Miksi mies haluaa vaimon vieraisiin?
Kyseiselle ilmiölle on nimityskin. Se on aisankannattaja tai lyhyemmin, aisuri. Mutta miksi?
Tähän on muutama erityinen syy.
Ensimmäinen. Mies ihailee naistaan ja pitää häntä kauniina ja haluttavana. Mies kiihottuu visuaalisesti ja siitä, että hänen kumppaninsa on kiihottunut, nauttii ja saa maksimaalista tyydytystä. Tämä maksimaalisuus syntyy miehen mielikuvissa. Tässä kohtaa mukaan tulee uusi mies. Uusi tilanne ja sen mukanaan tuoma jännitys tuo mukanaan tätä maksimaalisuutta. Tämä ei tarkoita etteikö mies itse kykenisi kumppaniaan tyydyttämään, etteikö hän olisi komea tai että hänellä olisi pienempi työkalu. Mies näkee asian ihan samanlaisena tilanteena, kuin että pariskunta katsoisi pornoa yhtäaikaa kun harrastaa seksiä. Kyseessä on siis lisämauste seksielämään. Jotta tällainen ajatus on mahdollista, miehen tulee ihailla naistaan, miehen tulee luottaa naiseensa ja itseensä 100%:sti. Hän tietää riskit, mutta luottaa suhteeseensa.
Toinen asia on aikaisempi kokemus. Kun ihminen kokeilee jotain harrastusta, josta saa adrenaliini piikin ja se on mukavaa, hän kokeilee sitä uudemmankin kerran. Luolasukeltaja sukeltaa luolaan, laskuvarjohyppääjä hyppää uudestaan jne. Näissä harrastuksissa riskit tiedetään ja tiedostetaan. Silti luotetaan varusteisiin ja omiin taitoihinsa. Sama ilmiö tulee kyseiseen asiaan. Olet ehkä ollut se nuori, joka kokeilee kaikkea uutta. Olet löytänyt ihmisen, joka on myös ollut kokeilunhaluinen ja olette yhdessä päätyneet testaamaan seksuaalisia rajojanne. Kokeilette yllä olevaa asiaa ja huomaat että pidit/piditte kokemuksesta. Asia sujui ongelmitta, oli jännittävää ja saitte mitä halusitte. Tässä kohtaa muistijälki aivoissasi on positiivinen ja halu kokeilla asiaa uudestaan on täysin normaalia.
Tämä on yksi miesten yleisimmistä fantasioista, mutta harva sitä toteuttaa. Fantasia itsessään kertoo sen, että asia kiihottaa ja kiinnostaa. Jos aiheesta etsii tietoa, saa erinäisiä psykologisia arvailuja, mistä kiinnostus kumpuaa. Nykypäivän muotia on aina etsiä syy epätavalliselle toiminnalle. Tässä kohtaa epätavallista on toteuttaminen, ei fantasiointi. Narsisteja on nykyään joka toisen ex-kumppani, todellisuudessa ei ole. Jokaisella ihmisellä on narsistisia piirteitä ja niin tulee ollakkin, jotta nykymaailmassa pärjää. Narsisimista syyttämisestä on tullut tapa pönkittää omaa egoa ja vierittää syy esim. erossa toisen niskoille. Toki narsistisia ihmisiä on, mutta psykologeja emme kaikki yksilöt ole. Sama pätee tähän asiaan.
Ne jotka tähän päätyy on ihmisiä, jotka arvostavat ja luottavat toisiinsa ja erittäin vahvasti itseensä. He uskaltavat poiketa "normaalista". Moni pettää parisuhteessa salaa ja usein tästä seuraa ero. Yhteisillä säännöillä moni ero olisi vältettävissä. Silti, jos epäilet luottamusta, älä hyppää leikkiin mukaan.
Kommentit (39)
isän tekoja kirjoitti:
seksualusuuden laajentaminen, ylim aikaa kaikkeen. muotia. eipä ollut 50v sitten noin paljo aisureit
Kyllä oli, niistä ei vain puhuttu ääneen. Ei ollut sosiaalista mediaa jossa avoimesti ja nimettömästi voi vaihtaa ajatuksia. Tuskimpa yksikään ihminen näistä kahvipöytäkeskusteluissa mainitsee. 50-luvulla syntyi perheisiin lapsia, joiden isää arvuuteltiin. Ulkonäkö muistutti usein enemmän naapurin Keijoa kuin "isää". Nykypäivän avoimuus on seurausta sosiaalisesta mediasta ja toki maailmakin on muuttunut todella paljon. Nyt eletään 2020-lukua, joten unohdetaan 50-luvun arvot ja asenteet.
On myös meitä naisia jotka fantasioivat samasta asiasta. Vähemmissä määrin varmaan kyllä.
Vierailija kirjoitti:

Jos musikka on äidin miehen näköinen, on siihen vaikuttaneet perintötekijät. Jos talonmiehen näköinen, siihen on vaikuttaneet ympäristötekijät
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jännä, että tässä keskustelussa kokonaan jäänyt mainitsematta se, että suurinta osaa tästä fantasiasta kiihottuvista miehistä kiinnostaa nimenomaan se, että vaimo saa isoa. Itseäni ei tippaakaan kiinnosta antaa vaimoa normimunaisten käyttöön, mutta ison saaminen kyllä kiihottaa.
Juurikin näin. Vaikka itsellänikin on tosi iso, sitä haluaisi nähdä miten vaimo reagoisi vielä vähän isompaan. Mutta ei myöskään pelkkä koko riitä. Pitää olla muutakin, jotain sellaista mikä sytyttää vaimoa erityisen paljon seksuaalisesti.
.
Niin se on. Mitä isompi kaira vaimoon uppoaa sen parempi. Koko on tärkeä minulle. Vaimolle enemmän kaikki muu. Aikamoisia hirviökairoja on muutama kohdalle sattunut. Vaimon omilla seikkailuilla muutama vielä isompi. Harmi etten ole ollut näkemässä niitä.
Vierailija kirjoitti:
Viikonloppuna se sitten tapahtuu meilläkin. Jännittää kovasti miten kaikki sujuu. Vaimo kävi eilen kampaajalla ja ostamassa uudet alusvaatteet. Tulisilla hiilillä mennään!
Olipahan viikko ja ikimuistoinen aamupäivä. Olo on epätodellinen ja omituinen. Hyvällä tavalla kuitenkin! Kokemus oli onnistunut ja vaimo piti kokemastaan paljon. Paras yhdenillan juttu koskaan oli kommentti. Tiedostan heti että tällaisiin kokemuksiin voi iskeä himo. Mielenkiinnolla odotan mitä illasta seuraa kun vaimo paljastaa tilanteesta enemmän.
Tulee mieleen että vaimonsa vieraisiin haluava ei arvosta naista tuntevana ihmisenä vaan jonain seksihulluna joka menee tuosta vaan vieraisiin oman miehen siitä kiihottuessa.
Vierailija kirjoitti:
Tulee mieleen että vaimonsa vieraisiin haluava ei arvosta naista tuntevana ihmisenä vaan jonain seksihulluna joka menee tuosta vaan vieraisiin oman miehen siitä kiihottuessa.
Olet henkilö joka ottaa elämän liian vakavasti. Todennäköisesti et luota itseesi, et kumppaniisi ja sinut on kasvatettu tiukkoja normeja noudattaen. Olet tuomitsemassa muita kun et uskalla itse elää. Rakkaus, seksi, intohimo ovat asioita jotka kuuluvat yhteen. Kaksi ihmistä päättää yhdessä, mitkä ovat heidän rajansa ja mitä he yhdessä elämältään haluavat. Toisen alistamista on enemmän se, että tekee asioita elämässä vain yhteiskunnan normien mukaisesti kuuntelematta omaa ja toisen sisimpää halua. Yksikään nainen ei lähde tällaiseen seikkailuun mukaan ilman omaa halua, ei yksikään.
Ajatuksen tasolla itselle ymmärrettävää on mahdollisuus nähdä oman puolison äärimmäinen kiihoittuminen ja nauttiminen (uutuuden viehätys, "kielletty hedelmä", saada isoa, eriväristä tai -ikäistä, koko asetelma) ja itse kiihoittua tästä, kuten "normaalistikin" kumppaninen kiihoittuminen on suurin kiihoke.
Jos vaimoni kiihoittusi eniten seksistä vihreät kumisaappaat jalassa, niitä olisi talo täynnä. Jos maksimaalisesti vieraasta, niin sitten sitä mietittäisiin. "Yhdessä tekeminen" olisi se juttu. Jos tietooni tulisi, että vaimoni on harrastanut seksiä tietämättäni jonkun muun kanssa, olisin mustasukkainen todennäköisesti.
Osassa fantasioissa ja kai tosielämässä mukana on osalle miehiä jonkinlainen fetissi syrjäytytetyksi tai nöyryytetyksi tulemisesta tilanteessa. Itse en tuosta oikein saa kiinni.

Syrjäytetyksi tai nöyryytetyksi tulemisen kokemus. En usko. Ehkä yksilö tasolla näin voisi jollakin olla, mutta isossa kuvassa ei. Tuo kuulostaa enemmän keksityltä diagnoosilta, kun asiaa ymmärtämätön yrittää itselleen saada vastausta kysymykseen miksi. Se että kumppani kävisi yksin luvatta vieraissa, ei todennäköisesti sytytä ketään. Tässä on nimenoman kyse yhdessä sovitusta asiasta, jossa molemmat haluaa toteuttaa fantasian.
Miehen logiikka, vaimolle vierasta, itselle lupa käydä vieraissa.
Vierailija kirjoitti:
Miehen logiikka, vaimolle vierasta, itselle lupa käydä vieraissa.
Olet väärässä. Mikä lupa se on ja kuka on luvannut? Jos pariskunta yhdessä niin sopii, silloin on lupa. Asiaan ei liity millään tavalla miehen halu vieraisiin. Näissä tapauksissa mies kiihottuu nimenomaan voimakkaasti omasta vaimostaan. Ei muista naisista!
Vierailija kirjoitti:
On myös meitä naisia jotka fantasioivat samasta asiasta. Vähemmissä määrin varmaan kyllä.
Meillä naisilla on huonompi itseluottamus. Ajatuksen tasolla minua kiihottaa mieheni toisen naisen kanssa, mutta todellisuudessa olisin todella mustasukkainen ja epävarma. Olisi mahtava omata niin hyvä itseluottamus että voisi ajatella moisia asioita oikeasti.
Vierailija kirjoitti:
Tulee mieleen että vaimonsa vieraisiin haluava ei arvosta naista tuntevana ihmisenä vaan jonain seksihulluna joka menee tuosta vaan vieraisiin oman miehen siitä kiihottuessa.
Vain mies, joka pystyy näkemään naisensa seksihulluna ja seksiobjektina, arvostaa naista myös tuntevana ihmisenä.
Vierailija kirjoitti:
Miehen logiikka, vaimolle vierasta, itselle lupa käydä vieraissa.
No huh huh. Onneksi et ole minun vaimoni.
Kysyin eilen tämän palstan innoittamana mieheltäni seksin aikana kiihottaisiko häntä ajatus että harrastaisin seksiä toisen miehen kanssa. Tämä kysymys teki mieheni ihan hulluksi sängyssä eikä kestänyt kuin minuutti ja hän laukesi. Vastaus jäi saamatta, mutta reagointi taisi kertoa totuuden :D
Aisuroijat ovat varmaan seksiaiheisilla palstoilla normi, mutta että yleisimmistä fantasioista... Ensinnäkin moni edes tällaisesta haaveilevakaan mies ei kestäisi oikeasti elämässä tilannetta, vaan mustasukkaisuus tappaisi suhteen.
On huomattavasti yleisempää, että molemmat haluavat pitää kumppaninsa vain ja ainoastaan itsellään. Heidän ääntään vain ei oikein kauheasti kuulu.
Mutta sinänsä hienoa jos toisilleen sopivat parit tällaisen avulla löytävät onnen ja tasapainon. Sehän on vain rikkaus. Tiedän kyllä parinvaihtajia useammankin, mutta ei kaikilla ole sekään onnellisesti päättynyt. Sanotaan näin, että ei kannata ainakaan huonoa suhdetta alkaa tätä kautta paikkaamaan...
Tuttavapiiriä seuratessa ja muiden juttuja kuunnellessa on kyllä tullut selväksi että tosi monella pariskunnalla molemmilla on omat seikkailut mutta parinvaihtajia heistä ei ole kukaan. Vieraissa käydään keskustelematta asiasta sen kummemmin.
En tiedä ovatko naiset sokeampia vai vain puhumattomampia miehen vieraissa käynnistä. Yllättävän monet miehet tietävät vaimonsa vieraissa käynnistä eivätkä tunnu olevan niistä pahoillaan.
Tiedän viiden hengen naisseurueen, jotka ovat kaikki fiksun oloisia, kouluttautuneita ja naimisissa olevia perheenäitejä. Tekevät reissuja porukalla ja pettävät miehiään aivan surutta ja monen kanssa niin kotikaupungissa kuin reissuillansa. Päällepäin ei uskoisi. Tämmöstä on elämä.
seksualusuuden laajentaminen, ylim aikaa kaikkeen. muotia. eipä ollut 50v sitten noin paljo aisureit