Mitä tämä on? Sitoutumiskammoa? Pelkoa? Erakkoluonne?
Tutustuin useampi vuosi sitten mieheen joka vei jalat alta. Juttu ei kuitenkaan alun jälkeen lähtenytkään. Yritimme molemmat aina tietyin väliajoin uudelleen lähentyä, mutta se vaan ei oikeen koskaan mennyt kovin pitkälle. Hyvin satunnaisia tapaamisia.
Mies kuitenkin oli hiljaisen vaiheen aikana lopulta alkanut seurustella. Huomasin tämän facesta ja kysyin oliko mies rakastunut? Ehkä vähän oli vastaus. Toivotin onnea ja ilmaisin keveästi loppuun toivovani salaa, että tiemme vielä joskus kohtaisivat.
Muutaman kuukauden päästä kuitenkin sorruin tunnustamaan jälleen rakkauttani "hieman" humalapäissäni viestillä. Mies ei tuolloin vastannut viestiini.
Kului taas muutamia viikkoja, kunnes mies otti yllättäen yhteyttä. Oli eronnut. Tuosta alkoi nyt uusi taipaleemme.
Olemme nyt tapailleet aluksi n. kerran kk ja siitä pikkuhiljaa useammin. Viimeaikoina muutaman kerran viikossa.
Tämä kerta tuntuu erilaiselta. Olemme puhuneet suhteesta. Olemme harrastaneet seksiä ensimmäistä kertaa. Aiemmin seksistä vain "haaveiltiin". Mies jopa odotti tuota seksiä useamman kuukauden, sillä minulla todettiin muutoksia kohdunkaulalla ja vaati toimenpiteitä ja hpv oli positiivinen. Olisi ollut valmis ottamaan jopa rokotteen. En siis usko, että on seksin perässä.
Mutta siis asiaan. Mies ei halua parisuhdetta. Asiasta puhuttiin aika paljon aluksi. Yritin vakuuttaa miehelle, että hän saa pitää omat harrastuksensa ja menonsa. Ne eivät tulisi muuttumaan. Lisätään tähän väliin vielä, että olemme molemmat yksinhuoltajia, tosin hänen lapsensa on jo lähes aikuinen. Sovimme siis, että emme tapaile muita. Ja uskon vakaasti tähän.
Mies ei kuitenkaan halua parisuhdetta, eli sellaista, missä tehdään kaikki yhdessä ja ollaan kokoajan yhdessä. Suhteemme ei ole myöskään FWB. Eikä siis seksisuhdekkaan. Tuntuu, että pelkää/inhoaa sitä parisuhdetta sanana. Ei halua sitoutua. Mutta emme myöskään tapaile muita.
Välillämme tunnen kuitenkin voimakkaita tunteita ainakin suudellessa ja seksissä, tosin mies ei tee aloitteita. Viestittely aloitettakin saatan joutua odottelemaan jopa viikon. On nyt tämän tapailun aikana kertonut enemmän omista asioistaan ja elämästään. Mutta en ole koskaan käynyt hänen luonaan. Hän käy aina minun luonani. Vkl:sin hän ei ole käynyt kertaakaan. Tekee tosin kahta työtä joista toista vkl:sin. Ja on myöskin se lapsi. Ja olen siis 110% varma, ettei miehellä ole naista, joten tuota on turha ehdottaa.
En tiedä onko hänellä tunteita minua kohtaan?Mitä hän minusta haluaa? Kuitenkin haluaa olla lähellä. Mitä mun kannattais tehdä? Olen odottanut häntä useamman vuoden siis, nyt en vaan halua mokata tätä. Voiko joku vaan haluta asua ikuisesti yksin ja pitää yksityiselämänsä lähes kokonaan erossa suhteesta. Onko tällä suhteella mahdollisuutta koskaan edetä?
Kommentit (47)
Mies ei uskalla tai ymmärrä tulla kaapista ulos. Ei ole normiheteron touhua tuollainen.
Monet miehet ovat tuollaisia, sana "parisuhde" aiheuttaa näppylöitä vaikka olisivat parisuhteessa huomaamattaan. Mun ystäväni on ollut 10 vuotta tuollaisen miehen kanssa ja nykyään myös asuvat yhdessä vaikka mies ei muka halunnut suhdetta eikä edes esitellyt naista äidilleen 10 vuoteen (vaikka äiti asuu samassa kaupungissa).
Mutta ystäväni ei painostanut mitenkään ja tosiaan ovat nykyään aivan vakiintunut pari.
Joskus miehen kanssa ei kannata puhua "parisuhteesta" vaan vain liukua siihen pikku hiljaa ja huomaamatta jolloin mies ei enää viihdykään yksin.
Toinen keino on se, että katkaiset välit ja pistät miehen "ullakolle" miettimään. Jos ottaa yhteyttä sen jälkeen niin sitten se on parisuhde. Eli annat ns. ultimatumin.
Tuo mieshän ei ole kai enää ihan nuori jos on aikuinen lapsi? Ja silti tuntuu että hän kuvittelee ettei juuri nyt halua parisuhdetta mutta saa sen sitten joskus halutessaan. Ei taida tajuta ettei vanhemmilla miehillä ole enää niin vientiä eikä voi odottaa enää vuosikausia.
Kyllä tuo voi tuosta vielä parisuhteeksi muuttua kun mies tajuaa ettei haluakaan olla yksin ja vain työnsä ja harrastustensa parissa. Koska sinä voit kadota myös.
Pitäiskö sun vihjailla että sulla olisi vientiä? Joskus miehet aktivoituvat vasta kilpailutilanteessa tai kun tajuavat että voivat menettää naisen.
Minulla on ollut muutama tuollainen suhde miesten kanssa jotka eivät koskaan halunneet oikeasti seurustella. Kaikki oli vaan sellaista "tapailua". Eli minut periaatteessa kiellettiin naisystävänä. Mietin silloin aikoinaan että nämä miehet ovat vaan hukassa tunteineen eivätkä tajua että kyllä he minusta oikeasti tykkäävät. Näin jälkikäteen ajatellen ihan toivotonta puppua mitä syötin itselleni. Roikuin löysässä hirressä ja yritin vaan tehdä asiat miehelle mahdollisimman helpoiksi ja unohtaa kokonaan omat tarpeeni. Olin nöyrä ja ymmärtävä ja mielin kielin. Ei noista suhteista koskaan mitään tullut, miehet löysivät sitten myöhemmin ne suuret rakkautensa ja panostivat niihin naisiin täysillä.
Olen sittemmin oppinut että kun miehellä on aitoja tunteita naista kohtaan, niin kyllä hänellä löytyy keinot ne ilmaista ja osoittaa sitoutumisensa. Jos ei osoita, ei niitä tunteita pahemmin ole olemassakaan. Elämäni muuttui niin paljon helpommaksi kun tuon tajusin, ja tapasin enemmän miehiä jotka todella välittivät minusta, kun karsin tuollaiset tyhjänpäiväiset suhteen irvikuvat elämästäni pois. Enää en liehakoi ja jousta vaan osaan sanoa että sori, tämä ei toimi, jatketaan eri suuntiin ja kiitos yhteisestä ajasta.
Tuli tuosta yhdestä stoorista mieleen, että mun kaverini on ollut naimisissa nyt viisi vuotta miehensä kanssa. Miehen FB-statuksessa lukee edelleen sinkku :) Kaikki tietävät että nämä ovat pari ja naimisissa. Joskus miehet ovat vähän outo, haluavat olla yhtäaikaa naimisissa ja sinkkuja.
Vaikea sanoa miten aloittajan mies. Selviää varmaan vasta pikku hiljaa.
Minua mietityttää, että voiko miehen ja hänen entinesellä vaimolla, (kenen kanssa oli siis saanut lapsen) ollut myrskyinen tai hankala liitto tai jos vaimo on saattanut kuolla. Siis tämä on kaukaa varmaan haettua, mutta kuulostaa siltä että mies pelkää menetyksen ja pettymyksen tunnetta, joten hän pelkää sitoutua koska luulee, että saattaa menettää sinut. Tietenkin se on ironista, että tämä käytös juuri luo mahdollisuuden siihen, että saatat jättää hänet. Yritä keskustella hänen kanssaan asiasta ja toivottavasti hän osaisi avautua sinulle.
Ei todellakaan kuulosta hyvältä. Tämä mies on jo kerran vaihtanut ap:n johonkin toiseen, jonka kanssa halusi sitoutua. Se meni kuitenkin sitten pieleen, joten pienen kärttämisen jälkeen ap taas yhdessä tämän kaverin kanssa. Mies pitää ap:ta vain hätävarana. Sitten tulee taas joku sellainen nainen jota mies pitää tavoittelemisen arvoisena niin ap saa jäädä yksin nuolemaan haavojaan.
Tämän vielä ymmärtäisi, jos ko jokin nuori kaveri, mutta jos on aikuisen ikäinen lapsi, niin ko mies on jo iällä ja mahdollisesti kärsii "suorituspaineista" pedissä. Ihan yksistään jo sen takia, että kohtelee ap:ta kuin kynnysmattoa, ap:n olisi syytä vain jatkaa eteenpäin elämässä ja unohtaa koko tyyppi.
Vierailija kirjoitti:

Eihän tämä mies ollut tuohon toiseenkaan naiseen rakastunut kuin "ehkä vähän". Eli taitaa olla sellainen mies jolla ei ole tunteita tai ei osaa niitä ilmaista. Mutta jotain tunteita oli kuitenkin Ap:ta kohtaan kun otti tähän uudelleen yhteyttä ja nyt tapailevat jo viikottain.
Mielestäni tuosta on tosi vaikea sanoa yhtään mitään muuta kuin että aika näyttää.
Mistä tiedätte että mies ilmaisi haluavansa sitoutua tämän toisen kanssa? Vähän rakastunut voi myöskin olla kohtelias ilmaus sille että ei voi sanoa tunteistaan mitään tarkempaa.
Mies sanoo aivan rautalangasta vääntäen, ettei halua parisuhdetta, ja sitä koetat häntä maanitella ties minkälaisilla lupauksilla. Hyvänen aika nyt. Hän on kertonut, mitä hän voi myydä ja mitä ei, ja nyt sinun täytyy vain päättää, onko se sellaista, mitä haluat ostaa.
Voi ap. Sulla on ongelma. Läheisriippuvuus.
Jos olisit ok, et käyttäisi noin paljon aikaa sen miettimiseen, mitä mies haluaa. Toteaisit vain, ettei tämä suhde nyt anna sulle sitä mitä haluat ja heippa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joopa joo. "Sitoutumiskammo" yleensä haihtuu kuin tuhka tuuleen kun sopiva nainen tulee kohdalle.
"Sopiva" saattaa tuossa kohtaa tarkoittaa ihan vaan määrätietoisempaa.
Mitä tarkoitat tällä?
Varmaan sitä tarkoittaa, että tuo voi olla miehen luonteessa. Ja justiina-tyypin nainen voi vaan ottaa ja laittaa sen miehen parisuhteeseen. Eli mies voi päätyä toisenlaisen naisen kanssa parisuhteeseen, vaikkei sen suurempaa rakkautta tuntisi.
Vierailija kirjoitti:
Ei todellakaan kuulosta hyvältä. Tämä mies on jo kerran vaihtanut ap:n johonkin toiseen, jonka kanssa halusi sitoutua. Se meni kuitenkin sitten pieleen, joten pienen kärttämisen jälkeen ap taas yhdessä tämän kaverin kanssa. Mies pitää ap:ta vain hätävarana. Sitten tulee taas joku sellainen nainen jota mies pitää tavoittelemisen arvoisena niin ap saa jäädä yksin nuolemaan haavojaan.
Tämän vielä ymmärtäisi, jos ko jokin nuori kaveri, mutta jos on aikuisen ikäinen lapsi, niin ko mies on jo iällä ja mahdollisesti kärsii "suorituspaineista" pedissä. Ihan yksistään jo sen takia, että kohtelee ap:ta kuin kynnysmattoa, ap:n olisi syytä vain jatkaa eteenpäin elämässä ja unohtaa koko tyyppi.
Ei se "ehkä vähän" vastauskaan kyllä kovin rakastuneen miehen puheilta kuulostanut. Niin tai näin, sillä ketä mies on rakastanut tai ollut rakastamatta ei liene väliä, jos mies ei anna ap:lle sitä mitä ap tahtoo.
Sulla on ollut mieheen tunteita jo alusta lähtien, hänellä ei. Tykkää varmasti sinusta kaverina, mutta sitä romanttista virettä ei hänen puoleltaan tunnu oikein olevan. Eikä sille mitään voi, joko sitä on tai ei. Kysy asiaa mieheltä. Jos seksuaalista vetovoimaa ei ole, koko tämä keskustelu on turha.
Mielenkiintonen keskustelu. Aivan just niinku kävisin sitä pääni sisällä. Siis seksuaalista veyovoimaa todellakin on. Ja olen reilusti ylipainoinen. Itseasiassa olen nyt n.30kg lihavempi kuin aiemmin tavatessamme. Mies sanoi, ettei tämä häntä häiritse. Ruma en mielestäni kuitenkaan ole. Joku yhteys meillä on alusta saakka ollut.
Laitoin eilen hieman humalapäissäni flirttaavan videon hälle, kun oli "poikien" illassa. Siis sellaisen, että itseäkin alkoi tekemään mieli :D Sain hieman tylyn vastauksen ja tänään viestitellessä kysyin asiasta. Kun odotin vastaflirttiä tai edes kommenttia tuohon. Ihmetteli vaan, että miksi puhun/ajattelen/epäilen sellaisia.
Hänellä muuten lukee facessa että parisuhteessa. Aiemmasta suhteesta siis. Ero tuli pian sen jälkeen, kun tuo ilmoitus sinne laitettiin. Eivät ole enää kavereita ja mies vastikään kiihkeän suutelun jälkeisenä iltana poistikin tai piilotti sen seinältään. Aiemmin olin tuosta jo 2 kertaa maininnut tuloksetta. Päätin sitte vaan jättää asian ja katsoa milloin poistaa.
Saatan todellakin olla läheisriippuvainen. Siihen olisi ja on perusteelliset syyt. Epävarmuushan se tässä vaikeinta on. Ei niinkään, että pitäisi kokoajan saada olla yhdessä. Nautin niistä hetkistä, kun voin häntä lämmöllä ajatella. Oma itsevarmuus vaikuttaa siihen, että pitää olla kokoajan varmisteöemassa hänen fiiliksiään.
Ap
Kärsivällinen kirjoitti:

Jaksatko tuota oikeasti? Ja oletko onnellinen? Kuulostaa siltä, että sinä roikut miehessä jota ei niin hirveästi kiinnosta. Läheisriippuvuus on kurja ongelma, se ikään kuin keskittää kaiken huomiosi mieheen ja saa sinut unohtamaan itsesi. Kun oikeastihan sinulla on vastuu vain itsestä ja omista tunteistasi. Et voi päättää mitä mies tuntee ja haluaa.
Yleisesti ottaen jos suhde on nihkeä niin se ei usein siitä muuksi muutu. Tosin voi hetkeksi, jos painostaa tai huomauttaa, mutta saattaa taas palata samanlaiseksi.