Onko teillä paljon ulkomaalaisia tuttuja? Mistä maasta?
Kommentit (25)
Jos jätetään pois työtutut ja jätetään vain ihmiset, joiden kanssa olen yhteydessä henkilökohtaisissa asioissa niin voin sanoa, että mulla on ulkomaalaisia ystäviä seuraavissa maissa: Kanada, Espanja, Sveitsi, Australia. Kaikkiin olen tutustunut opiskeluaikana 90-luvulla, osa oli vaihdossa Suomessa ja osaan tutustuin ollessani itse heidän kotimaassaan. Kaikkien luona olen käynyt ja voin edelleen mennä asumaan luokseen ja päinvastoin. Lisäksi mulla on perhetuttuja Chilessä, Ruotsissa ja Saksassa. Nämä tunnen äitini kautta.
Opiskelen englanninkielisessä maisteriohjelmassa, noin puolet on ulkomaalaisia. Oma mies myös, me tavattiin reissulla.
On kuubalainen, angolalainen, virolainen, ruotsalainen, amerikkalainen, nigerialaisia, espanjalaisia, sveitsiläisiä, saksalaisia
Ei ole paljon. Viime vuosituhannella oli joku reissututtava, jonka kanssa pari kirjettä vaihdettiin. Siihen se tuttavuus sitten jäikin. Olen joskus hakenut häntä facesta, muttei taida olla julkista profiilia.
Aikuisopiskellessa tapasin ranskalaisen, vietnamilaisen ja intialaisen. Meillä oli silloin face-ryhmä. Jälkeenpäin olen sitten laittanut synttärionnitteluja facessa. Joku sai vauvan ja onnittelin siitäkin. Yksi laittoi joskus viestiä, kun satuttiin yhtäaikaa faceen. Muutamia viestejä vaihdettiin. Nyt korona-aikaan tuli joku sellainen viesti, ett hyvää jatkoa perheellesi. En nyt sitten oikein tiedä, tarkoittiko se, ettei enää kaipaa viestejä? Olisi ihan kiinnostava kuulla heistä joskus jotain, tuskin enää tavataan!
Sukuun, omaan ja miehen sukuun on avioliittojen mukana tullut afganistanista, turkista, iranista, ruotsista, israelista, keniasta, saksasta ja ruotsista. Ai niin ja yksi jenkki.