Miksiköhän useat introvertit ihmiset ylpeilevät introverttiydellään ja

En ole tavannut ketään introverttia joka sillä asialla ylpeilisi.

Monet ovat kasvaneet ympäristössä, missä puheliaisuutta ja sosiaalisuutta pidetään hyveenä, ja hiljaisia vetäytyjiä on moitittu ja koitettu muokata ekstrovertimpaan suuntaan. Sen takia monilla saattaa olla negatiivinen asenne ekstroverttiyttä kohtaan, vaikka ei ne traumat itse ekstroverteistä johdu vaan typeristä kasvattajista.

Itse olen ylpeä inrtoverttiydestäni koska maailmassa ekstrovertit ovat niitä parhaita ja arvostettuja ihmisiä.

Tästä huolimatta kannan i-persoonani ylpeänä ja hyvällä itsetunnolla vaikka niihin sorrettuihin kuulunkin.

Aika moni ja varsinkin nuori sekoittaa introverttiyden ja sosiaalisten tilanteiden pelon. Introvertti pystyy olemaan ihmisten kanssa tekemisissä esim. töissä koko 8 tuntia tai käymään juhlissa tai olemaan väkijoukossa, Ei mitään ongelmaa siinä. Introvertti vain tarvitsee välillä aikaa itselleen.

Sosiaalisia tilanteita pelkäävälle nuo ovat epämiellyttäviä asioita,

Koska nykyaikana kovin jätkä on se, joka keksii erikoisimman poikkeavuuden, millä elvistellä.

Ei aitoja introverttejä taida muiden mielipiteet kiinnostaa. Pysyttelevät omissa oloissaan.

Ovat ryhmäriippumattomia ja itsenäisiä -- tässä lampaiden tyrkky-kattokaa mua-somekulttuurissa.

Kyse on siitä, että introvertin mielestä aniharva asia on keskustelun arvoinen, aniharva tilaisuus ja sosiaalinen tapahtuma on oikeasti mielenkiintoinen, aniharva ihminn on oikeasti niin mielenkiintoinen, että hänen kanssaan jaksaisi viettää aikaa. Mutta, kun se tapahtuma, ihminen ja asia on kiintoisa introverton mielestä, sille antautuu 100 %.

Tätä on hölösuuekstrovertin tosi vaikea ymmärtää. Siis ettei ole mielenkiintoinen.

Joo, no enpä ole tuollaisia kyllä kohdannut. Tuntemani introvertit ovat ennemminkin porukassa niitä hiljaisempia ja sivusta seuraajia. Itsekin olen introvertti ja vasta luettuani muutama vuosi sitten kirjan "Hiljaiset" aloin ymmärtämään, että en olekaan ihan hirveän huono. Aloin tajuta, että minussakin on jotain hyvää, esim. en "vie tilaa" muilta, jaksan kuunnella, olen kova pohtimaan asioita ja vasta pohdittuani toimin.

Tiedostan myös introverttiyden negatiiviset puolet: väsyn helposti muihin ihmisiin ja se on perheelliselle välillä haastavaa. Perhettä jaksan ihan hyvin, kun välillä saan olla yksin vaikka metsälenkillä akkuja lataamassa tai aloittaa päivän yksin rauhallisella aamukahvilla. Mutta lasten ja miehenkin mukana tulee paljon kaikkea muuta, joka rasittaa: koulun myyjäiset, juhlat ja tapahtumat, huvipuistovierailut, miehen työpaikan pippalot jne. Työni olen valinnut siten, että saan suurimmaksi osaksi olla yksin ja se auttaa mua jaksamaan arkielämää. En voisi kuvitella työskenteleväni jossain, missä olen koko ajan tekemisissä ihmisten kanssa.

En todellakaan pidä ekstroverttejä tyhminä, mutta joskus kun ekstrovertti on oikein innoissaan jostain ja alkaa heti toimimaan, ajattelen, että pitäskö vähän hidastaa. Yksi ystäväni on ekstrovertti ja aina kun hän saa jonkun idean, hän alkaa toimimaan. No, sen seurauksena hänellä on moni asia mennyt pieleen. Nykyään kehtaan jo sanoa hänelle, että mieti vähän aikaa, ennenkuin toimit. Nuorempana olin kateellinen ekstroverteille tai kuten silloin ajateltiin: rohkeille, reippaille ja puheliaille. Oli hävettävää olla hiljainen, ujo ja arka, eikä missään nimessä saanut sanoa, että olen hirveän väsynyt koulupäivän hälinän jälkeen, en jaksa mennä harrastuksiin, haluan vain olla yksin. 

Vierailija kirjoitti:

Joo, no enpä ole tuollaisia kyllä kohdannut. Tuntemani introvertit ovat ennemminkin porukassa niitä hiljaisempia ja sivusta seuraajia. Itsekin olen introvertti ja vasta luettuani muutama vuosi sitten kirjan "Hiljaiset" aloin ymmärtämään, että en olekaan ihan hirveän huono. Aloin tajuta, että minussakin on jotain hyvää, esim. en "vie tilaa" muilta, jaksan kuunnella, olen kova pohtimaan asioita ja vasta pohdittuani toimin.

Tiedostan myös introverttiyden negatiiviset puolet: väsyn helposti muihin ihmisiin ja se on perheelliselle välillä haastavaa. Perhettä jaksan ihan hyvin, kun välillä saan olla yksin vaikka metsälenkillä akkuja lataamassa tai aloittaa päivän yksin rauhallisella aamukahvilla. Mutta lasten ja miehenkin mukana tulee paljon kaikkea muuta, joka rasittaa: koulun myyjäiset, juhlat ja tapahtumat, huvipuistovierailut, miehen työpaikan pippalot jne. Työni olen valinnut siten, että saan suurimmaksi osaksi olla yksin ja se auttaa mua jaksamaan arkielämää. En voisi kuvitella työskenteleväni jossain, missä olen koko ajan tekemisissä ihmisten kanssa.

En todellakaan pidä ekstroverttejä tyhminä, mutta joskus kun ekstrovertti on oikein innoissaan jostain ja alkaa heti toimimaan, ajattelen, että pitäskö vähän hidastaa. Yksi ystäväni on ekstrovertti ja aina kun hän saa jonkun idean, hän alkaa toimimaan. No, sen seurauksena hänellä on moni asia mennyt pieleen. Nykyään kehtaan jo sanoa hänelle, että mieti vähän aikaa, ennenkuin toimit. Nuorempana olin kateellinen ekstroverteille tai kuten silloin ajateltiin: rohkeille, reippaille ja puheliaille. Oli hävettävää olla hiljainen, ujo ja arka, eikä missään nimessä saanut sanoa, että olen hirveän väsynyt koulupäivän hälinän jälkeen, en jaksa mennä harrastuksiin, haluan vain olla yksin. 

Mitä teet työksesi?

Minä olen yli 3-kymppinen introvertti ja vasta nyt olen alkanut tajuta, ettei introvertteys ole mikään hävettävä asia. Olen aina nimenomaan halunnut olla ekstrovertti, mutta nyt vasta käsittänyt, että olen arvokas ihan näinkin. En tajua aloitusta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joo, no enpä ole tuollaisia kyllä kohdannut. Tuntemani introvertit ovat ennemminkin porukassa niitä hiljaisempia ja sivusta seuraajia. Itsekin olen introvertti ja vasta luettuani muutama vuosi sitten kirjan "Hiljaiset" aloin ymmärtämään, että en olekaan ihan hirveän huono. Aloin tajuta, että minussakin on jotain hyvää, esim. en "vie tilaa" muilta, jaksan kuunnella, olen kova pohtimaan asioita ja vasta pohdittuani toimin.

Tiedostan myös introverttiyden negatiiviset puolet: väsyn helposti muihin ihmisiin ja se on perheelliselle välillä haastavaa. Perhettä jaksan ihan hyvin, kun välillä saan olla yksin vaikka metsälenkillä akkuja lataamassa tai aloittaa päivän yksin rauhallisella aamukahvilla. Mutta lasten ja miehenkin mukana tulee paljon kaikkea muuta, joka rasittaa: koulun myyjäiset, juhlat ja tapahtumat, huvipuistovierailut, miehen työpaikan pippalot jne. Työni olen valinnut siten, että saan suurimmaksi osaksi olla yksin ja se auttaa mua jaksamaan arkielämää. En voisi kuvitella työskenteleväni jossain, missä olen koko ajan tekemisissä ihmisten kanssa.

En todellakaan pidä ekstroverttejä tyhminä, mutta joskus kun ekstrovertti on oikein innoissaan jostain ja alkaa heti toimimaan, ajattelen, että pitäskö vähän hidastaa. Yksi ystäväni on ekstrovertti ja aina kun hän saa jonkun idean, hän alkaa toimimaan. No, sen seurauksena hänellä on moni asia mennyt pieleen. Nykyään kehtaan jo sanoa hänelle, että mieti vähän aikaa, ennenkuin toimit. Nuorempana olin kateellinen ekstroverteille tai kuten silloin ajateltiin: rohkeille, reippaille ja puheliaille. Oli hävettävää olla hiljainen, ujo ja arka, eikä missään nimessä saanut sanoa, että olen hirveän väsynyt koulupäivän hälinän jälkeen, en jaksa mennä harrastuksiin, haluan vain olla yksin. 

Mitä teet työksesi?

Kirjoitushommia. 

Vierailija kirjoitti:

Ei aitoja introverttejä taida muiden mielipiteet kiinnostaa. Pysyttelevät omissa oloissaan.

Ovat ryhmäriippumattomia ja itsenäisiä -- tässä lampaiden tyrkky-kattokaa mua-somekulttuurissa.

Ei introverttiys tarkoita, etteikö muiden mielipiteet kiinnosta. Introvertti on sisäänpäinlämpiävä eikä ilmaise itseään heti suoraan vieraiden kanssa. Tarkkaileva.

Täysin toinen asia on erakkous tai riippumattomuus.

Koen että introverttinä mulle on selvempää mistä nautin, pidän, arvostan ja kiinnostun kuin (jollekin) ekstrovertille. Esim. ystäväni kokee paineita harrastuksistaan, jos hän tekee jotain epätavallista, vaikka nuorena naisena kuvaa kasveja, niin hänen on pakonomaisesti naureskeltava että hehhehee ihan hörhöpuuhaahan tää on hohoho oon ihan mummeli ja sitten ummet ja lammet siitä, että se OIKEESTI on kiinnostavaa jne puolustelua. Mä voin sanoa juhlissa että kuvaan kasveja. Piste. Ei herätä mitään häpeää tai puolustelun tunnetta.

Massasta poikkeaminen ei ole mulle mikään itsetarkoitus mutta tiedän niin tasan tarkkaan mitä haluan ja mitä en (tänään en halua juhlia, en vello siinä mitä ”menetän” koska ei kiinnosta. Helppoa), jolloin elämä vaikuttaa aika helvetin paljon yksinkertaisemmalta kuin monen muun.

Nyt kun ikää on tullut niin aika moni hyväkin ystävä on tajunnut, että se mitä he on pitäneet jonain sosiaalisena hylkiöytenä onkin kaikkea muuta. Se on valinta ja hyvää itsetuntoa mikä monelta puuttuu.

Olen introvertti ja minua on huomauteltu hiljaisuudestani lapsesta lähtien. Yhdessä työpaikassa kyseenalaistettiin ammattitaito ja motivaatio päin näköä. Toisessa neuvottiin teeskentelemään iloista ja puheliasta, jotta en saisi potkuja.

Olen koululaisesta lähtien tiennyt olevani ihan tarpeeksi hyvä, vaikka olenkin hiljainen. Molemmissa näistä työpaikoista sain lopulta vakinaisen työn ja kiitosta työstäni, kun ekstrovertit malttoivat tutustua minuun paremmin.

Minulle on selvää, että introvertitkin ovat hyviä tyyppejä, ja haluaisin muidenkin ymmärtävän sen, jotta ei tarvitsisi ottaa paskaa työpaikoilla. Jos ekstrovertit olisivat vähemmän inhottavia introverteille ja antaisivat joskus introverteillekin puheenvuoron, niin ehkä mekin suhtautuisimme ekstrovertteihin myönteisemmin.

Ukko37 kirjoitti:

Koska nykyaikana kovin jätkä on se, joka keksii erikoisimman poikkeavuuden, millä elvistellä.

Tämä. Joillakin on pakkomielle yrittää olla jotain, jotain hieman erikoisempaa ja jänskempää, ainakin omasta mielestä. Muut eivät sitä ole kyllä huomanneet, mutta voihan sitä yrittää silti.

Ei se ole ylpeilyä. Se on varoitus turvavälistä ja siitä, että esitä asiasi lyhyesti, sinua ei kuunnella kauaa jos rönsyät.

Epäsos. Intro

Introvertit on työkaveriena ihan parhaita, jo kullanarvoisia.

Vierailija kirjoitti:

Aika moni ja varsinkin nuori sekoittaa introverttiyden ja sosiaalisten tilanteiden pelon. Introvertti pystyy olemaan ihmisten kanssa tekemisissä esim. töissä koko 8 tuntia tai käymään juhlissa tai olemaan väkijoukossa, Ei mitään ongelmaa siinä. Introvertti vain tarvitsee välillä aikaa itselleen.

Sosiaalisia tilanteita pelkäävälle nuo ovat epämiellyttäviä asioita,

Totta. Toisinaan olen kuullut, että introverttiys sotketaan myös epäsosiaalisuuteen. Sehän on aivan eri asia. Introvertit todellakin tarvitsevat sitä omaa aikaa ladatakseen akkujaan. Muutaman läheisen ihmisen tapaaminen on jopa rentouttavaa, eikä kuormita niin paljon, kuin isot väkimäärät.

Naurattaa kun ekstrovertit tulevat suorastaan hulluiksi kun en puhu paljoa eivätkä näin saa tietää mitä ajattelen. On se jännä juttu kun liikuttaa niin paljon.

Kyllä minä olisin nuorena ollut paljon mieluummin sellainen kuin suurin osa muista, eli rohkea ja sellainen, että "osasi" jutella muiden kanssa. Olisin halunnut harrastaa ja mennä kuten muutkin, olisin halunnut paljon ystäviä ja olla suosittu. Yritin peräti vuosikymmeniä ja olin aina väsynyt ja epämääräinen huono olo oli ainainen seuralainen. Vasta kun jokunen vuosi sitten luin jostain introverttiydestä, tajusin, että minähän olen juuri tuollainen. Siitä alkoi vasta kasvu omaksi itsekseni, lähellä viittäkymppiä. Tajusin vihdoin lopettaa kaiken yrittämisen olla samanlainen kuin muut ja että saan olla sellainen kuin olen.

Nautin yksinolosta ja oman perheen ja parin ystävän seurasta. Keskustelemme syvällisesti, retkeilemme, saunomme, syömme pitkiä aterioita, ystävien kanssa perehdymme toistemme puutarhoihin, kirjoihin, käsitöihin. Joskus on ihana käydä taidenäyttelyssä, pienessä konsertissa tai pienessä teatterissa. Nautin todella paljon kulttuurista. Haluan vain itse valita missä käyn ja kuinka usein. Ihanan kulttuurielämyksen jälkeen haluan nautiskella vielä yksin kokemastani, esim. istun illalla pari tuntia kuistilla ja elän edelleen siinä tunteessa ja tunnelmassa, jonka koin. 

Ei tässä ole mitään erityistä ylpeilemistä, mutta ei häpeämistäkään. En ole parempi, mutta en huonompikaan kuin ekstrovertit. Minulla on omat vahvuuteni ja heillä omansa.

Vierailija kirjoitti:

Naurattaa kun ekstrovertit tulevat suorastaan hulluiksi kun en puhu paljoa eivätkä näin saa tietää mitä ajattelen. On se jännä juttu kun liikuttaa niin paljon.

Olet siis epäsosiaalinen, et introvertti. Onko se sinusta jotenkin hyvä asia? Oletan siis, että olette samassa tilassa ja sinä vain katsot kännykkää tai tyhjyyteen.

Voisitteko te mielisairaat lopettaa sekoittamasta itsenne tavan introvertteihin? Kiitos.