Jos asuisit Muumilaaksossa, mihin asiaan sinulla menisi ensimmäiseksi hermo?
Itseä alkaisi v*tuttaa se, ettei Nuuskamuikkunen osaa soittaa kuin kahta kappaletta.
Kommentit (636)
Kaikenmaailman meluisat läskimoosekset juoksentelee siellä ympäriinsä alasti.
Täältäkin ääni papalle. Patalaiska, omahyväinen turhake.
Muumilaaksossa on varmaan erittäin paksu ilma kun ne näyttävät piirretyissä etenevät noin puoli metriä sekunnissa vaikka juoksisivat täyttä kurkkua. Myöskin niiden silmienräpsytysääni on erittäin rasauttava; boing boing. muumipapan teekippo on järkyttävän pieni hänen kokoonsa nähden. Sama kuin ite joisi kahvia jostain Monopolin sormustin-pelinappulasta
Varmaan Muumiin, jotenkin lapsekkaan oloinen.
Jos oisin muumi niin siihen että käsi ei yletä pyyhkimään peffaa.
Miten ne ovat keväällä herätessään yhtä lihavia kuin talviunille mennessään? . Käyvätkö ne unissaan syömässä
Aivan turhaan mamma tekee niin herkullista kurpitsahilloa ja vaapukkavanukasta että vievät kielen mennessään. Muumeilla ei ole sieraimia eli nenää ja silloin maistaminen on erittäin hankalaa, miltei mahdotonta. Maunhan aistii vasta kun ruokaa pureksittuaan puhaltaa ilmaa ulos nenän kautti. Sama vaikka söisivät pettuleipää ja kuravelliä. Myöskin isolla kädellä hämmästelen miten muumit saavat suljettua silmänsä vaikkei heillä ole silmäluomia
Siihen että talvella ei tapahdu mitään.
Muumipappa huutaa yöllä Muumimammalle sängyssä peiton alta, että menisitkö Muumimamma katsomaan kuka siellä ovella on keskellä yötä kun postinkantaja tuo Tahmatassua paketissa Muumeille asumaan.
Tai Muumipappa haaveilee merille lähdöstä ja Muumimamma on ihan mielissään, että tottakai rakas Muumipappa, voit tehdä mitä haluat.
Missään ei ole vessaa eikä edes huussia.
Mihin 3-aukkoiset muumit tarvisivat vessaa? Eihän heissä ole muita reikiä kuin suu ja korvat. Korvien kautta tuskin ulostavat
Miten muumit raapivat itseltään kutinan pois kun heillä ei ole kynsiä?
on varmaan kiva kävellä varpaattomilla 30 cm mittaisilla jaloilla jotka eivät taivu keskeltä
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Etsisin Mörön ja kysyisin mahtuuko tämän luolaan vai missä nyt sitten asuukaan vielä yksi. Minusta Mörkö on aina ollut symppis, väärinymmärry hahmo.
Niinpä. Taikurin hatussa hän on vain vaatimassa takaisin varastettua omaisuuttaan. Muumipapan urotöissä hän toki yrittää syödä Hemulin tädin, mutta a) kyse on Muumipapan muistelmista ja hän ei välttämättä ole täysin objektiivinen kertoja, ja b) tädillä oli hankala luonne ja hän saattoi hyvinkin olla ansainnut kohtelunsa, Muumipapan jengihän oli itsekin vain tyytyväinen luovutettuaan hänet tahmatassujen laumalle ties miten hyväksikäytettäväksi.
Vaan lopuksihan, Muumipeikon dumpattua Niiskuneidin ja lähdettyä papan matkasssa majakkasaarelle, hänen ja Mörön välille puhkeaa romanssi.
Puhutaan siis kirjasta "Muumipappa ja meri", jossa Muumi ja Mörkö tapailevat öisin rannalla. Minusta se on enemmän Muumin auttamisen halua, yhteyden etsintää tähän syrjaytyneeseen olentoon,joka kaipaa vain lämpöä. Saattaa kyllä olla, että Mörkö oli rakastunut Muumipeikkoon,muta Muumipeikon omat romanttiset tunteet oli kyllä suuntautuneet tässä kirjassa "Muumipappa ja meri" siihen turhamaiseen ja pinnalliseen merihevoseen, joka vedätti Muumia.
Mutta on väärin kyllä sanoa, että Muumipeikko olisi dumpannut Niiskuneidin, Niiskuneiti ei vain ole mukana kirjassa Muumipappa ja meri. Siinä kirjassa Muumipeikko on ikään kuin murrosiässä.
Minua rupeaisi Muumilaaksossa ensimmäiseksi ottamaan aivoon virkaintoiset ja määräilevät hemulit, jotka sotkeentuvat muitten elämään.
Mielenkiintoista että Muumilaaksossa ei ole kouluja. Siellä on postitoimisto ja poliisiasema, mutta ei koulua. Taitaisitte kaikki kouluikäisten vanhemmat alkaa kaivata kouluja aika pikaisesti, jos olisitte Muumilaaksossa perheinenne?
Mua pelottaisi, että jos Laaksoon tulisi joku uskonnollinen lahko, poliittinen puolue tai vastaava, Muumit olisivat täysin aivopestävissä mihin tahansa, koska ovat niin kilttejä.
Niiskuneidin kanssa en tulis sekuntiakaan toimeen, Niisku ottas kupoliin aika äkkiä myös. Nuuskamuikkunen ja pikku-Myy olis vähän tilanteen mukaan, et vois mennä kauankin et olis ihan jees mut sit ehkä joku viimenen niitti tulis ja hermot menis. Ensin ehkä hengailisin mamman kanssa mutta lopulta joku ryyppy/korttiporukka veis voiton ja alkoholisoituisin johkin pusikkoon. Sehän ei tietenkään muumilaaksossa haittaisi yhtään vaan voisin aina kun selviän kömpiä pannukakulle muumitaloon. Henkinen ja muukin kehitykseni loppuisi äkkiä siinä ympäristössä ja vetelisin vaapukkamehua ja polttelisin nuuskiksen kanssa musaa tsekkaillen. Olis mun tuho. Kauan siellä siis eletään? 100v?
Virtahepoihin kohdistuva rasismi on niin väärin! Muumi on ilmiselvä virtahepo mutta tätä ei pidä sanoa Muumilaaksossa ääneen tai muumit ovat valmiita käymään jopa fyysisesti sanojan kimppuun.
Loputtomaan muumitalon porrastreeniin alakerran oleskelutiloista 10, kerroksen makuutiloihin ilman, että kroppaan ilmestyisi myönteisiä muutoksia.
Seksin puute. Nuuskamuikkusen viisastelut.
Ne valkoiset nudistit alkais varmaan aika äkkiä ärsyttämään.