Matti Vanhanen maikkarin aamuohjelmassa: työvoiman tarjontaa on lisättävä
Entä työpaikkojen tarjonnan lisääminen?! Työvoimaa on päinvastoin liikaa työpaikkojen määrään nähden! Lähellä eläkeikää olevien työllisyyttä on nostettava: tämäkin on puppua. Työnantajat eivät halua palkata ikääntyneitä missään tilanteessa. Vastuu kepulaisittain ja syyllistöminen, jos työpaikkaa ei saa, on aina sillä työnhakijalla! Ei koskaam työnantajien asenteissa eikä teoissa. Työttömyys on jo nyt noussut koronan vuoksi huomattavasti. Osa työttömäksi jääneistä ei pääsekään hyppäämään takaisin töihin. Onko ainoa viesti oikeistolaisittain: olet niin huonosti koulutettu/muuten mitätön, ettet pääse siksi töihin?!
Kommentit (60)
Kyllä ois aika kääntää ne katseet työnantajiin päin. rekrytointi on turhan raskas prosessi ja tulee kalliiksi, siksi ei voida palkata tarpeeksi uusia ihmisiä ja työssäolevia kuormitetaan ihan liikaa. Aletaan työttömyyden vähentämisen sijasta puhumaan työpakkojen luomisesta, koska ilman niitä ei vaan voi mennä töihin. Ja vois pikkuhiljaa jo laittaa nuo alihankintaketjut kuriin ja vähentää sitä halpatyövoiman tuomista muualta. Ja rakennusliikkeiden mafia pitäisi myös saada lopetettua, harmaatalous jyllää edelleen. Ainakin 20 vuotta pyöritetty tuota kusetusbisnestä ja edelleen vaan jatkuu, valvonta on onnetonta.
Mä en ole edes huonosti koulutettu ja hyvä työkokemus takana. Nyt olen opiskelija ja pitäisi olla työharjoittelussa, mutta en ole mihinkään kelvannut, vaikka olisin ilmaista työvoimaa harjoittelun ajan. Liekö ikä se tekijä, koska kokemusta ja osaamista ei ainakaan puutu.
Ei sitä työnantajien haluamaa työvoiman tarjontaa voi helposti lisätä. Kun vaaditaan koulutusta ja osaamista, niin miten ihmeessä lisäät noin vain tarjontaa?
Tiskaamalla kun ei Suomi nouse, vaikka kaikki työttömät tiskaisi.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä ois aika kääntää ne katseet työnantajiin päin. rekrytointi on turhan raskas prosessi ja tulee kalliiksi, siksi ei voida palkata tarpeeksi uusia ihmisiä ja työssäolevia kuormitetaan ihan liikaa. Aletaan työttömyyden vähentämisen sijasta puhumaan työpakkojen luomisesta, koska ilman niitä ei vaan voi mennä töihin. Ja vois pikkuhiljaa jo laittaa nuo alihankintaketjut kuriin ja vähentää sitä halpatyövoiman tuomista muualta. Ja rakennusliikkeiden mafia pitäisi myös saada lopetettua, harmaatalous jyllää edelleen. Ainakin 20 vuotta pyöritetty tuota kusetusbisnestä ja edelleen vaan jatkuu, valvonta on onnetonta.
En tiedä yhtään toista maata maailmassa jossa rekrytointiprosessit olisi niin raskaita kuin Suomessa. Siis ihan tavallisissakin työpaikoissa. Jotkut päällikköpaikat on tietysti asia erikseen.
YT-neuvottelujen kauttahan lisätään työvoiman tarjontaa koko ajan.....
Työvoiman tarjonnan lisääminen = palkkojen pienentäminen.
Mites olisi, Matti, jos keskityttäisiin ennemminkin niiden palkan sivukulujen pienentämiseen?
Aloitettaisiinko eläkkeistä?
Faktahan on se, että nykyiset isojen ikäluokkien eläkeläiset eivät ole tosiaankaan itse ansainneet eläkkeitään, vaan kätevästi maksattavat ne nuoremmilla. Eläkevarojen säätiöinti aloitettiin edes puoleksi tosissaan vasta 1990-luvun puolen välin jälkeen. Sitä ennen suuret ikäluokat maksoivat naurettavan pieniä eläkemaksuja, joilla katettiin heidän omien, sodissa rikkiammuttujen vanhempiensa minimaaliset eläkkeet.
Suuret ikäluokat vaativat yhteisestä kasasta puita, vaikka ovat itse tuoneet vain risuja.
Kyllä mulla olisi tiedossa useampikn työkykyinen tyyppi, joilta lähti nyt koronan alta töitä tai valmistuivat, mutta mitään ei löydy. Minnekäs heidät lisätään, he ovat tarjolla olevaa työvoimaa? Työnhaku on aktiivista kyllä, mitä olen kuunnellut heitä.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä ois aika kääntää ne katseet työnantajiin päin. rekrytointi on turhan raskas prosessi ja tulee kalliiksi, siksi ei voida palkata tarpeeksi uusia ihmisiä ja työssäolevia kuormitetaan ihan liikaa. Aletaan työttömyyden vähentämisen sijasta puhumaan työpakkojen luomisesta, koska ilman niitä ei vaan voi mennä töihin. Ja vois pikkuhiljaa jo laittaa nuo alihankintaketjut kuriin ja vähentää sitä halpatyövoiman tuomista muualta. Ja rakennusliikkeiden mafia pitäisi myös saada lopetettua, harmaatalous jyllää edelleen. Ainakin 20 vuotta pyöritetty tuota kusetusbisnestä ja edelleen vaan jatkuu, valvonta on onnetonta.
Ihan itse yrittäjät on rekrystä tehneet raskaan prosessin. Kaikenmaailman psykologisia testejä ja muita pitää tehdä ja maksaa niistä jollekin toiselle yritykselle kun sen motivaation ja työhalun näkee ihan CVstä ja naamatusten. Ei vain uskalleta palkata ellei joku toinen sano että voit palkata. Siitäkin jo näkee työhalut jos työnhakija tulee paikanpäälle kyselemään, tosin eihän satunnaiset kulkijat edes enää pääse työpaikoilla käymään.
Jännästi syyllistetään muuten aina ilman työtä olevia... Kun vikaa on myös siellä työntantajaleirissä vaikka kuinka paljon. Eli esim. ei osata rekrytoida tai johtaa ihmisiä tai johtaa yrityksiä tai huoleton YT-irtisanominen.
Voisiko joskus joku poliitikko vähän syyllistää myös työnantajia vaihteeksi?
Vierailija kirjoitti:
Työvoiman tarjonnan lisääminen = palkkojen pienentäminen.
Mites olisi, Matti, jos keskityttäisiin ennemminkin niiden palkan sivukulujen pienentämiseen?
Aloitettaisiinko eläkkeistä?
Faktahan on se, että nykyiset isojen ikäluokkien eläkeläiset eivät ole tosiaankaan itse ansainneet eläkkeitään, vaan kätevästi maksattavat ne nuoremmilla. Eläkevarojen säätiöinti aloitettiin edes puoleksi tosissaan vasta 1990-luvun puolen välin jälkeen. Sitä ennen suuret ikäluokat maksoivat naurettavan pieniä eläkemaksuja, joilla katettiin heidän omien, sodissa rikkiammuttujen vanhempiensa minimaaliset eläkkeet.
Suuret ikäluokat vaativat yhteisestä kasasta puita, vaikka ovat itse tuoneet vain risuja.
En tajua miksi se eläke pitää olla joku rikastumisautomaatti joillekin. Mielestäni eläke pitäisi olla kaikille samansuuruinen, onhan se exjohtajakin yhtä tuottamaton kuin se exduunarikin eläkkeellä.
Matalapalkkaisten alojen palkkoja ja työoloja yritetään tällä kurjistaa entisestään. Köyhät saadaan pysymään nöyrinä, kun tulijoita eli " tarjontaa" riittää. Tähän sitten yhdistetään muun sosiaaliturvan leikkaukset. Tosiaan "oma vikahan" se, jos ei töitä löydy.
Menis Vanhanenkin oikeisiin töihin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä ois aika kääntää ne katseet työnantajiin päin. rekrytointi on turhan raskas prosessi ja tulee kalliiksi, siksi ei voida palkata tarpeeksi uusia ihmisiä ja työssäolevia kuormitetaan ihan liikaa. Aletaan työttömyyden vähentämisen sijasta puhumaan työpakkojen luomisesta, koska ilman niitä ei vaan voi mennä töihin. Ja vois pikkuhiljaa jo laittaa nuo alihankintaketjut kuriin ja vähentää sitä halpatyövoiman tuomista muualta. Ja rakennusliikkeiden mafia pitäisi myös saada lopetettua, harmaatalous jyllää edelleen. Ainakin 20 vuotta pyöritetty tuota kusetusbisnestä ja edelleen vaan jatkuu, valvonta on onnetonta.
Ihan itse yrittäjät on rekrystä tehneet raskaan prosessin. Kaikenmaailman psykologisia testejä ja muita pitää tehdä ja maksaa niistä jollekin toiselle yritykselle kun sen motivaation ja työhalun näkee ihan CVstä ja naamatusten. Ei vain uskalleta palkata ellei joku toinen sano että voit palkata. Siitäkin jo näkee työhalut jos työnhakija tulee paikanpäälle kyselemään, tosin eihän satunnaiset kulkijat edes enää pääse työpaikoilla käymään.
Joka hommaan on jo videohaastattelut ja monipolviset semifinaalit. Täyttä pelleilyä. Hyvä työnantaja löytää työntekijän kasvokkain ja ennen kaikkea maksamalla palkkaa, jolla elää eikä suhtaudu vittumaisesti työntekijöihinsä!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä ois aika kääntää ne katseet työnantajiin päin. rekrytointi on turhan raskas prosessi ja tulee kalliiksi, siksi ei voida palkata tarpeeksi uusia ihmisiä ja työssäolevia kuormitetaan ihan liikaa. Aletaan työttömyyden vähentämisen sijasta puhumaan työpakkojen luomisesta, koska ilman niitä ei vaan voi mennä töihin. Ja vois pikkuhiljaa jo laittaa nuo alihankintaketjut kuriin ja vähentää sitä halpatyövoiman tuomista muualta. Ja rakennusliikkeiden mafia pitäisi myös saada lopetettua, harmaatalous jyllää edelleen. Ainakin 20 vuotta pyöritetty tuota kusetusbisnestä ja edelleen vaan jatkuu, valvonta on onnetonta.
En tiedä yhtään toista maata maailmassa jossa rekrytointiprosessit olisi niin raskaita kuin Suomessa. Siis ihan tavallisissakin työpaikoissa. Jotkut päällikköpaikat on tietysti asia erikseen.
Monessa maassa pääsee töihin jos on hankkinut jonkun koulutuksen. Niissä maissa arvostetaan koulutusta ja uskotaan että opit tekemään työsi jos olet onnistunut suoriutumaan opinnoista.
Suomessa vaaditaan täsmäkoulutus ihan kaikkeen. Ja sopivat suhteet.
Jos olet suorittanut akateemisen tutkinnon ruuvin X vääntämisestä, et kelpaa työhön jossa väännetään ruuvia I, vaikka puolen minuutin harjoittelun jälkeen osaisit hallitsisit tämän uuden työn.
Mutta ei kelpaa, koska väärä koulutus. Käytännössä olet samassa asemassa kuin täysin kouluttamaton.
Lopulta ruuvin vääntäjän työhön palkataan esimiehen kaverin lapsi joka lopetti opintonsa kesken kun ei jaksanut lukea tentteihin.
Sitten saat tapella ukrainalaisten mansikanpoimijan työstä tilalla, jossa työntekijä on lähinnä orjan asemassa ja työnantaja on itse lopettanut opiskelut heti peruskoulun jälkeen.
Miksei Vanhanen vaadi lisää työpaikkoja? Katotaan sitten vasta sitä työvoiman tarjontaa.
Näillä Vanhsen kaltaisilla menneisyyden huru-ukoilla on pää niin syvällä perseessä että itse ehkä uskovat noihin höpötyksiinsä, vaikka se oudolta tuntuakin.
Työttömyys ei laske, ellei työaikoja lyhennetä.
Perustulo ratkaisisi monta ongelmaa tässäkin suhteessa. Mm. suurimpana sen ongelman, että Kelan tuilla olevat ovat usein aikamoisessa tukiloukussa. Esim. toimeentulotuella olevien ei yksinkertaisesti kannata vastaanottaa pätkätöitä tai osa-aikaisuuksia. Työn vastaanottaminen muuttuu kannattavaksi vasta vakiduunilla ja noin 2200 euron palkalla. Perustulo kannustaisi ottamaan vastaan työtä vaikka vain päiväksikin, vähän pienemmällä palkalla ja vaikka useammalta työnantajalta silpputöinä. Perustulo myös kannustaisi ihmisiä perustamaan enemmän omia yrityksiä kun ei joudu automaattisesti tyhjän päälle, vaan voi luottaa tukiverkkoon jos homma ei kuitenkaan toimi lopulta. Osa näistä yrityksistä menestyy ja kasvaa työllistämään taas uusia ihmisiä.
Kepun ja kokoomuksen logiikka on selkeä.
Työttömyyden syy vain työhaluttomuudessa
-> työnantajissa ei mitään vikaa.
Työllistäminen liian kallista
-> tavoitteena työehtojen heikentäminen ja irtisanomisen helpottaminen. Käytetään myös käsitettä "paikallinen sopiminen".
Tuloverot mahdollisimman alas -> siirtyminen vähitellen kohti tasaveroa, mikä tietenkin hyvätuloisten etu.
Näitä on vaikka miten paljon. Yhteenvetona tavoitteena luoda halpatyömarkkinat, joss työntekijän turva olematon. Samaan aikaan ulistaan julkisen sektorin menoista, vaikka halpatyö lisää mm. toimeentulotuen tarvetta.
Jokaisessa puolueideologiassa on ongelmansa, mutta onhan nämä ihan omalla tasollaan mitä tulee itsekkyyteen. Yhteisen hyvän käsite on tälle porukalle tuntematon.
Miksi ihmisten on vaikea nähdä sitä, että ihmistyövoiman tarve ei lisäänny, vaan laskee? Koneet tekevät yhä suuremman osan työstä mitä enemmän aika kuluu.
Työvoimaa haetaan ulkomailta, koska heille voidaan maksaa pienempää palkkaa. Oikeudenmukaistako?