Kun olitte teinejä, oliko teistä masentavaa vai kivaa olla viikonloppuisin kotona vanhempien kanssa?

En käynyt discoissa enkä ollut kavereiden kanssa.

Ei ollut oikeastaan koko teini-iän aikana kavereita, joten lähes tulkoon aina olin kotona. Mulla on ihanat vanhemmat ja sinällään viihdyin, mutta kyllä sitä sen ikäisenä kaipasi kavereita.

En ollut kotona muuten kuin nukkumassa ja syömässä. Aina ulkona kavereiden kanssa. 1970-luvulla oltiin vielä ulkona ja tehtiin asioita.

Kivaa. Olin (ja olen edelleen) kotihiiri enkä käynyt juuri missään. Silloin tällöin paras kaverini tuli meille tai minä menin heille. 

Vierailija kirjoitti:

En ollut kotona muuten kuin nukkumassa ja syömässä. Aina ulkona kavereiden kanssa. 1970-luvulla oltiin vielä ulkona ja tehtiin asioita.

Minäkin oli ulkona ja tein asioita. Mutta pääosin en kavereiden, vaan vanhempieni kanssa. t. 2000-luvun alun teini

Olin aina kotona ja ei ollut kavereita. Kyllä se aika kurjaa oli ja jos olisi tahtonut mennä johonkin, mutten yksin viitsinyt. Jälkeenpäin harmittaa ehkä vielä enemmän kuin silloin. Sitä olisi tahtonut viettää ehkä erilaisen nuoruuden.

Molempia. Kyllähän sitä aina vähän kuvitteli, että nyt jotain tosi spesiaalia tapahtuu, kun olen kotona ja kaverit menoillaan, mutta kyllä kotona olokin oli kivaa. Kaveritkin olivat kyllä tuolloin todella tärkeitä ja heidän kanssaan vietetty aika myös.

Myös isovanhemmat olivat minulle hyvin tärkeitä ja heitä lähdin 99 prostenttisesti aina mukaan tapaamaan, kun vanhempani sinne meni.

Meillä oli ja on läheiset välit näin reilu 25 vuotta myöhemminkin ( elossa olevien kanssa)

Ei mun vanhemmat tainnu olla paljoo kotona viikonloppuina. Äiti teki vuorotöitä ja isä liehu millon missäki. Oliski olleet kotona...

En nyt niistä vanhemmista niin piitannut, mutta oli aika kivaa olla kotona. Asuin maalla niin en päässyt olemaan kavereiden kanssa paljon. En tiedä minkä verran olisin niiden kanssa ollut, jos olisin voinut.

Olin aina vklp perheen kanssa. Riitti se, että oli kavereiden kanssa koulussa kaikki pitkät arkipäivät. Vapaa-aikana oli sitten mukava olla vain rennosti kotona ja siinä samalla viestitellä kavereiden kanssa. Kukaan parhaimmista kavereistani ei juonut alkoholia tai harrastanut mitään lenkkeilyä kummempaa, niin eipä itekään sitten.

Tykkäsin todella paljon olla vanhempien ja sisarusteni kanssa kotona. Viikonloput olivat lähes ainoaa aikaa, jolloin vanhemmat ehtivät olla meidän lasten kanssa. Oli minulla kavereitakin, mutta heitä näin lähinnä viikolla. Viikonloput olivat perheaikaa. 

Olin sisäänpäin kääntynyt ja vietin mielelläni aikaa omissa oloissani. Mutta maanantaina hävetti hirveästi kun ei voinut sanoa olleensa bileissä tai missään jännässä paikassa.

Kamalaa. Ylipäänsä koko kotona olo oli kamalaa jo lapsena. Vanhemmat oli eronnut eikä väleissä. Väitin kummallekki et oon toisen luona viikonlopun koska tiesin ettei ne soita toisillee. Oikeasti olin missä sattuu,yleensä kaverien luona mut aina ei onnistunu jote nukuin kerrostalojen rappukäytävässä yms. Kotona oli nii huono olla et mielummi nukuin tommosessa paikassa ku kotona.

Useimmiten se oli ihan mukavaa. Meillä oli viikonloppuisin aina jotain hyvää ruokaa, ja meille lapsille oli ostettu karkkia ja pikkusisaruksilleni oli usein vuokrattu Disney-elokuva tms., jonka katsoin heidän kanssaan. Joskus tuli olo, että menetän jotain, kun olen vain kotona. Isosiskoni lähti usein kavereidensa kanssa kaupungille tai bileisiin. Itse en käynyt missään vielä teininä.

Masentavaa vaikka ei mulla kavereita ollutkaan. Olin vaan poikkeuksellisen ärtynyt ja masentunut koko ajan. Nykyään on mukavaa viettää aikaa vanhempien kanssa ja ollaan parhaita ystävyksiä.

N26

Kiva kuulla että oli muitakin kotiteinejä. Nuorena tuntui että olen ainoa ja luuseri.

Asuin maalla, meillä tehtiin viikonloppuisin töitä. Herätys oli lauantaina klo 7 ja sunnuntaina klo 7:30. Ei siinä kavereita ennättänyt kaipaamaan.

Paljon tuli oltua sekä kavereiden kanssa että vanhempien kanssa. Aika normaalia oli myös, että viikonloppujen päivät meni perheen parissa ja illat kavereiden kanssa. Niillä kavereilla joilla oli huonommat kotiolot olivat useammin viikonloput poissa omista kodeistaan. Ei käynyt heitä kateeksi. Tietysti jos viikonloppuna ei pystynyt ollenkaan olemaan kavereiden kanssa, niin alkoi ahdistaa ja tuntua että menettää jotakin mielenkiintoista.

En viihtynyt kotosalla kovin hyvin.

Faith kirjoitti:

Useimmiten se oli ihan mukavaa. Meillä oli viikonloppuisin aina jotain hyvää ruokaa, ja meille lapsille oli ostettu karkkia ja pikkusisaruksilleni oli usein vuokrattu Disney-elokuva tms., jonka katsoin heidän kanssaan. Joskus tuli olo, että menetän jotain, kun olen vain kotona. Isosiskoni lähti usein kavereidensa kanssa kaupungille tai bileisiin. Itse en käynyt missään vielä teininä.

Ajattele, kun oli panostettu perheeseen.