja mietin asioita ihan liian paljon; tuntuu välillä, että ajattelen koko ajan jotain. Raivostuttavaa.

on ihan kuin mun äiti. Pitkiä puheluita tulee tosi paljon kun äitee vaan vatvoo ja vatvoo muiden asioita, joskus jopa omasta lapsuudestaan asti =o Sellaista on raskas kuunnella, monet kerrat oon ajatellu hankkia salaisen numeron äitini takia :(



Tuoreita asioita vatvoessaan vaatii minua puuttumaan ko. ihmisten elämään, sanoo että minun täytyy neuvoa heitä (voi luoja). Haukkuu sitten minut pystyyn kun sanon ettei kiinnosta. Olen kuulemma outo enkä välitä ihmisistä. No just joo, ehkä sekantuisin jos joku ihan oikeasti tekisi jotain tosi pöljää ja vahingoittaisi itseään tai muita.



Äitini mielestä minun pitäisi neuvoa muita elämään kuten äitini ;D

Itse hän ei halua neuvoa ihmisiä, sillä eihän kukaan sellaisesta pidä ja hän haluaa pysyä hyvissä väleissä ihmisten kanssa. Se hyvä puoli tässä sentään on ettei kehtaa mieheni kuulten sekaantua perheeni elämään :D

Enpä viitsi ilman miestäni äiteen luona vierailla :)

Vielä kun saisi ne puhelut loppumaan...

Eri asia jos vatvoo jotain omassa elämässään kriisiä tms mutta toi toisista vatvominen .... Mä en edes kuuntele sellasta.

Jos vatvot itse muiden asioita, muiden tapaa elää ym sillon se on muilta pois.

ole törmännyt tähän ihmistyyppiin.

Kyllä ne saa suunsa auki, usein erittäin kuuluvasti vielä.

Ja sen lisäksi ne sitten vatvoo ja vatvoo

tarpeeksi, että ymmärtäisi heidän ratkaisujensa perustelut, niin eikö se ole ihan sama jättää vatvomatta toisten asiat? En minäkään ymmärrä sitä, miksi joku tekee lapsia heti peruskoulun jälkeen tai haluaa kituuttaa minimipalkalla, mutta eikö se ole jokaisen oma valinta? Ei se minulle kuulu, eikä varsinkaan ole minun asiani mennä tuommosia kommentoimaan asianosaiselle.