Lasten pitää saada tehdä omat virheensä, mutta mikä on se tilanne, jolloin olisit halunnut vanhemman neuvovan?

Opiskelun ja hyvän työpaikan hankkimisen tärkeys. En tiedä olisinko kuunnellut. 

Näin sanovat vain ne jotka eivät viitsi edes yrittää.

Heillä on asenteellinen ongelma joka estää heitä neuvomasta eli ovat sulkeneet itsensä auttamasta.

Erittäin haitallinen asenne ajatellen lapsia ja heidän kasvua sekä kehitystä.

Vierailija kirjoitti:

Opiskelun ja hyvän työpaikan hankkimisen tärkeys. En tiedä olisinko kuunnellut. 

Minä kuuntelin mutta tein silti omat ratkaisuni jotka eivät olleet ne mitä neuvottiin. En silti koe että olisi ollut parempi olla neuvomatta. Ohjata ja opastaa voi ilman pakottamistakin.

En olisi antanut itseni seurustella 16-vuotiaana paljon vanhemman miehen kanssa. Jostain kumman syystä vanhemmat hyväksyivät asian. Mies oli narsistinen ja manipuloida, ja koska oli paljon vanhempi niin tietynlainen hyväksikäyttö oli kyllä nähtävillä. 

En olisi tietenkään hyväksynyt asiaa, vaan taistellut kynsin ja hampain oikeudestani seurustella kenen kanssa haluan, mutta kyllä myöhemmin olen miettinyt miten vanhemmat eivät rajanneet asiaa mitenkään. Itse en todellakaan antaisi oman teinini seurustella ikäistään paljon vanhemman miehen kanssa, vaan pitäisin hänet turvassa. Ja olisin valmis ottamaan vastaan kaiken vihan ja huudon mitä siitä aiheutuisi. 

Ei oikeastaan tule mieleen mitään sellaista asiaa johon jälkikäteen ajattelisin että olisi ollut hyvä saada neuvoja.

Minua on neuvottu ja opetettu paljon mutta olen hyötynyt niistä ja siltikin tehnyt myös ne omat ns. virheeni ja kasvumatkani.

Olen kiitollinen kaikista neuvoista sillä kaikki oppi on hyödyllistä ja kasvattavaakin.

Olisin toivonut että vanhempani olisivat ohjanneet minut lukioon. Sen sijaan opiskelin lähihoitajaksi. Kadun tätä. Äidillä oli omat ongelmansa, raivopää hullu kun oli ja on edelleen.

Rohkaisua mennä maailmaan, kokeilla erilaisia asioita ja tehdä omat virheensä. Vanhemmat suhtautuvat pessimistisesti ja pelokkaasti maailmaan ja ampuivat alas kaikki irroittautumis- ja seikkailuyritykset. Elin kontrollin alla vielä aikuistuttuanikin.

Elämä muuttui huomattavasti paremmaksi, kun muutin toiselle paikkakunnnalle 26-vuotiaana.

.

Missä niin sanotaan. Ei missään!

Ehkä olisivat voineet kannustaa lukion jälkeisiin jatko-opintoihin enemmän.

Huono mies. Olisivat voineet kovistella, pitää minun puolia. Sanoa, että ansaitsen parempaa. Tein lapset ja menin naimisiin väkivaltaisen alkoholistin kanssa, jonka tapasin jo teininä. Elämäntapatyötön, rasisti, hirviö kaikinpuolin. Niin minä kuin lapset tarvittiin terapiaa erosta toipumiseen. Menetin nuoruuteni alisteisessa suhteessa, jossa olin vain kynnysmatto. Elin jatkuvassa pelossa tuntosarvet herkkinä.

Omien lasten poika ja tyttöystävät olen pistänyt koville. Kysellyt tulevaisuudensuunnitelmista, arvoista, kyseenalaistanut huonot valinnat kuten päihteet tai velan ottamisen. En ole sallinut lepsuja yökyläilyjä tai katsonut läpi sormien irvokasta käytöstä, kiroilua tms. Olen vaatinut ottamaan vastuuta, jos ovat lusmuilleet ja kertonut mitä heiltä odotan. Jos tämä jonkun säikäyttää, niin silloin rakkaus ei riitä muihinkaan tuleviin vastoinkäymisiin. En halua olla heidän kaveri tai antaa ymmärtää, että lapseni ansaitsevat mitä vaan. Tulen aina olemaan lasteni puolella, kävi mitä kävi. Ja aion pitää vävyt ja miniät varpaillaan, koetella ihan kunnolla ennenkuin hyväksyn heidät osaksi minun, lasteni ja lastenlasteni elämää. Olen heidän ensimmäinen koetinkivensä.

Koska sellaista toivoin omilta vanhemmiltani, vaikka olisinkin sitä vastustanut. He olisivat voineet nostaa esiin ex mieheni hirviömäiset piirteet jo kauan ennenkuin makasin sairaalassa kasvot murskana, ulosotossa velkaa jota en ollut tehnyt ja niin järjetön pelko omista pienistä lapsista. Siitä kuilusta ylös pääseminen söi vuosia elämästäni. Ja jälkeenpäin vanhempani sanoivat koko ajan nähneensä mitä tuleman pitää, mutta eivät halunneet puuttua.