Miehen pappa kuoli, odotamme kolmatta lasta, olisiko jotenkin itsekästä...

Minusta olisi.

miehen mummolle ja sedille ja tädeille ei teidän vauva paljon auta suruun.

niin minäkin ajattelin, aluksi vain tuli mieleen, kun näin runon, jossa luki

Jumala ei sulje ovia, aukaisematta toista tms...

jos tarkoitat, että viittaisit jotenkin syntymättömään lapseesi. Värssy voi toki muuten olla lohdullinen, mutta ei siihen lasta pidä sekoittaa.



Toisen kuolema on toisen kuolema, vaikka odottaisit kolmosia.

Hän menisi ja tekisi .. Joten älä ap ota ittees : )

muistan kyllä kun mieheni mummo kuoli. Odotimme tuolloin esikoistamme 8. kuulla ja hyvin paljon ihmiset tulivat muuten juttelemaan elämän jatkuvuudesta ja mahaani siliteltiin todella paljon. Normaalisti hermostuisin, jos minulle vieraat ihmiset tulisivat mahaani koskemaan, mutta tuossa tilanteessa se ei tuntunut ollenkaan epämiellyttävältä. Ja oli selvästi aistittavissa, että joillekin se vauvan olemassaolo toi lohtua.

hän on ollut aina oikea ilopilleri ja huomionhakuinen. Hihkui ja nauroi kirkossa muille ihmisille kun ei raukka ymmärtynyt että hautajaisissa on vähän vakavampi tunnelma. Mutta muistotilaisuudessa monet ihmiset tulivat sanomaan kuinka oli mukavaa kun vauva muistutti siitä miten elämä jatkuu ja kuinka lapset olivat aina lähellä pappani sydäntä :=) Itse pelkäsin että vauvan " hihkuminen" häiritsee muita hautajaisvieraita....

Vierailija:

muistan kyllä kun mieheni mummo kuoli. Odotimme tuolloin esikoistamme 8. kuulla ja hyvin paljon ihmiset tulivat muuten juttelemaan elämän jatkuvuudesta ja mahaani siliteltiin todella paljon. Normaalisti hermostuisin, jos minulle vieraat ihmiset tulisivat mahaani koskemaan, mutta tuossa tilanteessa se ei tuntunut ollenkaan epämiellyttävältä. Ja oli selvästi aistittavissa, että joillekin se vauvan olemassaolo toi lohtua.

jonkun toisen korvikkeeksi!

Emme kuitenkaan halunneet kertoa mitään hautajaisten aikana. Kerroimme vasta seuraavalla viikolla kokootuessamme muistelemaan.



Moni tuli sanomaan, että oli ihana kuulla, että elämä jatkuu, mutta uskon, ettei asia olisi lohduttanut silloin hautajaisten aikaan

Hautajaisiinkaan en päässyt, joten kirjoitin mummon muistoksi runon, jossa viittasin myös syntymättömään lapseemme. Eikä se kenenkään mielestä ollut kuulemma epäkorrektia tai itsekästä vaan koskettavaa. Ohessa runo:



" Mummolle



Ei aikaa, hetkeä arvannut ois,

kun piti sinun jo lähteä täältä pois.

Aamu valkeni kuten ennenkin,

ei tiedetty, että se olisi viimeisin.

Tartuit hiljaa käteen enkelin,

siirryit rajan taa väsynein askelin.

Luulimme että aikaa olisi ollut vielä,

jotta olisit ehtinyt uuden elämän nähdä.

Toiveemme ei kuitenkaan toteutua ehtinyt,

joku korkeampi oli sen niin päättänyt.

Nyt vaarin viereen pääsit sä lepäämään,

silti nämä kyyneleet ovat surua ja ikävää."