Millaisissa vaatteissa olet töissä helteellä? Voitko olla paljain säärin vai oletko pitkässä koltussa/housuissa/ shortseissa?
Kommentit (34)
Toimistossa, ei asiakkaita. Yleensä kesämekko ja sandaalit. Ehkä puolihame, t-paita ja tennarit. Ilmastointia ei valitettavasti saa tarpeeksi viileälle kun täällä Itä-Euroopassa uskotaan että sekä ilmastointi että toisaalta avoin ikkuna tappavat kulkutautiin välittömästi...
Toimistotyössä yliopistolla, teepaita ja pitkät housut.
Meillä on niin hyvä ilmastointi sairaalassa että ihan on sukat, pitkähihainen ja -lahkeinen työasu ja päällä vilunuttukin.
Yleensä legginssit, pitkähihainen ohut paita (josta yleensä käärin hihat kyynärpäähän asti), turvakumisaappaat.
Olen navettatöissä.
Meillä on töissä ilmastointi, joten yleensä siellä pitää kesäisin pukeutua Ihan samoin kuin talvellakin: villatakkiin ja mekkoon + sukkahousuihen tai pitkiin housuihin, sukkiin ja kenkiin. Näin kesäisin töihin tullessani tullessani puen ne päälleni, töistä kadulle lähtiessäni riisun ne taas pois.
Olen tutkijana yliopistolla. Ainoa pukeutumiskoodi on ”mukavaa ja järkevää”.
Toimistossa, esimies. Näillä keleillä shortsit ja t-paita.
Normaaleissa sisävaatteissa, esim. t-paita, neule, farkut, sisäkengät ja huivi, ei puhettakaan että voisi paljain säärin olla, ilmastointi on ainakin meillä toimistolla niin kylmällä että ei tarkene noin olla.
3/4-hihainen paita, päällä liivi, jalassa housut ja sukat, sandaalit.
Suu-nenäsuoja koko ajan sekä muovihanskat. Pesuissa vielä kumisaappaat ja pitkä kumiesiliina päällä.
Työpaikalla +25 - + 70 astetta (saunottaessa)
Hoitaja.
Tänään esim. oli hihaton polvipituinen kesämekko. Voisi olla myös sortsit ja t-paita. Ihan mitkä vaan asialliset vaatteet, ei liian paljastavat. Olen pph.
Miten voi noin monella olla työpaikka ilmastoitu niin kylmäksi ettei t-paidalla tarkene? Luulin että tuo on jenkkien hullutuksia että kun aurinko paahtaa ulkona täydellä terällä niin toimistoissa suunnilleen hengitys huuruaa ja takki vedettävä päälle mutta onko tämä pöllöily todella rantautunut suomeenkin.
Luulisi että suomessa ymmärrettäisiin mikä on järkevää, yleensäkään jos ulkona vaikka 30 niin ei toimistossa tarvitse missään nimessä olla ainakaan yhtään alle 25 astetta lämmintä, mielummin jotain 27-28 astetta. Luulisi että noissa lämmöissä tarkenee t-paita päällä ja sääret paljaana. Tuossahan menee jo sähköäkin ihan jumalattomia määriä ja päästöjä pitäisi vähentää.
Mun työnantaja on sanonut, että saa pukeutua iltapukuun tai vaikka seistä päällään, ihan kuten itsestä tuntuu parhaimmalta.
Täytyy vaan tehdä työnsä hyvin.
Olen valokuvaaja, jolla oli tänään hihaton, musta intianpuuviallmekko ja huomenna polvipituinen, musta, lyhythihainen kreppimekko.
Vierailija kirjoitti:
Miten voi noin monella olla työpaikka ilmastoitu niin kylmäksi ettei t-paidalla tarkene? Luulin että tuo on jenkkien hullutuksia että kun aurinko paahtaa ulkona täydellä terällä niin toimistoissa suunnilleen hengitys huuruaa ja takki vedettävä päälle mutta onko tämä pöllöily todella rantautunut suomeenkin.
Luulisi että suomessa ymmärrettäisiin mikä on järkevää, yleensäkään jos ulkona vaikka 30 niin ei toimistossa tarvitse missään nimessä olla ainakaan yhtään alle 25 astetta lämmintä, mielummin jotain 27-28 astetta. Luulisi että noissa lämmöissä tarkenee t-paita päällä ja sääret paljaana. Tuossahan menee jo sähköäkin ihan jumalattomia määriä ja päästöjä pitäisi vähentää.
25+ on aivan liian kuuma sisälämpötilaksi. En halua hikoilla koko päivää.
Pitkät housut ja pitkä takki. Olen kokki. Tänään oli keittiöllä +48°C.
Vierailija kirjoitti:
Miten voi noin monella olla työpaikka ilmastoitu niin kylmäksi ettei t-paidalla tarkene? Luulin että tuo on jenkkien hullutuksia että kun aurinko paahtaa ulkona täydellä terällä niin toimistoissa suunnilleen hengitys huuruaa ja takki vedettävä päälle mutta onko tämä pöllöily todella rantautunut suomeenkin.
Luulisi että suomessa ymmärrettäisiin mikä on järkevää, yleensäkään jos ulkona vaikka 30 niin ei toimistossa tarvitse missään nimessä olla ainakaan yhtään alle 25 astetta lämmintä, mielummin jotain 27-28 astetta. Luulisi että noissa lämmöissä tarkenee t-paita päällä ja sääret paljaana. Tuossahan menee jo sähköäkin ihan jumalattomia määriä ja päästöjä pitäisi vähentää.
No sairaalassa potilasturvallisuuskin vaatii viileän lämpötilan.
Siivoan, firman t-paita, muuten asu vapaa. Näin kesäaikaan alaosana yleensä caprit tai pitemmät shortsit, ihan mikroshortseissa ei oikein saisi esiintyä enkä kyllä vapaa-ajallakaan sellaisia harrasta. Sukat ja sandaalit.
Farkut ja t-paita.
Olen nainen ja työskentelen toimihenkilönä toimistolla. Pyöräilen töihin, joten mekot ja hameet ei oikein käy.
En halua paljastaa liikaa ja kaiken lisäksi toimistolla on hyvin tehokas ilmastointi. Hrrr
Meilläkin on ilmastointikone, jonka laitan päälle, jos ei joudu työskentelemään tietokoneellani, johon puhallus tuntuu pahiten.
Alan aivastella ja tulee vilu, jos istun siinä ja kylmää tulee suoraan niskaan.
Vierailija kirjoitti:
Miten voi noin monella olla työpaikka ilmastoitu niin kylmäksi ettei t-paidalla tarkene? Luulin että tuo on jenkkien hullutuksia että kun aurinko paahtaa ulkona täydellä terällä niin toimistoissa suunnilleen hengitys huuruaa ja takki vedettävä päälle mutta onko tämä pöllöily todella rantautunut suomeenkin.
Luulisi että suomessa ymmärrettäisiin mikä on järkevää, yleensäkään jos ulkona vaikka 30 niin ei toimistossa tarvitse missään nimessä olla ainakaan yhtään alle 25 astetta lämmintä, mielummin jotain 27-28 astetta. Luulisi että noissa lämmöissä tarkenee t-paita päällä ja sääret paljaana. Tuossahan menee jo sähköäkin ihan jumalattomia määriä ja päästöjä pitäisi vähentää.
Työnantajalle halvempaa ilmastoida toimisto viileäksi ja maksaa siitä aiheutuvat sähkölaskut kuin liian korkeista lämpötiloista aiheutuva työntekijöiden tuottavuuden lasku. Harva pysyy missään 27-28 asteessa yhtä virkeänä ja tuottavana koko päivää samalla tavalla kuin 5 astetta viileämmässä.
Toimistotyötä. Pitkät housut (farkut tms.) ja pitkähihainen paita. Shortseissa ja t-paidassa ei tarkene, koska ilmastointi.