Lue keskustelun säännöt.
Pukekaa mulle sanoiksi: yli-kiittäminen
21.06.2020 |
Kaveria ärsyttää, kun en ole hänen mielestään tarpeeksi kiitollinen. Hän sanoo kiitos aivan kaikesta. Asioista, jotka nyt vaan kuuluu jokaisen ihmisen tehdä - kuten jos tiputan jotain lattialle ja nostan sen. Yritin selittää, että jatkuva kiittely tuntuu oudolta, mutta hänestä on töykeää jättää kiittämättä, vaikka asia olisi kuinka pienikin. Miten pukea sanoiksi se tunne, kun toinen kiittää asioista, joista en oikeastaan edes halua kiitosta. Tuntuu hölmöltä sanoa, että vähempi kiittäminen olisi kivempi.
Kommentit (10)
Auttakaa pliis joku! Vai kuvitteleeko kaikki toisiaan kymmenen kertaa päivässä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tätini huomauttaa jos en kiitä ihan jokaisesta asiasta. Joo kissa kiitoksella elää. Ja jos pari kertaa on jo kiittänyt parista aikaisemmasta asiasta. Eikö se riitä?
Kun toisesta tuntuu, että nyt menee vähän/aika paljon yli, niin silloin se menee yli. Mutu -juttu siis. Vaivaannuttava ja tylsä juttu, jota ei kun jaksa, koska alkaa ketuttamaan.
Minusta on vaivaannuttavaa, jos joku tekee jotain puolestani, vaikka avaa oven, ja sitten pitää olla ihan onnesta soikeana, että oi kiitos kun jäit siihen patsastelemaan, olisin saanut sen itsekin auki. En tiedä mitä tehdä, en halua olla töykeä. Elämä on vaikeaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuulostaa siltä, että olette jo asiasta puhuneet, joten hän tietää sinun kantasi ja sinä hänen? Eli luulisi, että osaatte jo ottaa toisenne huomioon: sinä kiittää häntä asioista, joista et aina kiittäisi, ja hän ymmärtää olla loukkaantumatta, jos jokin kiitos jää saamatta?
Jos tunnet tarvetta keskustella uudestaan, niin sinuna ottaisin tuon tilanteen tavoitteeksi. Selittäisin ystävälle, että et ole itse tottunut/oppinut kiittämään niin usein, mutta arvostat ystävyyttänne ja yrität sen vuoksi muistaa kiittää häntä. Ja että toivottavasti hän arvostaa ystävyyttänne sen verran, ettei se loukkaa, jos unohdat kiittää.
Olen itsekin sitä koulukuntaa, jonka mielestä kiitos menettää merkityksensä täysin, jos sitä täytyy hokea joka asiaan. Ansaittu kiitos on mukava antaa ja vielä mukavampi saada, kiitos pelkän hokemisen vuoksi taas... Mutta tunnen myös ihmisiä, joille kiitoksen määrä ratkaisee enemmän kuin kiitoksen laatu, heidän kanssaan yritän vain muistaa lykätä sitä joka väliin, tarkoitin tai en.
Jotkut suomalaiset ovat moukkia eivätkä osaa kiittää. Häpeällistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiitos! (Heh) Tuo seiskan muotoilema vastaus oli tosi hyvä. Saan sen avulla toivottavasti sanottua loukkaamatta, että ollaan tässä suhteessa erilaisia, ei sen ihmeellisempää.
Kiitos menettää merkityksensä, jos sitä hokee koko ajan. Eikä sitä oikein voi kyllä toiselta vaatia.
Ai, mä kyllä kiitän jos joku nostaa pudottamani esineen lattialle tai avaa oven mulle tai ojentaa kahvikupin tms.
Minun ystäväni sen sijaan odottaa että lahjoista kiitellään moneen kertaan, silloin kun se annetaan ja sitten pariin kertaan vielä vielä perään esim. tekstarilla. Se on mielestäni tarpeetonta, yksi kiitos riittää.