Oma elämä ja yhteiskunnallinen epätasa-arvoisuus

Kyllä. Koen, että monessa asiassa muut ihmiset ovat olleet niin ikäviä, että minulta on mennyt halu tehdä niiden kanssa tai hyväksi yhtään mitään.

Nykyisin keskityn olemaan kuluerä.

Aivan mahtava aloitus! Pidetään tätä ketjua aktiivisena!

Kun yhteiskunnan näkökulmasta tarkastellaan asia niin koen erittäin vahvasti sen että sun pitää mahtua todella tiukkoihin raameihin, jos et mahdu niin putoa samantien kärryltä. Koulumaailma varsinkin on äärimmäisen armoton. Jos on opiskeluvaikeuksia niin ulos jäät ja hoetaan että ei työelämässäkään kukaan auta sinua. Tässä mennään pahasti pieleen. Nimenomaan kannustamalla ja konkreettisesti autamalla, ihminen kehittyy ja tulee hyväksi.

Yhteiskunta haluu vain tuottaa ihmisrobotteja, joka paikkaan kun menee pitää olla heti valmis tyyppi. Mielestäni yhteiskunta voisi enemmän mennä siihen suuntaan että hyödynnetään ihmisten vahvuudet. On olo että tällä hetkellä yhteiskunta ei oikein palvele ketään.

Apua ei saa koska kaikki asiantuntijat kokevat että asiasi on liian laaja, niin ne sitten pompottelee sua ihmisestä toiseen.

Meidän pitäisi ymmärtää kokonaisuudet. Koen että eletään järkyttävän pinnallisessa yhteiskunnassa.

Apuahan on vaikea saada juuri siksi, että kukaan ei ole varsinaisesti mistään vastuussa. Julkisen sektorin erikoisuus on se, että kaikki vastuu on jaettu niin pieniin osiin, että sitä ei oikein voi enää yhdistää kehenkään yksittäiseen henkilöön. Paperilla kaikki näyttää hyvältä, mutta ikävä kyllä kansalainen jää oman onnensa nojaan.

Vierailija kirjoitti:

Apuahan on vaikea saada juuri siksi, että kukaan ei ole varsinaisesti mistään vastuussa. Julkisen sektorin erikoisuus on se, että kaikki vastuu on jaettu niin pieniin osiin, että sitä ei oikein voi enää yhdistää kehenkään yksittäiseen henkilöön. Paperilla kaikki näyttää hyvältä, mutta ikävä kyllä kansalainen jää oman onnensa nojaan.

Psykiatriassa tämä näkyy siinä että harva saa todellista apua. Jos on onnekas ja tulee ohjatuksi paremman avun piiriin voi selvitä. Se tarkoittaa että pääsee psykoterapiaan ja ennenkaikkea että löytää hyvän terapeutin. Mielenterveyskeskuksessa hoito on sitä että pää sotketaan lääkkeillä ja kerran kuussa käydään keskustelemassa psykiatrisen sairaanhoitajan kanssa jolla ei ole minkäänlaista psykoterapeuttista osaamista. Eli mitään todellista apua et sieltä saa.

Vierailija kirjoitti:

Apuahan on vaikea saada juuri siksi, että kukaan ei ole varsinaisesti mistään vastuussa. Julkisen sektorin erikoisuus on se, että kaikki vastuu on jaettu niin pieniin osiin, että sitä ei oikein voi enää yhdistää kehenkään yksittäiseen henkilöön. Paperilla kaikki näyttää hyvältä, mutta ikävä kyllä kansalainen jää oman onnensa nojaan.

Ihminen joka tarvitsee laaja-alaista ja moniammatillista apua on pulassa tässä järjestelmässä. Kukaan ei ota todellista vastuuta, avuntarvitsijaa pompotellaan luukulta ja ihmiseltä toiselle. Erityisesti surettaa nuoret jotka syrjäytyvät tässä prosessissa. Moni varhainen työkyvyttömyyseläkkeelle jääminen olisi estettävissä tehokkaalla ja kokonaisvaltaisella avunsaannilla ja tuella.

Kyllä moni katkeruuden aihe on omasta elämästä poimittua. Kun itse jää ulkopuolelle ja toisen asiat otetaan vakavasti, tulee tunne, että ei olekaan mitään.

Tästä ajattelutavasta pitäisi päästä eroon oman hyvinvoinnin vuoksi.