Lue keskustelun säännöt.
Ystävä jaksaa aina mitätöidä kaikki onnistumiset
12.06.2020 |
Esimerkiksi viimeeksi kerroin nuoren päässeen kesätöihin arvostettuun paikkaan. Ystävä kommentoi että suhteilla se paikka tuli, ei omin avuin olisi ikinä päässyt työpaikkaan. (Tunnen yhden ihmisen firmasta, joka ei edes tiennyt että nuori haki kesätöitä heiltä, eikä tämä tuttu edes vastaa rekrytoineista). Hänen omien lasten saavutukset ovat luonnollisesti ansaittuja ja johtuvat siitä että hänellä on niin täydelliset lapset. ( lapset ovat kyllä ihania!)
Aina olen lisäksi vähän lihavampi/köyhempi/vanhempi/epäonnistuneempi elämässä kuin hän.
On kyse vanhasta ystävästä, jonka olen tuntenut pitkään. Hänessä on paljon hyviä ominaisuuksia myös, en tämän vuoksi viitsi koko pitkää ystävyyttä katkaista, mutta ihmetyttää mikä tarve tällaiselle käyttäytymiselle on olemassa?
Kommentit (32)
Minulla oli tuommoinen myös. Lisäksi hän kehui aina kuinka hauskaa hänellä oli muiden ystävien kanssa ja kuinka ihania ihmisiä he ovat. Onnistumiseni olivat hänen mielestään moukan tuuria ja epäonnistumiset johtuivat siitä, että olin niin tyhmä.
Hän onnistui kaikessa ja vähäiset vastoinkäymiset johtuivat muiden mokista. Vamhan ystävyyden takia vietin aikaa hänen kanssaan. Kun tajusin kuinka huono hänen kanssaan on olla ja kuinka mukavaa muiden kanssa on, jätin yhteydenpidon minimiin. Nykyään nähdään ehkä pari kertaa vuodessa. Ja perun heti jos on parempaa seuraa tarjolla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla oli joskus tuollainen ystävä.
Ei ole enää ja hyvä niin.
Erittäin ikävää lytätä nuorta joka sai hyvän työpaikan. Nuoria pitäisi aina kaikkien lähipiirissä vain kannustaa, eikä missään nimessä vertailla muihin herkässä iässä. Valitettavasti jälkikasvu otetaan usein kilpailun välikappaleeksi ja on yleistä nokitella lasten koulumenestyksellä, harrastuksilla jne. Omassa suvussani vain urheilijanuoret ovat jotain, muut leimataan vähän nörteiksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei välttämättä edes tarvitse nostaa kissaa pöydälle ja "syyttää" kaveria lyttäämisestä. Tuossa keskustelussa olisin itse selittänyt kaverin kommentin jälkeen tuon mitä tähänkin kirjoitit, että tämä työpaikka ei ole suhteilla hankittu ja "Eikö ole hieno juttu, iloitsen juuri siitäkin syystä tästä!". Tai ihmettelen syvästi, jos et korjannut ystävääsi asiassa, ja ilmaissut, että odotat hänen iloitsevan asiasta.
Tätä just ajattelin itsekin. Miksei ap siinä tilanteessa tehnyt selväksi, ettei kyse ole moisesta.
Toinen on se, että osa noista "paremmaksi pistäjiä" on hyvätahtoisia hömelöitä, joiden elämässä ei tapahdu paljon. Kun joku lähtee Itävaltaan, hänelle tulee mieleen se oma reissu vuonna 1969, koska on matkustanut kymmenen kertaa sen jälkeen ylipäätään missään ja asia nousee hänen mieleensä. Oma äitini oli tällainen ja taatusti ei yrittänyt keulia, vaikka tapa tuoda omat kokemukset aina mukaan välillä rasittikin.
Jotenkin siinä tilanteessa menen sanattomsksi, tavallaan hämmennyn, enkä keksi mitään nasevaa, muuta kuin naurahtamisen. Myöhemmin asiaan palaaminen on kiusallista, ellei ystävä ota asiaa itse puheeksi.
Vierailija kirjoitti:
Erittäin ikävää lytätä nuorta joka sai hyvän työpaikan. Nuoria pitäisi aina kaikkien lähipiirissä vain kannustaa, eikä missään nimessä vertailla muihin herkässä iässä. Valitettavasti jälkikasvu otetaan usein kilpailun välikappaleeksi ja on yleistä nokitella lasten koulumenestyksellä, harrastuksilla jne. Omassa suvussani vain urheilijanuoret ovat jotain, muut leimataan vähän nörteiksi.
Mielenkiintoista. Meidän suvussa taas kaikki urheilijat ovat niitä, joilta ei älyä tai muita kykyjä löydy. Urheilla osaa kaikki.
Ei siis oma mielipide, mutta asenne suvussa on siis tämä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Narsistista huomion hakua ja heikkoa itsetuntoa. Suomessa yleinen tapa viedä aihe itseen ja ”panna paremmaksi”.
Paras olisi tietysti rauhallinen keskustelu aiheesta henkilön kanssa. Näissa tilanteissa vaan on ehkä itsekin sopeutunut koettaa painaa villaisella toisen lytistävän asenteen. Tällainen nälvintä ja ilonpilaus vähitellen syö sinunkin itsetuntosi, etkä jaksa nostaa kissaa pöydälle. Varot konfliktia ja olet sopeutunut alistujan osaan.
Tarkkaile omaa reaktiotasi, pystyisitkö näyttämään negatiivisen tunteesi vaikka katsomalla toista halventavan kommentin jälkeen ihmettelevänä samalla tavoin, kuin jos hän olisi yhtäkkiä lyönyt sinua poskelle.
Nyt menet ikään kuin lähtökuoppiin. Ole valmiina sanomaan nämä sanat, kun seuraava mitätöiminen tulee: "Tuo ei ole totta!". Mitään muuta sinun ei tarvitse sanoa näin alkuun. Katso ystäväsi reaktio.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Noita kilpailunhaluisia ihmisiä on yllättävän paljon. Minullakin yksi sukulaisnainen juuri sellainen. Esim. kerron lapseni synttäristä tai harrastuksesta niin hän alkaa hehkuttaa miten omalla lapsellaan oli vielä kivemmat synttärit, niin paljon kavereita ja ihan mestaruus jossain urheilulajissa viisivuotiaana. Se, että minä pääsin yliopistoon aikanaan toisin kuin kukaan muu suvustani triggeröi hänessä vieläkin ilkeän ja kitkerän sävyn. Minun rivitalokotia katsomaan tullessa sain kuulla miten serkulla isompi ja paremmalla paikalla.
Miehen suvussa tälläistä ei ole ollenkaan, lapset saavat olla lapsia ja hyvässä mielessä ihan tavallisia. Senpä takia näenkin miten inhottava kilpailuhenki omassa suvussani on. Pelkään että se, tai siis nämä pari sitä lietsovaa ihmistä, ei muutu miksikään.
Joillakin voi myös olla sellainen tapa, että aina pitää jotenkin ”panna paremmaksi”. Omissa tutuissani jostain syystä itäsuomalaisissa tuo näkyy. Jos sanon että jalka on kipeä, he alkavat kertoa omasta tai jonkun muun vielä pahemmasta särystä. Jos kerron jonkun kivan asian, he kertovat jostain vielä hienommasta. Tiedän etteivät he ole pahantahtoisia vaan se on opittu tapa. Osaan myös naurahtaa, että ”taas sun piti panna paremmaksi” ja voidaan yhdessä nauraa asialle.
Seuraavalla kerralla kerrot, että sinulla on oikein ikävä sukupuolitauti mikä on piinannut viime aikoina ja katso laittaako paremmaksi.
Kannattaa oikeasti miettia onko ystavyys tuon arvoista. Harmillistahan toki se on, mutta paras asia itselleni oli heivata pari ankeuttajaa elamastani.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"Ystävä" pääsi kouluun, itse olin vielä vanhempainvapaalla alle vuoden ikäisen kanssa. Ystäväni kommentti: turha näistä opiskeluista on sulle puhua, kun et sä näistä mitään tajua kuitenkaan.
Saman ihmisen lapsella todettiin autoimmuunisairaus. Hoidettavissa oleva, mutta toki ikävä ja elämään vaikuttava sairaus. Samaan aikaan oma isäni oli sairaalassa ja odotti syöpäleikkausta. Ystävä: muiden murheet on niin pieniä tän rinnalla, niin pieniä (puhui lapsestaan).
Ja se viimeinen kommentti, johon kaikki mitä meidän välillä ikinä olikaan ollut, loppui: ai sua vähän väsyttää, voi voi kuule, mene vaikka pyytämään mieheltäs vähän karkkirahaa niin piristyt.
Kappas, siinähän on kuin äitini ja hänen siskonsa. Äiti ei ikinä pärjännyt lasten vertailuissa vaan siskon lapset teki kaiken paljon paremin mitä me. Ikävä kyllä äiti kertoi kaiken meille, joten kymppi kokeessa ei ollut tarpeeksi hyvä, kun siskonsa lapsi sai 10+.
Mun veljeni.
Aina pitää mitätöidä, poisselittää, sivuuttaa ja vähätellä.
Lopetin yhteydenpidon kun näin, miten hän alkoi käyttäytyä samoin myös lapsiani kohtaan.
Ei tuollainen ihminen ole oikea ”läheinen”.