Kuinka ihmisestä kasvaa laiska?
Se on totuus, että kerron häikäilemättä totuuden. On varmasti monia teitä tulla laiskaksi, mutta kerron kaksi kasvatustapaa, jotka koskivat minua ja lapsuudenystävääni aikoinaan.
Minun tarinani laiskaksi:
Vanhempani eivät koskaan eronneet avioliitosta. He eivät pakottaneet minua yhtään mihinkään harrastuksiin tai mitään muutakaan, koska he eivät itse olleet kovin hyväkuntoisia. Hekin olivat ennemmin laiskoja. Aina he enemmän "palvelivat" minua kaikessa. Totuus on inhottava tosiaan, että he eivät asettaneet oikeita rajoja. En halunnut, että he palvelevat. He eivät huolehtineet kodin siisteydestä, puhdasta laiskuutta. Minustakin kasvoi sellainen. Kiitos.
Ystäväni tarina laiskaksi:
Ystäväni vanhemmat eivät koskaan eronneet avioliitosta. He olivat kuitenkin päämääräisiä ja halusivat kunniaa. Hänen vanhempansa pakottivat ystäväni harrastuksiin joka päivä, kävivät lomilla paljon ulkomailla, ulkonäkö täytyy olla tiptop. Ja kaikki pitää olla täydellistä. Ystäväni ei jaksanut enää kauaa tätä kokoaikaista kulisseissa ja julkisuudessa oloa, joten hän alkoi laiskottelemaan. Vanhempansa ovat kuitenkin ylpeitä omasta tyttärestään, vaikka vähän niskoittelee. Ystävästäni tuli laiska, koska hänet pakotettiin olemaan reipas.
Totuus: Mikään kasvatustapa ei ole täydellinen, joten turha sitä sen enempää. Kaikkien kasvatustavat ovat erilaisia, joten lapsista kasvaa erilaisia aikuisia. Tai samanlaisia, mutta eri kasvatustyyleillä kuitenkin.
Miten lapsesta saataisiin kasvatettua ahkera?
Kommentit (29)
Sellainen ilmiö, kuin opittu avuttomuus.
Varmaan olemalla normaaleita vanhempia. Lapset ottavat mallia vanhemmistaan. Jos toistamme asioita ilman opettamistakin, lapsi katsoo mallia ja matkii. Hän oppii vanhemman tavoille yleensä.
Vierailija kirjoitti:
Miksi lisäsit "Eivät eronneet koskaan avioliitosta"?
Se on totta. Totuus on aina kaikki kaikessa silti, näin meille opetettiin. Rehellisyys maan perii.
Ahkeruus ahkeruuden vuoksi on typeryyttä.
Avuttomuutta on montaa eri sorttia; ahkeruuden puute ei ole edes niistä kauhein/tuhoisin...
Laiskuus on luovuuden lähde! Keksinnöt syntyvät juuri siitä että ihminen haluaa tehdä vähemmän ja helpommalla ja hauskemmin.
Miksi ihmeessä vanhempien avioliitto liittyisi mihinkään? Minä olen laiska koska olen huomannut, että olen laiska tai ahkera, niin lopputulos on aina sama. Mikään ei onnistu. Joten voin joko stressata itseni hengiltä epäonnistumista ennen ja raataa hulluna tai voin ottaa rennosti sitä katastrofia odotellessa.
Omat vanhemmat oli hirmu ahkeria, koko ajan piti nysvätä jotain ja joutenolo oli synti. Omissa muistikuvissa lapsuudesta näen tiskaavan äidin selän ja isän pilkkomassa puita. Minä en saanut tehdä mitään, se meni aina väärin eikä mitään saanut opetella ja epäonnistua vaan kaiken piti onnistua ensi yrittämällä. Osaan olla oikein hyvin tekemättä mitään. Syyllisyyden tuntemisesta on pitänyt opetella pois eikä se suju vieläkään oikein hyvin.
En todellakaan viittaa, että köyhät olisivat laiskoja vaikka otsikossa laiskuus mainitaan. Haluan kuiten mainita, että köyhässä perheessä jossa ei ole varaa tehdä yhtään mitään, ei edes leipoa "harrastukseksi", tulee tekemättömäksi pakotettuja ihmisiä... Ainakin siihen asti kun on varaa määrätä omat tekemisensä. Monessa köyhässä perheessä kyllä on mahdollisuus tehdä jotain, mutta haluankin mainita ne joissa mahdollisuuksia ei ole.
Laiskuus on yleensä vähäenerginen tila, jossa ihminen ei saa aikaan, koska tällä ei ole energiaa tehdä asioita enempää. Syitä: kuormitus, mt-ongelmat, masennus, stressi, ADD, vähäenerginen keho(testot alhaalla, lihavuutta, huonot verensokeri, häiriintyneet kilpirauhaset jne jne)
Omalla kohdallani laiskuus on seurausta siitä, että mikään määrä aktiivisuutta ja ahkeruutta ei ole koskaan tuottanut tavoittelemiani asioita.
Tyhjän saa pyytämättäkin.
Vierailija kirjoitti:
Omalla kohdallani laiskuus on seurausta siitä, että mikään määrä aktiivisuutta ja ahkeruutta ei ole koskaan tuottanut tavoittelemiani asioita.
Tyhjän saa pyytämättäkin.
Tämäpä juuri.
lepäisikö ihmiset koskaan ellei jokaisessa meissä asuisi pieni laiskamato?
Tyhmä paljon työtä tekee, viisas pääsee vähemmällä.
Jos ei ole tarpeen tehdä, niin miksi uurastaa väkisin?
Tekemättömyys passivoittaa. Siihen kierteeseen joutuu helposti. Pitää vaan pakottaa itsensä tekemään jotain, ja lopulta kaikki tuleekin sen perässä tehtyä. Aloittaminen on se hankalin kohta.
Projisointi, että sellainen ilmiö.
Miksi lisäsit "Eivät eronneet koskaan avioliitosta"?