Koiralle eutanasia vai uusi koti?
Perheemme on vaikeassa tilanteessa: meidän täytyy luopua koirasta. Olen allergisoitunut ja alkanut välillä yskiä öisin. Pelkään että olen sairastumassa astmaan. En voi enää pitää koiraa vaikka sellainen on ollut pikkutytöstä saakka. Nyt mietittäväksi jää mikä kohtalo meidän 11-vuotiasta seniorikoiraa odottaa. Koiralla on vuoden ajan ollut jo ikään liittyviä vaivoja: näkö ja kuulo on heikentyneet, ei jaksa lenkkeillä pitkään tai lonkat on kipeät (tärisee ja läähättää). Satunnaisesti virtsa karkaa ja lenkkiväli on lyhentynyt noin 6 tuntiin nuoruusvuosien 8,5 tunnista jona ehti käydä töissäkin. Onko ainoa vaihtoehto eutanasia? Vai huoliiko joku tällaista iäkästä kodinvaihtajaa vielä? Mulla on aika jo varattu eutanasiaan mutta mietin onko päätös oikea. Kun eihän tuo kuule kunnolla, elekielellä menee yhteiselo ja pennusta saakka on kasvanut meihin kiinni. Oppiiko enää "vierasta" kieltä?
Kommentit (29)
Ap olet sairas ja sinulle täytyy tehdä nyt eutanasia. Otan osaa ja keveyt mullat.
Minä armahtaisin vanhaa koira ystävää ja veisin viimeiselle matkalle eläinlääkäriin. En antaisi noin vanhaa koiraa jolla jo vaivoja mihinkään toiseen paikkaan enää.
Sairasta ihmistä ei ole mitään järkeä pitää elossa. Hellämielisin voisi tosin antaa ap:n uuteen kotiin.
Asia josta ei puhuta on tuhannet vanhat ja kärsivät koirat joita ei lopeteta koska se tuntuu omistajasta pahalta.
Vierailija kirjoitti:
Asia josta ei puhuta on tuhannet vanhat ja kärsivät koirat joita ei lopeteta koska se tuntuu omistajasta pahalta.
Tämä! Plus kissat ja monet muut eläimet!!
Kummallisia provoja taas tehtaillaan. Onko se helle mikä sekoittaa? Ihan jokainen tietää miten tuossa tilanteessa tulee toimia. Eikä allergiat liity tähän mitenkään.
Vierailija kirjoitti:
Mitä tulee allergiaan niin käytössä on antihistamiini, nenäsuihke ja silmätipat. Tarvittaessa keuhkoputkia avaava. Luulisi että tässä 28 vuodessa olisi jo siedättynyt jos se on ratkaisu... Äidilläni meni samaa rataa aikanaan, lopulta tuli vaikea astma joka vei sairaalaan ja sairaslomalle kunnes saatiin hallintaan. En haluaisi samaa kohtaloa.
T. AP
Selvää on ettet siinä itseksesi siedäty, mutta lääkäriasemalla annettavalla systemaattisella siedätyshoidolla voisit siedättyä kyllä. Mutta jos ei tosiaan ole jatkossa eläimiä ottaa, niin sitten ihan ymmärrettävää jos vanhan koiran lopetutat.
Vierailija kirjoitti:
Asia josta ei puhuta on tuhannet vanhat ja kärsivät koirat joita ei lopeteta koska se tuntuu omistajasta pahalta.
Ja vielä enemmän on niitä, jotka lopetetaan heti, kun eivät enää ole iän takia vauhdikkaita lenkki-, metsästys- tai koiraharrastuskavereita, että saadaan "tilaa" uudelle pennulle.
Yllättävän kauan koiralla, kuten myös ihmisellä, säilyy elämän halu vaikka jo vaivojakin on. Itse annan koirien elää niin kauan kuin näyttää että ne haluavat, enkä esim. vanhan iän tai hidastumisen takia lopetuta, tai normaalien ikään kuuluvien pikkuvaivojen. Kyllä sen sitten tietää, kun on aika, kun koiran silmät ja koko olemus näyttää siltä kuin se sanoisi että pääsisipä jo pois. Minulle tämä tuli viimeksi vastaan toukokuussa, kun krooninen munuaisvika koiralla paheni ja se selvästi menetti jo elämänhalunsa. Mutta niin, on ollut myös kroonisista vaivoista kärsiviä koiria, jotka selvästi on nauttineet elämästään silti, vaikka ei se täysin vailla rajoitteita tai vaivoja ole. Samahan tämä on ihmisellä: ei moni meistä haluaisi eutanasiaa vaikka vanhemmiten pieniä kolotuksia ja vaivoja tulisikin, tai jopa kroonisia sairauksia (itselläni on krooninen kipusairaus ja koen silti elämäni elämisen arvoiseksi), vaan vasta sitten jos olo on suuren osan aikaa sietämätön tai sairaus vie kaikki voimat.
Vie piikille lopettavaksi, ei kyse ole eutanasiasta.
Astma on lopunikää seuranasi joten älä ota koiraa tai muutakaan lemmikkiä paitsi akvaario voisi toimia.