23-vuotias nainen tekee töitä jopa 85 tuntia viikossa ja on sitä mieltä että "haudassakin kerkeää levätä"

Vierailija kirjoitti:

Jos oikeasti tykkää työnteosta, niin miksi ei? Kukaan tuskin paheksuisi ja puhuisi varmasta loppuunpalamisesta, jos olisi normaali 40 tunnin työ ja lisäksi harrastus, joka veisi 20+ tuntia per viikko. Hän nyt sitten vähän niin kuin harrastaa sivutöitä, jotka vievät iltoja ja viikonloppuja.

Jos työnteko alkaa tuntua pakkopullalta, niin sittenhän voi lopettaa vaikka epämieluisimmat työt noista.

Se onkin ihan eri asia, jos on työ+harrastus kuin jos on pelkkä työ. Harrastus kun tarjoaa vastapainoa työlle, mutta jos "harrastus" on työ, ei saa sitä vastapainoa. Siksi työnarkomaanit palavat helpommin loppuun kuin työssäkäyvät paljon harrastavat. Lisäksi työnarkomaanit usein kuvittelevat olevansa korvaamattomia eivätkä siksi pysähdy kuuntelemaan itseään, vaan paahtavat menemään kunnes tulee totaalistoppi. 

Vierailija kirjoitti:

Tuollaisia tapauksia on av:lla kirjoittelemassa. Alle kolmekymppisenä masennuksen ja uupumuksen takia työkyvyttömyyseläkkeelle/vuosien sairaslomalle. Ja sitten purkamaan pahaa oloa tänne. 

Enemmän täällä on niitä, jotka keksivät tekosyitä sille, ettei tarvitse tehdä ensimmäistäkään työtä. Miksi kiva elämää viettävä masentuisi ja uupuisi? Jos pitää työstään, sitä jaksaa tehdä.

Ja jos työn tekeminen aiheuttaa pahaa oloa, niin perustulo pitää ehdottomasti torpata. Sitähän perustellaan sillä, että sitten voi tehdä pienipalkkaista työtä tukien pienemättä. Ei kannata, jos työ aiheuttaa noin isoa tuskaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos oikeasti tykkää työnteosta, niin miksi ei? Kukaan tuskin paheksuisi ja puhuisi varmasta loppuunpalamisesta, jos olisi normaali 40 tunnin työ ja lisäksi harrastus, joka veisi 20+ tuntia per viikko. Hän nyt sitten vähän niin kuin harrastaa sivutöitä, jotka vievät iltoja ja viikonloppuja.

Jos työnteko alkaa tuntua pakkopullalta, niin sittenhän voi lopettaa vaikka epämieluisimmat työt noista.

Se onkin ihan eri asia, jos on työ+harrastus kuin jos on pelkkä työ. Harrastus kun tarjoaa vastapainoa työlle, mutta jos "harrastus" on työ, ei saa sitä vastapainoa. Siksi työnarkomaanit palavat helpommin loppuun kuin työssäkäyvät paljon harrastavat. Lisäksi työnarkomaanit usein kuvittelevat olevansa korvaamattomia eivätkä siksi pysähdy kuuntelemaan itseään, vaan paahtavat menemään kunnes tulee totaalistoppi. 

Tätä ei ole onnistuttu tieteellisesti todistamaan. Mikä johtuu siitä, että onnelliset työnarkomaanit ei koe sitä stoppia koskaan eikä heitä siten löydetä tutkimuksiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuollaisia tapauksia on av:lla kirjoittelemassa. Alle kolmekymppisenä masennuksen ja uupumuksen takia työkyvyttömyyseläkkeelle/vuosien sairaslomalle. Ja sitten purkamaan pahaa oloa tänne. 

Enemmän täällä on niitä, jotka keksivät tekosyitä sille, ettei tarvitse tehdä ensimmäistäkään työtä. Miksi kiva elämää viettävä masentuisi ja uupuisi? Jos pitää työstään, sitä jaksaa tehdä.

Ja jos työn tekeminen aiheuttaa pahaa oloa, niin perustulo pitää ehdottomasti torpata. Sitähän perustellaan sillä, että sitten voi tehdä pienipalkkaista työtä tukien pienemättä. Ei kannata, jos työ aiheuttaa noin isoa tuskaa.

Sen verran tullut nähtyä näitä "kivaa elämää viettäneitä" työuupumuksen tai vastaavan takia saikulla tai työkyvyttömänä olevia, että en osaa nähdä työnarkomaniassa positiivisia puolia. Jaksaahan sitä jonkin aikaa, mutta useissa tapauksissa stoppi tulee jossain vaiheessa vastaan. Onko sitten kiva uhrata koko elämänsä sen takia, että saa muutaman vuoden paahtaa lähes tauotta menemään. Ihminen kun väistämättä tarvitsee muutakin kuin työn, vaikka osa luulee, ettei tarvitse. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos oikeasti tykkää työnteosta, niin miksi ei? Kukaan tuskin paheksuisi ja puhuisi varmasta loppuunpalamisesta, jos olisi normaali 40 tunnin työ ja lisäksi harrastus, joka veisi 20+ tuntia per viikko. Hän nyt sitten vähän niin kuin harrastaa sivutöitä, jotka vievät iltoja ja viikonloppuja.

Jos työnteko alkaa tuntua pakkopullalta, niin sittenhän voi lopettaa vaikka epämieluisimmat työt noista.

Se onkin ihan eri asia, jos on työ+harrastus kuin jos on pelkkä työ. Harrastus kun tarjoaa vastapainoa työlle, mutta jos "harrastus" on työ, ei saa sitä vastapainoa. Siksi työnarkomaanit palavat helpommin loppuun kuin työssäkäyvät paljon harrastavat. Lisäksi työnarkomaanit usein kuvittelevat olevansa korvaamattomia eivätkä siksi pysähdy kuuntelemaan itseään, vaan paahtavat menemään kunnes tulee totaalistoppi. 

Tätä ei ole onnistuttu tieteellisesti todistamaan. Mikä johtuu siitä, että onnelliset työnarkomaanit ei koe sitä stoppia koskaan eikä heitä siten löydetä tutkimuksiin.

Siihen ei tieteellisiä tutkimuksia tarvita, kun omin silmin näkee, mitä liiallinen työnteko ihmisille tekee. Toki on olemassa joitain, joille työnarkomania sopii, mutta harva sitä pystyy toteuttamaan ilman minkäänlaisia negatiivisia seurauksia. Unettomuus jne. ovat tyypillisiä "superihmisten" ongelmia. He vain eivät niitä tunnista, koska kuvittelevat olevansa yli-ihmisiä, jotka pärjäävät parin tunnin unilla jne. 

Voisin tehdä tuollaisia työviikkoja, jos työ on oikeasti intohimo. Mutta jotain hanttihommia? Tuntuu järjettömältä.

Toki jos jokin päämäärä on, että pitää tienata X määrä rahaa tarkoitukseen Y (vaikka oman yrityksen perustamiseen), sitten ymmärrän.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuollaisia tapauksia on av:lla kirjoittelemassa. Alle kolmekymppisenä masennuksen ja uupumuksen takia työkyvyttömyyseläkkeelle/vuosien sairaslomalle. Ja sitten purkamaan pahaa oloa tänne. 

Enemmän täällä on niitä, jotka keksivät tekosyitä sille, ettei tarvitse tehdä ensimmäistäkään työtä. Miksi kiva elämää viettävä masentuisi ja uupuisi? Jos pitää työstään, sitä jaksaa tehdä.

Ja jos työn tekeminen aiheuttaa pahaa oloa, niin perustulo pitää ehdottomasti torpata. Sitähän perustellaan sillä, että sitten voi tehdä pienipalkkaista työtä tukien pienemättä. Ei kannata, jos työ aiheuttaa noin isoa tuskaa.

Koska ihminen ei ole robotti, vaan ihminen tarvitsee myös lepoa. Masennus ei katso elämän "kivuutta". Voihan tulla vaikka synnytyksen jälkeinen masennus, vaikka olisi kuinka toivottu ja odotettu lapsi. Uupuakin voi myös kivoista asioista, jos niitä tekee liikaa ja unohtaa levon ja muun tarpeellisen. 

Joku kampanja oli aikanaan otsikoitu näin: "Työelämä on maraton, ei pikajuoksu".  Ei kukaan jaksa vetää täysillä päivästä toiseen vuosikausia. Jos aikansa jaksaa, niin ei ainakaan ole perhettä, harrastuksia tai muita velvoitteita. Vaihtoehdon tarjoaa kahvia vahvempien stimulanttien käyttö.

Mulla oli nuori toimistotyössä oleva työkaveri, joka valitti terveysongelmiaan ja sitä, ettei saa niihin apua riittävästi työterveydestä. Myöhemmin sain tietää, että hän teki kahta työtä ja aina ei ehtinyt edes nukkumaan töiden väliilä.

Vaikka on miten nuori ja innokas, niin ei ole tervettä. Satunnaisesti on ok, mutta ei jatkuvasti.