Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Omituinen kielellinen häiriö - osaisiko täällä kukaan neuvoa, mistä kyse?
21.05.2020 |
Olen kohta 40-vuotias. Minulla on koko ikäni ollut puheen tuottamisessa todella outo piirre, johon ei tunnu liittyvän kovin paljon muita vaikeuksia. Eli saatan puhuessani sanoa täysin eri sanan, kuin mitä tarkoitan. Joko sanon tarkoittamaani sanaa lähellä olevan sanan (esim. muslimi tarkoittaessani islamia, susi tarkoittaessani koiraa, keuhkot tarkoittaessani vaikka maksaa jne.) TAI sanon edessäni/näköpiirissäni olevan esineen/asian nimen tarkoittamani asian sijasta (esimerkiksi kun tarkoitan sanoa "Mies lähti kauppaan" sanon "Kello lähti kauppaan", koska katson seinällä olevaa kelloa puhuessani.) Usein puhuessani näen aika vahvan visuaalisen kuvan siitä, mistä olen puhumassa. Esimerkiksi tarkoittaessani kissaa "näen" mielessäni erittäin selkeän kuvan nimenomaan kissasta, mutta saatan silti sanoa "karhu". Ongelmaani liittyy myös sanahakuisuutta: minun on vaikea välillä muistaa, mitä sanaa tarkoitan. Väsyneenä minulla tuppaa jäämään lauseet kesken, ja silloin olen erittäin iloinen keskustelukumppanista, joka jaksaa päättää lauseeni. Aina en tiedosta sanoneeni jotain muuta, kuin mitä tarkoitin, ja asia käy ilmi vasta toisen reaktiosta: hän hämmentyy tai korjaa sanomaani.
Tämä ongelma pahenee tilanteissa, joissa jännitän, en pidä keskustelukumppanistani, olen vihastunut, innostunut tm. Eli tilanteissa, joissa en oikein kykene rauhoittumaan ja miettimään, että mitä nyt halusinkaan sanoa. Kamalinta on, jos keskustelukumppani ei anna minun puhua rauhassa, korjata virheitäni itse tai edes esitä täsmentäviä kysymyksiä tyyliin "en nyt ihan ymmärtänyt mitä tarkoitit karhulla?" Yleensä jos keskustelukumppani ei ymmärrä, että virheeni ovat tahattomia ja liittyvät puheentuottamiseen, eikä ymmärrykseeni, ongelma pahenee ja pahenee ja pahenee... Lopulta ahdistun niin, että lakkaan puhumasta kokonaan. Tämä on siis aika iso sosiaalinen ongelma myös: jos olen seurassa, joka ei oikein ymmärrä vaivani luonnetta, minulle saatetaan nauraa päin naamaa tai alkaa opettaa perusasioitakin, koska luullaan että olen tyhmä. Ahdistukseni saattaa kasvaa niin suureksi, että lopulta en kykene edes esittelemään itseäni, koska en kirjaimellisesti muista omaa nimeäni. Toisaalta sitten tutussa, mukavassa seurassa ongelmaa ei ilmene juuri lainkaan. Perheeni kesken pystymme nauramaan virheilleni, ja puheleminen on silloin kaikkein helpointa.
Olen yrittänyt googlailla, että mistä voisi olla kyse, mutta joko Google ohjaa minut sivuille, joissa kerrotaan aivoverenkierron häiriöistä tai lasten puheongelmista. Olen eläissäni tavannut ainoastaan yhden henkilön, jolla oli samaa ongelmaa. Hän käytti tilastaan sanaa "sanasokeus", mutta kun sen laittaa hakusanaksi, Google löytää lukihäiriötä koskevia sivuja. Ongelmani ei ole uusi (olen kuulemma nuoresta saakka "puhunut oudosti" tai "käyttänyt outoa kieltä"), joten aivoverenkierron häiriötä siihen tuskin liittyy. Lukihäiriötä minulla ei tietääkseni ole: minulla ei ole vaikeuksia ymmärtää esimerkiksi lukemaani tai toisten puhetta, päin vastoin.
Perhetaustastani sen verran, että isäni on änkyttänyt lapsena. Muistan hänestä aikuisiältäänkin sellaisen piirteen, että ahdistavissa tilanteissa (esmerkiksi riidellessään äitini kanssa) hän alkoi ensin toistaa jotain sanaa tai lausetta (usein "tuota niin, tuota niin, tuota niin...") uudestaan ja uudestaan ennen kuin meni kokonaan mykäksi. Rauhallisissa tilanteissa hänen puheensa on ihan tavallista ja sanavarastonsa itse asiassa aika laaja, mutta väsyneenä hän ei oikein jaksa puhua ollenkaan. Eli jotain perinnöllistä tässä on.
Viesti on pitkä, pahoitteluni siitä. Mutta jos täältä löytyisi joku, joka joko tietäisi mistä on kyse, mahdollisesti eläisi saman ongelman kanssa itse, tai osaisi ainakin vinkata minut oikeaan suuntaan avun suhteen, arvostaisin sitä kovasti.
Kommentit (32)
Minä aika usein käytän väärää sanaa, kun teen montaa asiaa yhtä aikaa. Työssäni täytyy kuunnella montaa eri lähdettä yhtä aikaa ja kirjoittaa ja puhua yhtä aikaa. Siellä asiat eivät niinkään mene sekaisin, mutta hyvin kiivaan työpäivän jälkeen, että vapaa-ajalla saatan sekoittaa sanoja. Jos vaikka katselen toisella silmällä telkkaria, saatan kauppalappuun kirjoittaa kananmunien sijasta vaikka auto, jos juuri kuvassa on auto tai joku sanoo siellä sanan auto. En ole koskaan pitänyt tuota mitenkään vaarallisena tai hankalana, kunhan vähän sekoitan vaan puheessani sanoja, en niinkään niin, että "luulisin autoa kananmuniksi". Onko tämä ap yhtään samaa kuin mitä sinä tarkoitat?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En osaa sanoa muuta kuin että minulla on ollut aina samaa, mutta vasta lähivuosina alkanut epäilemään ADHD:ta niin ajatellut josko se olisi jotain siihen liittyvää, kun ajatukset muutenkin aina sekaisin, mutta voi varmaan johtua monesta muustakin mitä en ole keksinyt. Olen myös ihan "normaaliälyinen" mutta sekoilen sanoissa paljon, ja vähän kaikessa muussakin. :)
Vierailija kirjoitti:
Minä aika usein käytän väärää sanaa, kun teen montaa asiaa yhtä aikaa. Työssäni täytyy kuunnella montaa eri lähdettä yhtä aikaa ja kirjoittaa ja puhua yhtä aikaa. Siellä asiat eivät niinkään mene sekaisin, mutta hyvin kiivaan työpäivän jälkeen, että vapaa-ajalla saatan sekoittaa sanoja. Jos vaikka katselen toisella silmällä telkkaria, saatan kauppalappuun kirjoittaa kananmunien sijasta vaikka auto, jos juuri kuvassa on auto tai joku sanoo siellä sanan auto. En ole koskaan pitänyt tuota mitenkään vaarallisena tai hankalana, kunhan vähän sekoitan vaan puheessani sanoja, en niinkään niin, että "luulisin autoa kananmuniksi". Onko tämä ap yhtään samaa kuin mitä sinä tarkoitat?
No likellä, kyllä, mutta mulla noita virheitä tosiaan tulee joka tapauksessa, ne vaan pahenee väsyttävissä/stressaavissa tilanteissa. Kuvaamassasi hektisessä työtilanteessa menettäisin luultavimmin toimintakykyni kokonaan. Tuo sosiaalinen puoli on kuitenkin kai se suurin ongelma: väärinymmärrykset ja ahdistus, joka siitä seuraa. Esmerkiksi jos keskustelussa sanon "muslimi" kun tarkoitan "islamia", ja keskustelukumppani keskeyttää puheeni opettaakseen mikä on muslimin ja islamin ero, vaikka olisin aikaisemmin osoittanut tietäväni ko. eron, ahdistun. Tarvitsen keskustelukumppanin, joka pyrkii ymmärtämään pointtini ja osoittaa virheeni vain, jotta saisi ajatuksenkulustani kiinni. Tarkoittamani yleensä kyllä pystyy päättelemään kontekstista.
Mahdotonta sanoa. En olisi kauhean huolissani koska se on ollut elinikäinen kumppani. Yhtäkkiä ilmaantuneena se voisi kertoa esimerkiksi pienestä aivoinfraktista tai aivoverenkiertohäiriöstä.
Afasian tyyppistä, mutta todella lievää. Neurologi lienee oikea osoite selvittää asiaa, ei av palsta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla on samanlaista ja pahentunut vaan vanhemmiten. Yleensä liittyy väsymykseen ja ehkä sitä kautta keskittymiskyky herpaantuu. Tulee just näitä vääriä sanoja, jotka kyllä yleensä itse heti korjaan. Usein ne on samantyyppisiä kuin se oikea sana tai sitten asiana tarkoittaa just päinvastaista. Samoin toi lauseen katkeaminen kesken, ennenkuin keksii mitä olikaan sanomassa, on myös tuttua. Tai sitten on ainoassa sanoa jotain, eikä muistakaan mitä. Mulla nää tilanteet tulee yleensä kotona. Välillä ihmetellytkin, miksi töissä en sekoile. Ehkä siellä on skarpimpana. Veikkaan, että olen vähän muutoinkin ajoittain huono keskittymään, sillä joskus joku juuri kuulema asia menee toisesta korvasta samantien ulos. Uskoisin, että tämä on enempi naisten ongelma liittyen usean samanaikaisen asian ajattelemista yhtäaikaa tms.
Sain aikuisiällä ADD diagnoosin ja itsellä on aina ollut samaa. Pahenee väsyneenä ja tilanteissa, joissa on liikaa hälinää ja stimulaatiota ympärillä. Veikkaan että johtuu siitä, etteivät aivoni osaa suodattaa tärkeää informaatiota epätärkeästä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En osaa sanoa muuta kuin että minulla on ollut aina samaa, mutta vasta lähivuosina alkanut epäilemään ADHD:ta niin ajatellut josko se olisi jotain siihen liittyvää, kun ajatukset muutenkin aina sekaisin, mutta voi varmaan johtua monesta muustakin mitä en ole keksinyt. Olen myös ihan "normaaliälyinen" mutta sekoilen sanoissa paljon, ja vähän kaikessa muussakin. :)
No joo, itse asiassa esikoislapsellani on diagnosoitu ADHD. Joten ihan varmasti jotain neurologista pohjaa tällä ongelmallani on. Olen lapsen diagnoosin myötä kiinnittänyt huomiota siihen, miten ärsykeyliherkkä oikeasti olen, ja miten stressi vaikuttaa toimintakykyyni todella heikentävästi. Ja siitä seuraa taas eniten sosiaalisia ongelmia. Huonona päivänä vaikutan käyvän hitaalla ja sekoilen sanoissani. Tällaisina päivinä saatan kohdata ihmisiä, jotka nauravat minulle päin naamaa, huokailevat tai muuten avoimesti näyttävät tuskastuneisuutensa ja se tuntuu pahalta (sillä, miten kauan ihmisen olen tuntenut, ei tunnu olevan merkitystä; itse asiassa jotkut vanhimmista ystävistäni saattavat olla huonoina päivinä kurjimpia minua kohtaan. )Olen myös huomannut sen, että kun olin nuori ja nätti, sekoilujani pidettiin "hupsuina" ja "söpöinä" ja osoituksena siitä, miten blondi olin. Nykyään, kun olen vain "ja", elämänkokemusta ja tietoa ja ymmärrystä on paljon enemmän, mutta sen näkyväksi tekeminen on tämän ongelman takia vaikeaa. Olen oikeastaan aika jumissa pääni sisällä tämän takia: sen, mitä sisällä tapahtuu ja mitä ulospäin näkyy, välillä on melkoinen kuilu jonka haluaisin oppia ylittämään. - ap
Sulla on niin sanotusti piuhat solmussa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Keskity. Ja kaiva katse pois navastasi, kaikillehan noin käy.
Siis tuohonhan on olemassa joku sanakin, en vain muista sitä. Ihan yleistä on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap, jos selvisit kuitenkin koulusta (ja työelämästä?) niin ongelma ei voi olla kauhean vakava. Mitä jos yrittäisit suhtautua asiaan enemmän huumorilla? Toki asiasta voi olla hyvä käydä esim. neurologilla jos se vaivaa paljon - kunhan muistat puhua oikeista asioista heko heko ;). Mitä tulee noihin kiusallisiin tilanteisiin niin mieti vaikka valmiiksi miten otat tilanteen haltuun. Älä käperry nurkkaan vaan sano vaikka voimakkaasti "PTRUU! PTRUU!" kuten hevoselle ja sano sitten hitaasti ja rauhallisesti mitä tarkoitit. Äläkä turhaan häpeä ongelmaasi vaan hyväksy se ja opettele keinot sen hallintaan. Tsemppiä :)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En osaa sanoa muuta kuin että minulla on ollut aina samaa, mutta vasta lähivuosina alkanut epäilemään ADHD:ta niin ajatellut josko se olisi jotain siihen liittyvää, kun ajatukset muutenkin aina sekaisin, mutta voi varmaan johtua monesta muustakin mitä en ole keksinyt. Olen myös ihan "normaaliälyinen" mutta sekoilen sanoissa paljon, ja vähän kaikessa muussakin. :)
No joo, itse asiassa esikoislapsellani on diagnosoitu ADHD. Joten ihan varmasti jotain neurologista pohjaa tällä ongelmallani on. Olen lapsen diagnoosin myötä kiinnittänyt huomiota siihen, miten ärsykeyliherkkä oikeasti olen, ja miten stressi vaikuttaa toimintakykyyni todella heikentävästi. Ja siitä seuraa taas eniten sosiaalisia ongelmia. Huonona päivänä vaikutan käyvän hitaalla ja sekoilen sanoissani. Tällaisina päivinä saatan kohdata ihmisiä, jotka nauravat minulle päin naamaa, huokailevat tai muuten avoimesti näyttävät tuskastuneisuutensa ja se tuntuu pahalta (sillä, miten kauan ihmisen olen tuntenut, ei tunnu olevan merkitystä; itse asiassa jotkut vanhimmista ystävistäni saattavat olla huonoina päivinä kurjimpia minua kohtaan. )Olen myös huomannut sen, että kun olin nuori ja nätti, sekoilujani pidettiin "hupsuina" ja "söpöinä" ja osoituksena siitä, miten blondi olin. Nykyään, kun olen vain "ja", elämänkokemusta ja tietoa ja ymmärrystä on paljon enemmän, mutta sen näkyväksi tekeminen on tämän ongelman takia vaikeaa. Olen oikeastaan aika jumissa pääni sisällä tämän takia: sen, mitä sisällä tapahtuu ja mitä ulospäin näkyy, välillä on melkoinen kuilu jonka haluaisin oppia ylittämään. - ap
Pystyn kyllä ymmärtämään hyvin mitä tarkoitat tuolla, että nuorena sai ns anteeksi enemmän, vanhemmalla iällä ihmiset ärsyyntyvät helpommin. Tuli paha mieli puolestasi, kun itselläni tämä juttu on ehkä lievempi, tai en ole vain tullut ottaneeksi sitä samalla tapaa kuin sinä.
2
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Afasia tuli itsellekin mieleen ensimmäisenä. Tai sitten jokin muu neurologinen häiriö. Varmasti turhauttavaa, kun ei saa sanotuksi mitä haluaa tai muut pilkkaavat sanomisiasi.
Afasia. Sitä on hyvin monenasteista, eri syistä johtuvaa ja eri tavoin ilmenevää. Siltä tuo kuulostaa. Neurologi voi kertoa lisää.
Samaa ongelmaa alkanut tulla viime vuosina. Saatan tosiaan pyytää vaikka räpylää, kun pyydän haarukkaa jne. Tytär ymmärtää mitä tarkoitan mutta ihmettelee tätä. Kilpirauhasen vajis on ja mielialalääkkeitä syön. Saatan myös änkyttää välillä ellen keskity.
Lääkäriin, Joskus nää oireet voi olla jostain vakavasta sairaudesta peräisin.
Dysfasia tai afasia. Minulle puhkesi teininä änkytys ja sanojen löytämisen vaikeus, kun sairastuin migreeniin. Teen samaa kuin sinä, käytän vääriä sanoja erikoisissa tilanteissa ja lisäksi änkytän, puhun todella nopeasti välillä ja välillä on hetkiä, jolloin en voi sanoa mitään sanoja ääneen.
Alue: Aihe vapaa
Käy lääkärissä. Hän osaa ohjata sinut oikeaan paikkaan.