Käänteinen neljänkympin kriisi

Vierailija kirjoitti:

Minäkään en ole saavuttanut mitään vielä. No, tutkinnon, mutten ole tehnyt niitä töitä päivääkään. Hiukan olen remontoinut ja laittanut pihaa, sekä tehnyt puuduttavaa arkityötä, siinä kaikki. En matkustellut tai mitään.

Onhan tuo tutkintokin paljon. Ole siitä ylpeä.

Pihanhoito on mukavaa. Mulla vain ei ole pihaa, joten istutan kasveja tohon vuokrayksiöni parvekkeelle.

m40

Vierailija kirjoitti:

Sain kuopuksen nelikymppisenä. Jos sitä nyt kriisiksi voi sanoa.

Älä ainakaan päin naamaa sano. Kai sille on nimikin annettu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eihän tuo ole käänteinen, vaan nimenomaan se ikäkriisi.

Minulla ei ole kriisiä, koska olen seikkaillut maailmalla, koitellut rajojani, rakastunut ja rakastanut, pettynytkin, opiskellut, tehnyt töitä, saanut lapsia, kasvattanut lapset jo isommiksi. Jatko, hmm.?

Pahinta olisi, jos lapset puuttuisivat tässä iässä tai jos en olisi uskaltanut elää.

n+40v

Sama täällä ja suurinpiirtein samoin sanoin. Olen matkustellut, asunut useita vuosia ulkomailla, opiskellut, ollut töissä, löytänyt elämäni miehen, saanut kolme lasta, jotka ovat nyt jo teinejä, suunnitellut ja rakennuttanut oman kodin ja ihan kaikkea mitä olen haaveillutkin.

Mutta ei tässä ole kaikki, ei lähellekään! Odotan innokkaasti tulevaa ja olen onnellinen tästä mukavan leppoisasta ajasta nyt. Vanhempanikin ovat vielä hyvässä kunnossa, joten heistä ei tarvitse paljoa huolehtia, mutta juttelu heidän kanssaan on hyvin mielenkiintoista ja antoisaa nyt kun on aikaa kuunnella. Teinien kanssa elämä on mielenkiintoista ja meillä on kotona pursuavaa teinienergiaa paljon. Tulevaisuudessa odotan aikanaan mm. ihania lastenlapsia, rentoa oleilua, ehkä mökkeilyä omalla mökillä ja kaikkea.

Oma neljänkympin ikäkriisi oli minulla lähinnä sitä, että tempoilin hieman itseäni etsien. Kun mieheni ikäkriisi osui samaan hetkeen, niin Täällä oli aika tulista sanailua välillä ja miettimistä, jäisikö vai lähtisikö.

Ei olisi pitänyt tehdä tätä ketjua. Tällaiset viestit vain lisäävät kriisiäni. Nyt tajuan entistä paremmin miten kaukana normaalista ikäisestäni olen ja tajuan myös, että kriisin sijaan mun pitäisi alkaa panikoimaan.

m40

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla on tosta väliltä. Paljon on koettu ja saavutettu, mutta tahtoo lisää. Ei halua vanheta.

Tuokin on varmaan yleistä. Mä taas pelkään ehdinkö kokea tai saavuttaa edes alkua, kun aloitan neljän vuosikymmenen takamatkalta ikätovereihini verrattuna. En voi ainakaan kovin pitkälle päästä, koska olen ollut niin kauan tekemättä mitään.

m40

Mutta se mikä on mennyttä sitä ei muuksi voi muuttaa. Moni enemmänkin kokenut voi ajatella tulevista saavutuksista, että miksei tajunnut jo aiemmin tehdä niitä. Eli riippumatta menneisyydestämme voimme silti vaikuttaa tulevaisuuteemme ainakin jollain tavalla. Eikä täältä lopulta kukaan mitään mukaansa saa.

Valitettavasti ei voi muuttaa. Jos voisin niin muuttaisin 90% elämästäni.

m40

Asioista tietävä kirjoitti:

Kyse ei koskaan ole iästä vaan elämäntilanteesta. Onpa kyseessä sitten toteutuneet unelmat tai kyvyttömyys keksiä uusia haaveita.

Olen täysin eri mieltä. Jos olisin tässä tilanteessa 20 vuotta nuorempana niin en tuntisi kriisiä, koska tietäisin, että se tilanne olisi sen ikäiselle täysin (tai ainakin lähes) normaali ja mulla olisi aikaa nousta siitä tasolle johon olisin tyytyväinen ja löytää onni sekä suunta elämässäni. Nyt tämä ei ole enää mahdollista.

m40

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eihän tuo ole käänteinen, vaan nimenomaan se ikäkriisi.

Minulla ei ole kriisiä, koska olen seikkaillut maailmalla, koitellut rajojani, rakastunut ja rakastanut, pettynytkin, opiskellut, tehnyt töitä, saanut lapsia, kasvattanut lapset jo isommiksi. Jatko, hmm.?

Pahinta olisi, jos lapset puuttuisivat tässä iässä tai jos en olisi uskaltanut elää.

n+40v

Pahempaa olisi, jos olisit sairastunut kroonisesti ja et olisi pystynyt etkä tulevaisuudessa pysty elämään haluamasi laista aktiivista elämää.

Niin ajatella, kyllä meitäkin on. Kriiseilin aikanani juuri sitä, mutta kun tajusin etten voi sairastumista ja menetettyjä unelmia muuttaa, mun on pyrittävä elämään mahdollisimman hyvää elämää niillä eväillä joita minulle annettiin.

Pahin tilanne on, jos on kaiken tehnyt ja kokenut, mutta ei olisi kannattanut. Omia valintoja voi katua loppuelämänsä, varsinkin, jos niillä on seurauksia.

Vierailija kirjoitti:

Pahin tilanne on, jos on kaiken tehnyt ja kokenut, mutta ei olisi kannattanut. Omia valintoja voi katua loppuelämänsä, varsinkin, jos niillä on seurauksia.

Enpä tiedä. Väitän että tekemättömyyden ja kokemattomuuden limbossa eläminen on pahempaa. Jos on tehnyt ja kokenut niin ainakin on historiaa, josta oppia ja ammentaa. Ilman sitä on vain epätietoisuutta ja katumusta siitä, että ei ole onnistunut.

m40

Vierailija kirjoitti:

Asioista tietävä kirjoitti:

Kyse ei koskaan ole iästä vaan elämäntilanteesta. Onpa kyseessä sitten toteutuneet unelmat tai kyvyttömyys keksiä uusia haaveita.

Olen täysin eri mieltä. Jos olisin tässä tilanteessa 20 vuotta nuorempana niin en tuntisi kriisiä, koska tietäisin, että se tilanne olisi sen ikäiselle täysin (tai ainakin lähes) normaali ja mulla olisi aikaa nousta siitä tasolle johon olisin tyytyväinen ja löytää onni sekä suunta elämässäni. Nyt tämä ei ole enää mahdollista.

m40

Eli tilanteesi johtuu saavuttamattomista haaveista, eikä iästä. Tee jatkossa se, mikä on vielä tehtävissä, äläkä jää maahan makaamaan.

Asioista tietävä kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Asioista tietävä kirjoitti:

Kyse ei koskaan ole iästä vaan elämäntilanteesta. Onpa kyseessä sitten toteutuneet unelmat tai kyvyttömyys keksiä uusia haaveita.

Olen täysin eri mieltä. Jos olisin tässä tilanteessa 20 vuotta nuorempana niin en tuntisi kriisiä, koska tietäisin, että se tilanne olisi sen ikäiselle täysin (tai ainakin lähes) normaali ja mulla olisi aikaa nousta siitä tasolle johon olisin tyytyväinen ja löytää onni sekä suunta elämässäni. Nyt tämä ei ole enää mahdollista.

m40

Eli tilanteesi johtuu saavuttamattomista haaveista, eikä iästä. Tee jatkossa se, mikä on vielä tehtävissä, äläkä jää maahan makaamaan.

Voi kai sen noinkin sanoa. Enemmänkin tässä iässä sanoisin, että tilanteeni tai kriisini johtuu toivon katoamisesta. Kun ei ole mitään ja toivo edes vähän saamiseen on pieni niin sanoisin, että kriisi tai kriisinomainen tunne on täysin luonnollinen reaktio. Joku voisi tyytyä, että mahdollisesti saa jatkossa jotain, mutta sitten on ihmisiä kuten minä, jotka ovat niin pettyneitä itseensä, että eivät osaa olla sellaisen tilanteen kanssa, jossa edes minimi omista toiveista ei koskaan toteudu. 40 pitäisi olla se ikä, jossa kaikki ne normaalit ihmisyyden tarpeet ja halut on tyydytetty ja kaikki sen jälkeen on bonusta, itseensä panostamista. 40 ei saa olla se ikä, jossa mietitään miten otetaan se ensimmäisen askel normaaliin.

m40

Jos on kriisi jossain iässä kertoo se vain siitä, että jotain on pielessä tai jotain puuttuu. Jos näin on niin silloin pitää asia korjata ja keskittyä siihen. Nelikymppinen on sellainen ikä, että siinä on yleensä kaikki kunnossa, kaikki koettu ja elämä hymyilee. Ei pitäisi olla mitään syytä kriisiin.