Lue keskustelun säännöt.
Mä olen äitinäkin täysin nynny nössö, joka ei puolusta lastaan ja kasvattaa lapsestakin nössöä!
30.07.2008 |
Mut on kasvatettu kiltiksi tytöksi, mun on todella vaikeaa puolustaa itseäni, olen liian sovitteleva, liian sopuisa. Edes äitiys ei ole herättänyt naarasleijonaa minussa, en kykene puolustamaan edes lastani.
Jos joku vie lapseltani leluja tai on epäreilu, en kykene sanomaan sille toiselle lapselle mitään napakkaa, saati sitten hänen vanhemmalleen. Omalle lapselleni sitten vaan hyssyttelen miten Nico-Petteri teki väärin, älä välitä, hän ei vielä tajua ettei niin saa toimia blaa blaa blaa.
Suututtaa todella oma nössöyteni. En osaa pitää puoliani työelämässä, en osaa sanoa ei vaikken haluaisi jotain laiskottelijaa auttaa tekokiireessään, aina käännä toisen poskenkin lyötäväksi. Miehelleni ja lapselle uskallan kamalan minäni paljastaa ja karjun kuin jalopeura, jos joku ei mene tahtoni mukaan. Mikä VIT*U mua vaivaa? Miten saa potkua itseeni? Miten saan kasvatettua lapsestani normaalin? Nyt olen kovaa vauhtia tekemässä hänestä samanlaista nössöä.
Kommentit (11)
Luin just Marita Moringin kirjan "Lupa omaan elämään" - ulos uhrautumisesta. Hyvä kirja! Tosin vaikka minäkin tiedostan tämän kaiken, niin silti on todella vaikea muuttaa käyttäytymistään. Pelko ei häviä. Minä aidosti pelkään muita ihmisiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ärsyttää vaan se, kun joskus rohkaistuu pitämään puoliaan, niin sit on muiden mielestä "yliherkkä", "nipo", "turhasta hermostuja" tai muuta vastaavaa. Aina saa kuulla: Rauhoitu, toi on pikkujuttu. Kaikkea tämmöista kuulee, vaikka ihan fiksusti ja rauhallisesti pitää puoliaan. Sit on ihmisiä jotka raivoo kaikille ja kukaan ei sano "Rauhoitu", ku ne ny vaan on sellaisia päällepäsmäreitä luonnostaan, argg...
En puolusta lastani ellei joku toinen lyö tai ole muuten todella ilkeä mutta lelun viemiset tms "pikkujutut" aina selitän lapselleni että "älä välitä" ja liirum laarum! Osaan puolustaa itseäni tiukassa paikassa mutta suurimmaksi osaksi olet TODELLA nössö ja saatan itkeä kotona siitä jos en ole puolustautunut tarpeeksi ja olen ollut liian nössö :D
Sanokaa EI. Tuntuu aluksi pahalle, mutta siihekin oppii.
Älkää turhaan pelätkö puolustaa itseänne! Ei kukaan loukkaannu jos sanotte aiheesta.
tosin en koskaan itke nössöyttäni, mutta kyllä se välillä ankarasti vituttaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapsenikin on kiltti ja nössö ja helppo uhri kiusaajille. Ei osaa sanoa vastaan. Minunkin on tosi vaikea puhua opettajalle/ harrastusohjaajille silloin kun kiusaamista on tapahtunut. Haudon asiaa pitkään itekseni ja sitten kun puhun opelle asiasta, en edes osaa esittää asiaa "vakuuttavasti", koska kaiken lisäksi jännitän puhumista vieraille. Esitän asiani töksähtäen ja varmasti jotenkin epäuskottavasti..
Heikko itsetunto vaikeuttaa elämää ja siirtyy vielä lapsillekin.
teki tiukkaa että jaksoin/pystyin puolustamaan lastani mutta onneksi sentään pystyin siihen. Olen huomannut että kilttinä olosta ei saa mitään palkintoa eli kukaan ei arvosta "uhrautmiasi" jne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen viimeiset 15 vuotta opetellut sanomaan ei, vaan on ole oppinut, ikäkin lähempänä 40 kuin 30 vuotta. Äitini edessä suorastaan murenen, annan hänen tallata jalkoihinsa kaiken minulle rakkaan.
ap
Musta tuntuu taas, että mä vaikutan samalla tavalla lapsiini, vaikka olen täysin päinvastainen, olen todellinen justiina ja jyrään alleni kaiken heikomman.
Puolustan lapsiani varmasti ja hyvä etten tempaise kuonoon niitä lapsia, jotka omiani kohtaan huonosti käyttäytyvät. Omani ovat aika nössyköitä, vähän arkojakin, ja se mun harjoittama rohkaiseminen sun muu vain aiheuttaa lisää arkailua...
Noh mutta hyvää jatkoa kaikille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
että on vaikeaa sanoa ei. Mä opettelin kovasti, työelämässäkin harjoittelin, mutta loppujen lopuksi joudun tekemään töitä yli kapasiteetin. Mä en ymmärrä, mikä siinä on niin vaikeaa, ettei mun sanomana se "ei - mulla on jo tarpeeksi töitä" mennyt läpi. Kait siihen on totuttu, että mä kilttinä tyttönä teen kuitenkin, vaikka vähän omalla ajallakin.
Ja oma äiti on kaikista pahin. Jos hän sanoo mulle, että mene katsomaan hänen vanhaa äitiänsä, minä soitan ja menen. Ja kutsun kylään sukulaisia, joita en välttämättä itse halua nähdä. Ja saati jos tiedän että äiti tulee kylään - minä siivoan tarkkaan ja leivon. Vaikka teen niitä ylitöitä samalla! Ette vaan äiti pääse sanomaan ja huomauttamaan jostakin mitättömästä jutusta.
Mä tiedostan jo tämän, joten olen aika pitkällä. Ja yritän sanoa EI töissäkin, mutta jonkinlaista jämäkkyyttä vielä tarvitaan. Ja äitiä yritän vältellä parhaani mukaan ja teen niinkuin itse haluan. Mutta välillä sitten taas säälin äitiä ja otan yhteyttä... ja sama jatkuu.
Ja sitten ihmetellään miksi keski-ikäiset naiset on niin vihaisia :-) Mä luulen että mäkin olen samassa tilanteessa 10 vuoden päästä, jos aina vaan olen kiltti kaikille. Se purkautuu sitten jossain vaiheessa...
...T, ex nössö