Kuka näyttelijä on ollut täydellinen valinta elokuvan roolihahmoksi?
Robert Downey Jr. oli täydellinen Iron Man, enkä voisi edes kuvitella, että kukaan voisi olla parempi / sopivampi. Tuleeko teille muita mieleen?
Kommentit (1216)
Dude14 kirjoitti:
Eero Aho Antero Rokkana 2017 Tuntematon sotilas -elokuvassa.
Eri mieltä. Mulle hän ei ollut Rokka. Hahmo vaan ei ollut samanlainen kuin kirjassa, ei sitten millään. Täten kuka tahansa muu Rokkana olisi itselleni ajanut saman asian.
Sitä en tosiaankaan kiistä, etteikö näyttelijänä ja tässä elokuvassa sinällään olisi ollut hyvä.
Monta kertaa on mainittu Vesku Loiri Uunona. Mutta Olavi Ahonen Uunon isänä oli myös nappivalinta.
Myös itse Vesku Loiri ja Ere Kokkonen sanoivat jälkeen päin ettei Uunon isän rooliin olisi voinut ketään muuta kuvitella kuin Olavi Ahosen.
Sir Anthony Hopkinsin näyttelemä rooli Hannibal Lecterina Uhrilampaissa oli täydellinen.
Kyle MacLachlan oli täydellinen valinta Twin Peaksin agentti Cooperin rooliin. Esim. Sinkkuelämää-sarjassa en näyttelijästä pitänyt, mutta Cooperiksi ei voisi ajatella ketään toista.
Twin Peaksissa oli muitakin nappiroolituksia, kuten Lauran vanhemmat ja Log lady.
Danny Huston vampyyriporukan pomona elokuvassa 30 päivää kaamosta.
Vierailija kirjoitti:
Pride and Prejudicen ysäri-versio on yksi suosikeistani ikinä, ja parhaan roolisuorituksen siinä tekee mielestäni Mr. Darcy eli Colin Firth. Ylimielinen, aavistuksen ehkä jopa moukkamainen, tulkinta Darcyn sosiaalisesta kömpelyydestä on joka kerta yhtä herkullista katsottavaa. :)
Suosittelen tätä minisarjaa muuten lämpimästi ihan kaikille, joita kiinnostaa aihe vähäänkään. <3 Roolitus on paras tässä versiossa ja huumorikin kukkii (Mr. Bennett on paras!). Puvustus ja lavastus on nautittavaa katsottavaa eikä dialogissa ole typeryyksiä kuten uudemmassa versiossa.
Komppaan 100%! :)
Sen uusimman version jatkuva kikattelu, kihertely ja hihittely (Janen ja Elizabethin etenkin) aiheuttaa vain myötähäpeää, ja heikentää ko. hahmojen uskottavuutta todella paljon.
Ysäriversion Lissu ei sanojaan säästellyt, eikä ollut mikään tyhjännauraja. :D Ja Colin Firth Darcyna, huh. Sydän sykähtää edelleen joka kerta siinä tunnetussa lampeenpulahduskohtauksessa...
Pam Grier - Jackie Brown
Frances McDormand - Three Billboards Outside Ebbing, Missouri
Sam Rockwell - Moon
Meryl Streep - Julie & Julia
Kevin Kline - A Fish Called Wanda
Ikuisesti fani kirjoitti:
Martti Suosalo, mikä tahansa rooli = mun ykkönen
Ei sopinut Reino Helismaaksi elokuvassa Kulkuri ja Joutsen.
Repe näyttää nuoruuden kuvissa sielukkaalta. Suosalo esitti koko ajan hermostunutta miestä, joka sätkä suupielessä epäsiistin näköisenä vailla karismaa esiintyy kuin varjo.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kätilö-leffa ei tee kirjalle kunniaa ollenkaan, mutta Kosonen ja Tilkanen sopivat rooleihinsa.
Kosonen 180 senttisenä saamelaisnaisena ja Tilkanen saman mittaisena, mutta puoli päätä lyhyempänä, minun mielestäni floppi kirjana, teatteriesityksenä, elokuvana ja näyttelijätyöltään viimeksimainitussa. Tämä on toisaalta vain minun mielipiteeni. Saa olla eri mieltä.
Ongelma on se, että Krista Kosonen ei edusta kätilöyttä.
Kätilö sai olla puolitoistametrinen tai kaksi metriä ympärysmittaa, mutta edusti aina ammattiaan. Joku lapsenpäästäjässä kertoi kysymättäkin, että mie tulin auttaa teitä. Castissa epäonnistuttu, stailauksessa penkin alle. Tilkanen ok.
Eli puhut ihan eri asiasta kuin kaikki muut. Mitä jos avaisit oman ketjun kiukuttelun sijaan?