Kumman asunnon ostaisit?
Samalla alueella on myynnissä samanvertoiset kerrostaloasunnot, samanikäiset ja muutenkin huoneratkaisultaan samantyyppisiä, toinen asunnoista sijaitsee merenrannalla ja toinen asuinalueen ns. keskusstassa lähellä palveluita ja liikenneyhteyksiä, kuitenkin ihan rauhallisessa paikassa. Merenranta-asunto on huomattavasti kalliimpi kuin toinen asunto, noin 40-50000 e kalliimpi.
Plussaa merenrantakodissa on kaunis merenrantanäkymä ikkunoista ja parvekkeelta, miinusta suht pitkä matka (1 km) lähimpään kauppaan ja alueen keskustaan. Bussi kulkee melko läheltä. Ratikka kauempaa.
Plussaa toisessa asunnossa (ei merinäköala) on kivenheittomatka kauppoihin ym. palveluihin. Ratikka kulkee ihan vierestä.
Molemmat sijaitsevat Helsingissä.
Kumman itse valitsisit?
Kommentit (48)
Minä olen eri mieltä tuon yhden kirjoittajan kanssa, jonka mielestä merinäköala menettää hohtonsa. Ei menetä! Meidän edellisessä kodissa oli osittainen, kuitenkin melko hyvä merinäköala. Ei sitä merta koskaan kyllästynyt tuijottamaan, ja niitä ohi meneviä veneitä. Suomenlinna näkyi kauempana ja tuntui aina jotenkin juhlalliselta nähdä Ruotsin-laivat. Pieni lähikauppa oli siinä parinsadan metrin päässä ja isompiin kauppoihin oli melkein kilometri.
Asun nyt asunnossa, jossa on kaupat lähellä. Viereisessä talossa 24h Alepa ja vastapäisessä K-Market. Näistä tehdään pieniä ostoksia, isommat tehdään autolla kilometrin päässä hyvässä Citymarketissa. Ja niin kiva kuin tuo vieressä oleva Alepa onkin, niin vaihtaisin sen heittämällä parempaan merinäköalaan! Meillä näkyy meri kaukana ja sellaisen ampuma-aukon verran. Ja toisella puolella jos seisoo ihan makuuhuoneen ikkunan reunassa, näkyy satama-allas. Mutta ei siinä koskaan tule seistyä ikkunassa kiinni.
Lähellä oleva meri on hieno, kun tuulispäivänä on mahtavat vaahtopäät ja välillä aurinko kimmeltää laineilla. Ja vielä jos menee veneitä saati laivoja ohi, niin oi joi! Tai vaikka melojia ja talvella niitä jotka surffaa purjeella jäällä, kyllä niitä on kiva katsella!
Siis ymmärsinkö oikein, että molemmat ovat samalla alueella, toinen alueen keskustassa eli ostarin lähellä, toinen noin kilsan päässä?
Kyse on Arabianrannasta?
Käyttäjä34334 kirjoitti:
Siis ymmärsinkö oikein, että molemmat ovat samalla alueella, toinen alueen keskustassa eli ostarin lähellä, toinen noin kilsan päässä?
Kyse on Arabianrannasta?
En halua sanoa aluetta, kiinnostaa mielipiteet mitä ihmiset pitää tärkeänä asunnon valinnassa.
Ostaisin merenrantakodin, jos asunnot ja alueet ovat yhtä kivoja ja merenrantakodista on hyvät yhteydet töihin ja palveluihin. Varsinkin, jos rannalla on hyvät kävelyreitit ja ulkoilumahdollisuudet. En osaa hahmottaa Helsingin etäisyyksiä ja alueita, joten siinä mielessä on vaikea sanoa. Omassa kotikaupungissani valitsisin näin. Kuljen paljon pyörällä ja kävellen, joten palveluiden läheisyys on kyllä tärkeää. En haluaisi asua kuitenkaan ihan keskustassa vaan mieluummin rauhallisella alueella lähellä luontoa.
Vierailija kirjoitti:
Mikä on elämäntilanteesi? Perheellinen - merenranta sopisi paremmin. Sinkku, joka on paljon menossa - keskusta parempi. Oma käyttötarve ja se, mitä arvostaa, ovat ratkaisevat.
Vierailija kirjoitti:
Käyttäjä34334 kirjoitti:
Siis ymmärsinkö oikein, että molemmat ovat samalla alueella, toinen alueen keskustassa eli ostarin lähellä, toinen noin kilsan päässä?
Kyse on Arabianrannasta?
En halua sanoa aluetta, kiinnostaa mielipiteet mitä ihmiset pitää tärkeänä asunnon valinnassa.
Jos on kyse Arabianrannasta, niin ehdottomasti asunto, joka on rannassa. Kauppakeskus Arabian luona olevat asunnot ovat edullisempia, mutta myös levottomampia, koska vuokratalot vieressä.
Käyttäjä34334 kirjoitti:
Siis ymmärsinkö oikein, että molemmat ovat samalla alueella, toinen alueen keskustassa eli ostarin lähellä, toinen noin kilsan päässä?
Kyse on Arabianrannasta?
Onhan noita muitakin vaihtoehtoja. Lauttasaari, Ruoholahti, Aurinkolahti, Kulosaari, Herttoniemi (moni idän lähiö on meren vieressä).
Jos asuisin itse arvostaisin näkymää mutta sijoituskämppänä kumpi vaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Valitsisin keskustan. Olen asunut aikoinaan niin, että metrolle ja lähikauppaan oli 1 km, bussit meni myös lähemmäs kilometrin päästä. Pidemmän päälle kävi todella rasittavaksi ravata aina se kilometri, että pääsi ihmisten ilmoille. Samoin se, ettei edes pientä lähikauppaa ollut yhtään lähempänä, vaan aina täytyi mennä sinne kilometrin päähän.
Samaa mieltä. Kilometri on yllättävän pitkä matka kulkea esim. kauppakassien kanssa.
Minä kävin kaupassa repun ”kanssa” kun omistin talon, matkaa oli 4 km/sivu, Ei mikään ongelma, ei tarvinnut erikseen lenkille mennä. Kilometri ei ole matka eikä mikään, ja ostokset reppuun.
Polkupyörä on myös keksitty.
Itse valitsisin taas sen kauimmaisen ihan vain sen takia, että Helsingin keskikeskusta saattaa välillä olla äänekästä ja villiä menoa, joten mielummin en ihan keskikeskustassa asuisi.
Ja kilomeri on kyllä ihan olematon matka minun mielestä, mutta itse kävelenkin 6km+ kauppaan ja takas.
Ottaisin sen, mikä on korkeammalla suhteessa merenpintaan. Ovat nimittäin luvanneet merenpintojen nousevan suomessakin, joten kannattaa laskea.
aikoinaan kun etsimme sopivaa tonttia 2. ok-talollemme suuren vesistön rannalta, käytettiin varmaan kuukausi aikaa selvittääksemme missä pysyy talo kuivana, jos/kun vedet alkavat tulvia.
En kumpaakaan merenpinta nousee oliko metri.Huono sijainti,mihkää hesan likellekkään halua.Sijoitus se on huonokin sijoitus.
Vierailija kirjoitti:
Käyttäjä34334 kirjoitti:
Siis ymmärsinkö oikein, että molemmat ovat samalla alueella, toinen alueen keskustassa eli ostarin lähellä, toinen noin kilsan päässä?
Kyse on Arabianrannasta?
Onhan noita muitakin vaihtoehtoja. Lauttasaari, Ruoholahti, Aurinkolahti, Kulosaari, Herttoniemi (moni idän lähiö on meren vieressä).
Jos asuisin itse arvostaisin näkymää mutta sijoituskämppänä kumpi vaan.
Ainoastaan Ruoholahdessa on noista ratikka. Ap kertoi, että molemmat asunnot ovat samalla alueella, toinen lähellä ratikkapysäkkiä.
En minä mitään kummaa asuntoa ostaisi.
Ottaisin sen, missä taloyhtiö on varakkaampi ja jos esim. Putkiremontti on juuri tehty. Ko. Remontti voi maksaa jopa 1000eur/neliö/huoneisto.
Varakas taloyhtiö saa helpommin remontteihin lainaa pankista ja vastikkeet ei yhtäkkiä nouse paljoakaan.
Samoin ehdottomasti omalla eikä vuokratontilla oleva talo.
Merenranta ehdottomasti. Asuin 50 vuotta Kaivarissa ja vanhassa Eirassa, nyt enemmän keskustassa. Muutan heti takaisin, kun pääsen siis merenrantaan.
Älä niistä kauppakasseista välitä. Ne perässä vedettävät shoppingtrolleyt on tosi käteviä ja niihin mahtuu 60 litraakin ruokatarvikkeita. Siinä kulkee limut, kaljat ja perunat kevyesti. Merenrantakämppiä ei tule niin usein myyntiin, joten kannattaa heti ottaa, jos kohdalle sattuu ja on taloudellisesti mahdollista.
Arvonnousu on takuuvarma.
Vierailija kirjoitti:
Ottaisin sen, mikä on korkeammalla suhteessa merenpintaan. Ovat nimittäin luvanneet merenpintojen nousevan suomessakin, joten kannattaa laskea.
aikoinaan kun etsimme sopivaa tonttia 2. ok-talollemme suuren vesistön rannalta, käytettiin varmaan kuukausi aikaa selvittääksemme missä pysyy talo kuivana, jos/kun vedet alkavat tulvia.
Tuo on hyvä tiedostaa. Pahinkin ilmastomuutosskenaario onkin kuulemma alakanttiin ja eikö siellä hesassa jo nyt vesi nouse aika paljonkin myrskyissä. Jos merenpinnan kohoaminen kiihtyy, se vain pahentaa myrskytuhoja. Kannattaa asua sisämaassa mäellä mieluummin kuin ihan rannassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Valitsisin keskustan. Olen asunut aikoinaan niin, että metrolle ja lähikauppaan oli 1 km, bussit meni myös lähemmäs kilometrin päästä. Pidemmän päälle kävi todella rasittavaksi ravata aina se kilometri, että pääsi ihmisten ilmoille. Samoin se, ettei edes pientä lähikauppaa ollut yhtään lähempänä, vaan aina täytyi mennä sinne kilometrin päähän.
Samaa mieltä. Kilometri on yllättävän pitkä matka kulkea esim. kauppakassien kanssa.
Ratikallakin?
Arvuuttelijoille, jotka miettivät, missä voisi sijaita, niin Munkkakin on merenrannalla (tavallaan) ja sinne menee ratikka, kuten myös Kaivari ja Eira se vanha.
Keskusta. Ranta maksaa 50 000 enempi, mikä on mielestäni paljon, kun useimmat kuitenkin haluavat mieluummin keskusta-asunnon.