Miksi korona on laantunut?
Vai onko? Onko vaan kyseessä lämpimämmän kauden aiheuttama muutos koronan leviämiseen ja puhkeaako se taas kukkaan syksyn myötä. Eikös sitä alussa ajateltu, että sauna pitää koronan loitolla. Jospas tämä onkin syy, miksi saunahullu kansa on päässyt niin vähällä.
Kommentit (7)
Jossain periferioissa on tautiryppäitä, on päästy yli viiden ja näkyy leviävän. Paikalliset juoruavat, että kaupassa kulkevat jatkuvalla syötöllä silti vaikka on koronaa talossa.
Suurin osa suomalaisista noudattaa poikkeusoloissa annettuja sääntöjä. Nyt on pesty ja desinfioitu käsiä, oltu etätöissä ja -koulussa kotona, pidetty hajuarakoa muihin ihmisiin ja vielä kerran pesty ja desinfioitu kädet.
Flunssistakin saa puolet vähenemään pesemällä kädet kymmenesti päivässä tärkeinä pesuaikoina kuten esimerkiksi kotiin tullessa, ruokapöytään mennessä, työpaikalle päästessä jne.
Brasiliassa on sellaiset about + 26 - 32 astetta lämmintä. Aurinko paistaa, ja yli 1000 kuollutta tulee päivässä, ja jopa yli 30000 uutta tartuntaa päivässä. Että se siitä. Muut asiat kuin aurinko/lämpö vaikuttaa. Suomi oli hyvin varautunut, ja täällä totellaan hallitusta. Ja lisäksi täällä asutaan harvassa.
Eiköhän suurin syy ole se, että suuri osa suomalaisista noudatti yllättävänkin hyvin eristäytymisohejeita eli piti turvaväljeä ja vähensi turhia kontakteja. Ravintoloiden, kuntosalien ja vastaavien todella pontetiaalien tartuntapaikkojen sulkeminen oli todennököisesti myös isohkossa roolissa. Tällä hetkellä en vielä usko, että tämä oli lopullisesti tässä, vaan eiköhän jonkinlainen nousu tartuntamäärissä vielä nähdä nyt rajoitusten löystytyttyä, mutta mihinkään totaaliseen räjähdykseen en usko. Nyt kuitenkin tällainen mukava suvantovaihe, niin uskaltautuu vaikka piknikille kavereiden kanssa rauhallisemmin mielin, vaikkei mihinkään sisäaktiviteetteihin vielä tulisi mieleenkään mennä.
Varmaan koska ollaan oltu varovaisia eikä ole annettu sen levitä holtittomasti. Näin ollen se ei ole päässyt riehumaan ja muuntautumaankaan, ainakaan pahempaan päin. Ei se mihinkään silti katoa. Onhan sikainfluenssakin edelleen olemassa, se on vaan muuntunut "normiflunssaksi" sinne muiden influenssojen sekaan.
Toivottavasti samoin käy tämänkin viruksen kanssa, mutta sitä ei vielä voi tietää. Saa nähdä kuinka kivan rokotteen ne keksii tähänkin virukseen. Ja millä syyllistämiskampanjalla saadaan ihmiset pakotettua ottamaan se.