Lue keskustelun säännöt.
Puoliso raskaana ja hyväntuulinen 24/7?
24.05.2020 |
Puolisoni on viimeisillään raskaana. Koko raskausajan on ollut todella hyväntuulinen, nauravainen ja iloinen, vaikka mitä tapahtuisi näkee kaiken positiivisessa valossa, ja vaikka mitä itse mokailisin, hän vain ylistää ja kehuu minua..
Tuntuu, että kaikki kaverit on tilittäneet muijiensa itkuraivokohtauksista, raskausajan oudoista riidoista jne. Meillä tämä aika olmut todella auvoisaa!
Mitä tämä ennakoi? Tyytyväistä vauvaa? Iskeekö puolisolle nyt synnytyksen jälkeinen alakulo tosi pahana, ku.n tuntuu ettei niitä negatiivisia fiiliksiä oo ollut ollenkaan viimeisen 9kk aikana?
Kommentit (21)
Itse olin lähestulkoon tuollainen. Helppo raskaus, helppo lapsi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olet vain onnekas! Harvassa tuommoiset leidit! Varaudu, että vauva-aika saattaa ottaa koville, puolisoasi varsinkin jos hän imettää... Siinä sitä univelkaa häbelle kertyy ja on muutenkin raskasta, kun vauva ekat 4-6kk liki kaiken aikaa rinnalla... Siinä ei naista välttämättä hymyilytä 24/7
Olen hyväntuulinen, kunhan saan nukuttua riittävästi. Osa vauvoista ovat ns. hyväunisia ja osa heräilee tasaisin väliajoin jopa 2 v. asti.
Mieheni osallistui kiitettävästi vauvanhoitoon.
Ehkä olet hyvä kumppani, jolloin naisen on helppo hymyillä? Ja kaverisi eivät.
Mulla myös raskaus oli henkisesti elämän parasta aikaa, hormonien ansiosta isotkin huolet valuivat kuin vesi hanhen selästä. Ei tullut myöskään synnytyksen jälkeistä masennusta, mutta aika itkuherkkä olin, kun tajusin, että kaikesta sovitusta huolimatta miehen ehdottaman ja toivoman vauvan hoito kaatui täysin mun niskaani, mies jakoi elämäänsä kuten ennenkin. Myös synnytyksessä tullut repeämä oirehti. Vauva oli ihana, itki kun oli aihetta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Itse olin lähestulkoon tuollainen. Helppo raskaus, helppo lapsi.
Olin tuollainen esikoista odottaessa. Poika olikin sitten syntyessään myös hyväntuulinen, iloinen ja ns klassinen helppo lapsi! Nukkui hyvin varhain ja pitkiä pätkiä, yöimetyksistä vieroitus oli helppoa...
Kuopuksen kohdalla raskausaika täynnä kiukkua, en voinut sietää miestä, kiukuttelin tosi vähästä ja ilman syytä, myönnän... Kuopus oli tosi huono nukkuja, hankala miellyttää, itki paljon ilman selkeää syytä.... Helpotti lapsen m ollessa noin 1,5v.
N36
No, jos hänellä ei ole hormonit heitelleet? Ei ole ollut 3 kuukauden jatkuvaa ympärivuorokautista pahaa oloa? On saanut nukutuksi? Monet heräilevät loppuraskauden aikana jopa kymmeniä kertoja yössä? Vaimosi lapsuus on sujunut vaikeuksitta, ollut täynnä rakkautta, ja raskaus ei ole tuonut mitään traumoja tai pelkoja mieleen? Ylipäätänsä raskaus on ollut turvallinen kokemus, jossa kaikki on sujunut hyvin?
Lopuksi se tärkein: Sinä olen varmaankin ollut turvallinen kumppani, läsnäoleva kumppani, olet tukenut, olet ymmärtänyt mahdollisia pieniäkin vaivoja myös tämän raskauden aikana kuin aiemminkin? Epäilisin tätä. Siten kun jatkat, niin moni asia sujuu hyvin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla oli molempien lapsien odotusajat helppoja ja mukavia. Vauvavuosi kummankin kohdalla oli taas kaikkea muuta. Unettomuus oli se pahin ja hormonitoiminta toisena. Voisi kuvitella, että jos raskausaika on ollut kauheaa, kivuliasta ja vaivalloista niin sitten on vaan niin ihana helpotus, että se on ohi, että sen voimin ehkä jaksaa paremmin. Mutta yksilöllistähän tää on.
Olet osannut pitää naisesi tyytyväisenä, hänellä turvallinen ja rakastettu olo? Raskaana sitä on herkimmillään, ja pienetkin jutut merkkaa tosi paljon. Sitä aistii ilmapiiriä ihan eri tavalla. Vaikea selittää, mut uskon että teillä vallitsee kotona semmoinen hyvä rakkauden ilmapiiri, jolloin naisen luontaisesti helppo olla onnellinen!
Pitäkää tuo, se tarttuu vauvaankin :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mulla myös raskaus oli henkisesti elämän parasta aikaa, hormonien ansiosta isotkin huolet valuivat kuin vesi hanhen selästä. Ei tullut myöskään synnytyksen jälkeistä masennusta, mutta aika itkuherkkä olin, kun tajusin, että kaikesta sovitusta huolimatta miehen ehdottaman ja toivoman vauvan hoito kaatui täysin mun niskaani, mies jakoi elämäänsä kuten ennenkin. Myös synnytyksessä tullut repeämä oirehti. Vauva oli ihana, itki kun oli aihetta.
Kävi melkolailla samoin, upea raskausaika jolloin mieheni huomioi minua paljon, fiilisteltiin yhdessä tulevaa vanhemmuutta...
Sain synnytyksessä hankalasti paranevat repeämät, lisäksi episiotomia jouduttiin leikkaamaan ja se parantui vieläkin hitaammin, vielä 5kk synnytyksestä arpi aristi.. :( Seksielämä oli tästä johtuen tauolla, ja vauvanhoito jäi vain minun vastuulle. Nämä ottivat koville, itse itkin joka päivä noita repeämiä, olin ennen se vaimo joka halusi seksiä joka päivä. Mies tuntui vierastavan vauvaa ja tuntui olevan katkera, kun sen synnytys aiheutti minulle nuo, ei osoittanut mitään empatiaa. Kärsin koko vauvavuoden masennuksesta.
Tuskinpa ainaskaa lisää synnytyksen jälkeen masennusriskiä, päinvastoin! Äudin mielialathan tarttuu vauvaan, joten luulisi tulevan samanmoinen aurinkoinen!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oletan, että raskaus on ensimmäinen? Ei takana lapsettomuutta, tai keskenmenoja? Raskaudessa kaikki sujunut hyvin? Seksielämänne kukoistaa?
Helppihan siinä on olla onnellinen.
Vierailija kirjoitti:
Oletan, että raskaus on ensimmäinen? Ei takana lapsettomuutta, tai keskenmenoja? Raskaudessa kaikki sujunut hyvin? Seksielämänne kukoistaa?
Helppihan siinä on olla onnellinen.
*Helppohan
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei kerro mitään muuta kuin sen, että puolisollasi on ollut henkisesti helppo raskaus. Ei kerro mitään siitä, miten puolisosi reagoi imetyksen hormonivaihteluihin tai millainen vauva on tulossa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla myös raskaus oli henkisesti elämän parasta aikaa, hormonien ansiosta isotkin huolet valuivat kuin vesi hanhen selästä. Ei tullut myöskään synnytyksen jälkeistä masennusta, mutta aika itkuherkkä olin, kun tajusin, että kaikesta sovitusta huolimatta miehen ehdottaman ja toivoman vauvan hoito kaatui täysin mun niskaani, mies jakoi elämäänsä kuten ennenkin. Myös synnytyksessä tullut repeämä oirehti. Vauva oli ihana, itki kun oli aihetta.
Kävi melkolailla samoin, upea raskausaika jolloin mieheni huomioi minua paljon, fiilisteltiin yhdessä tulevaa vanhemmuutta...
Sain synnytyksessä hankalasti paranevat repeämät, lisäksi episiotomia jouduttiin leikkaamaan ja se parantui vieläkin hitaammin, vielä 5kk synnytyksestä arpi aristi.. :( Seksielämä oli tästä johtuen tauolla, ja vauvanhoito jäi vain minun vastuulle. Nämä ottivat koville, itse itkin joka päivä noita repeämiä, olin ennen se vaimo joka halusi seksiä joka päivä. Mies tuntui vierastavan vauvaa ja tuntui olevan katkera, kun sen synnytys aiheutti minulle nuo, ei osoittanut mitään empatiaa. Kärsin koko vauvavuoden masennuksesta.
Kamalaa!!!!! Toipuiko suhteenne ennalleen, näin ohiksena jos saa udella?
Miten joku voi ehtiä olla iloinen raskaana ollessaan? Silloinhan tehdään töitä niska limassa.
Kuulostaa omalta odotusajalta. Myöskin se paljon parjattu täysimetysaika oli tuota samaa onnea! Kaipa ne hormonivaihtelut ei sitten ihan kaikille aiheuta kiukkuisuutta, haluttomuutta eikä ahdistusta... Puolisosi kuuluu meihin "onnekkaisiin"?
Minä olin molemmat raskaudet hyväntuulinen ja myös lasten synnyttyä. En itkenyt raskauden aikana enkä synnytyksen jälkeen. Ainut merkki hormonitason nopeasta muutoksesta oli synnytyksen jälkeen kova hikoilu.
Jokainen parisuhde ja raskaus on erilainen. Se mitä kavereilla on ei välttämättå ole sinulla. Osalla naisista raskaus on alusta loppuun yhtä kipua, vaivaa ja hankaluutta. Onko joku ihme että on sitten vihainen ja kiukkuinen varsinkin kun mies pääsee kuin koira veräjästä?
Muista että synnytyksen jälkeen vaimosi on ihan sama mikä synnytystapa oli todella kipeä ja toipilas pitkään. Sinun tehtäväsi miehenä on huolehtia vaimosi hyvinvoinnista ja tehdä kaikkesi yhteisen perheen eteen. Kaikista tärkein on että annat vaimosi nukkua. Mikään ei paranna nopeammin.
Oma mieheni oli heti hyvä isä ja tuki minuakin. Se mitä jäin kaipaamaan enkä silloin tohtinut pyytää oli se että mieheni olisi silittänyt minua, hieronut hellästi hartioita ja vaikka sääriä sängyssä tai sohvalla. Tuntui hylätyltå ilnan hyväilyä.
T lapset jo maailmalla ja me taas kahdestaan
Vierailija kirjoitti:
Ehkä olet hyvä kumppani, jolloin naisen on helppo hymyillä? Ja kaverisi eivät.
Höpö höpö. Tai sanotaan niin päin totta, ettei onnellisella odottajalla todennäköisesti ole kovin huonoa kumppania ja parisuhdetta. Mutta ärtyneellä ja ailahtelevallakin voi olla kotona loistava, huomioiva ja rakastava mies. Ihmiset reagoivat hormonivaihteluihin kovin eri tavoin. Monet odottajat kertovat, että mielialanvaihtelut yllättävät usein naisen itsensäkin ja nolottaa kun tulee kiukuteltua ihan mitättömistäkin asioista. Ei se ole huono mieliala raskaana ole läheskään aina miehen syytä.
Hän on tyytyväinen, kun on saanut sinut tanakasti koukkuun.
No ei vaiskaan, hänellä on hyvä ja mukava olla, hän on onnellinen.