Surullista kun läheinen ihminen järkeytyy vasta viimeisinä vuosinaan

Tuntuu järkyttävän raskaalta, ja jotenkin täysin musertavalta, että isäni on järkeytynyt ja tullut mukavaksi vasta 80 vuotiaana. Hänellä on syöpä, joten hän on itsekkin ymmärtänyt ajan olevan vähissä. Koko lapsuuteni ja nuoruuteni pelkäsin häntä, koska hän juoksi kapakoissa, juopotteli, katosi, ja ylipäätään oli kaikille perheessämme poissaoleva. Kotona oli aina ahdistava tunnelma, kun kukaan ei tiennyt varmasti oliko isä selvä, ja kun hän lähti ovestä, niin tulisiko hän enää takaisin, ja missä kunnossa. Kotoa pois muutto oli valtava helpotus, mutta jäi kuitenkin jatkuva huoli äidistäni ja missä isä on. Nyt vasta kun on sairastanut pari vuotta syöpää, ja joutunut jättämään pakosta alkoholit ja kapakat, niin hänestä on tullut mukava. Viihdyn hänen seurassaan ja hän tuntuu välittävän. Miksi, miksi vasta nyt 😢