Jos asuisit Muumilaaksossa, mihin asiaan sinulla menisi ensimmäiseksi hermo?
Itseä alkaisi v*tuttaa se, ettei Nuuskamuikkunen osaa soittaa kuin kahta kappaletta.
Kommentit (636)
Jos pitäisi asua Muumitalossa, menisi hermot siihen, että kaikki Laakson lapset ramppaa siellä kuin kotonaan. Mutta jos voisin asua teltassa joen rannassa niin kuin Nuuskamuikkunen, ei varmaan menisi hermot mihinkään.
Tosin Muumitalossa tekisin varmasti saman kuin Pappa, eli vetäytyisin suurimmaksi osaksi aikaa työhuoneeseen kirjoittamaan, joten ei ne lapsetkaan minua lopulta niin paljon häiritsisi.
En oikeastaan keksi mitään, mihin ihan tosissaan menisi hermot Muumilaaksossa. Sehän olisi ihan mahtava asuinpaikka! Kaikki on enimmäkseen kivoja toisilleen (paitsi Mörköä kyllä syyttä syrjitään, mikä on ikävää), kukaan ei joudu tekemään mitään pskduuneja ja silti asiat vaan jotenkin pyörii. Paitsi on siellä se Posteljooni, mutta ei hänkään taida ihan työhönsä hajota, kun aika harvoin siellä tarvitsee postia kantaa. Kuitenkin, ihan paras paikka olisi. Kirjoittaisin päivät ja joisin Papan kanssa pontikkaa ja höpöttäisin henkeviä illat. Joskus käytäisiin jossain veneretkellä ja silloin tällöin kävisi jänniä vieraita, kuten Taikuri.
Talon pihalla ei ole paskahuusia.
Pitäisi käydä metsään laskemassa liukumiinoja.
Saunaakaan ei näy olevan, joki on ainoa paikka peseytyä.
Vierailija kirjoitti:
Pikku Myyhyn saattais mennä.
Tai tulla.
Vierailija kirjoitti:
Talon pihalla ei ole paskahuusia.
Pitäisi käydä metsään laskemassa liukumiinoja.
Saunaakaan ei näy olevan, joki on ainoa paikka peseytyä.
Huussi löytyy joen rannasta läheltä kasvimaata.
https://www.spelexperten.com/bilder/artiklar/zoom/MARTIMUM001_5.jpg?m=1…
Vierailija kirjoitti:
Tuosta Muumimamman olemattomasta luonteesta animaatiossa:
Tämä on rasittava ilmiö, joka vaivaa tänäkin päivänä japskituotantoa. Kotiäitiys on siellä normi, samoin se, että äiti on vastuussa kaikesta kotiin liittyvästä. Suuttua ei saa, etenkään lapsille. Äiti ei juo alkoholia jne. Eräänlainen madonnakompleksi siis tavallaan.
Mamman hahmo on kirjoissa ja sarjakuvissa paljon kiinnostavampi, ja hänen persoonansa tasapainoisempi. Mamma suuttuu ja turhautuu välillä myös, sekä hurahtaa myös itsenäisesti juttuihin (eikä vaan peesaa Pappaa).
Ps. Lempi-esimerkkini tuosta naishahmojen laimentamisesta on ehkä se, kun nuoruuteni mangasta tehtiin anime. Kirjaimellisesti jumalatarhahmo, joka tykkäsi mm. seikkailla sekä kiusoitella muita, totesikin animessa "en voi lähteä mukaan, alan valmistamaan päivällistä". :D
Erittäin hyvin sanottu! Muumimammahan on aivan mahtava esikuva kenelle tahansa: hän on lempeä ja turvallinen äitihahmo Muumipeikolle ja tämän ystäville ja rakastava puoliso Muumipapalle, mutta silti aina valmis mukaan sekkailuihin. Lisäksi hän ymmärtää maailman tutkimisen tärkeyden ja hänellä on kannustava suhtautuminen lapsensa ja tämän ystävien touhuihin sen sijaan että hänestä kuoriutuisi Vilijonkan kaltainen ylisuojeleva ja hysteerinen helikopterivanhempi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siihe ku porukka olettaa et voi lampsia kylään toisen luo millo huvittaa ja odottaa vielä täyspalvelua
Törkeyden huippu taisi olla tämä Myyn ja Mymmelin äiti joka työnsi kysymättä 12 (?) kersaansa heille asumaan vain siksi kun Mamma on niin kiltti ettei kehtaa kieltäytyä.
Joo. Mulla menisi varmaan hermo Muumimammaan, kun se ei muuta tee, kuin palvelee ja passaa muita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuosta Muumimamman olemattomasta luonteesta animaatiossa:
Tämä on rasittava ilmiö, joka vaivaa tänäkin päivänä japskituotantoa. Kotiäitiys on siellä normi, samoin se, että äiti on vastuussa kaikesta kotiin liittyvästä. Suuttua ei saa, etenkään lapsille. Äiti ei juo alkoholia jne. Eräänlainen madonnakompleksi siis tavallaan.
Mamman hahmo on kirjoissa ja sarjakuvissa paljon kiinnostavampi, ja hänen persoonansa tasapainoisempi. Mamma suuttuu ja turhautuu välillä myös, sekä hurahtaa myös itsenäisesti juttuihin (eikä vaan peesaa Pappaa).
Ps. Lempi-esimerkkini tuosta naishahmojen laimentamisesta on ehkä se, kun nuoruuteni mangasta tehtiin anime. Kirjaimellisesti jumalatarhahmo, joka tykkäsi mm. seikkailla sekä kiusoitella muita, totesikin animessa "en voi lähteä mukaan, alan valmistamaan päivällistä". :D
Erittäin hyvin sanottu! Muumimammahan on aivan mahtava esikuva kenelle tahansa: hän on lempeä ja turvallinen äitihahmo Muumipeikolle ja tämän ystäville ja rakastava puoliso Muumipapalle, mutta silti aina valmis mukaan sekkailuihin. Lisäksi hän ymmärtää maailman tutkimisen tärkeyden ja hänellä on kannustava suhtautuminen lapsensa ja tämän ystävien touhuihin sen sijaan että hänestä kuoriutuisi Vilijonkan kaltainen ylisuojeleva ja hysteerinen helikopterivanhempi.
On Muumimassa kiukkuisempiakin puolia silloin kun Mamma pitää itsensä, perheensä ja elämäntapansa puolia. Esimerkiksi tarinassa Muumimamman apulainen (Moominmamma's maid) Muumimamma palkkaa kotitalousapulaisen, Miiskan, koska Vilijonkka toruu heidän sotkuista ja kaoottista tapaa elää Muumitalossa. Lopulta Muumimamma turhautuu siihen talossa on liian siistiä eikä hän pääse elämään omalla tavallaan niin kuin hän itse haluaa ja päätyi siten lopulta kiukkuamaan ja heittämään Vilijonkka päälle hiililapiollisen verran tuhkaa.
Muumitalossa tuntuu olevan aika usein äänekkäitä juhlia, joiden yhteydessä myös koristelevat pihamaata valosaasteella. Sekalaisista vierailijoista puhumattakaan. Naapurissa en siis todellakaan välittäisi asua.
Vierailija kirjoitti:
Talon pihalla ei ole paskahuusia.
Pitäisi käydä metsään laskemassa liukumiinoja.
Saunaakaan ei näy olevan, joki on ainoa paikka peseytyä.
Ihana mielikuva muumeista saunassa. :D Saunovatkohan yhdessä vai sukupuolittain?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Elämä ei taitaisi olla kovin helppoa Muumilaaksossa ilman sähköä, suihkua, juoksevaa vettä, vessaa eikä taitaisi olla pitemmän päälle kovin mukavaa syödä koko ajan pannukakkua hillon kanssa. Talvella olisin yksinäinen kun suunnilleen kaikki muut kuin Mörkö ja Tuutikki nukkuvat.
Päätellen siitä että Muumitalossa on vanha vaihtovirtaradio ja kylpyamme, niin jonkinlainen sähköliitäntä ja vesijärjestelmä siinä talossa on. Sarjakuvissa ja kirjoissa Muumeilla on myös jääkaappi.
Sarjakuvat ja kirjat eivät ole kaanonisia
...mitäh? Eihän mitään sarjaa olisi ilman niitä. Ovat vieläpä hyviä kirjoja ja sarjakuvia.
Muumimamma tosiaan palvelee liiaksi muita. Voisi olla terveesti itsekkäämpi. Niiskuneiti kuitenkin ärsyttää eniten.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Talon pihalla ei ole paskahuusia.
Pitäisi käydä metsään laskemassa liukumiinoja.
Saunaakaan ei näy olevan, joki on ainoa paikka peseytyä.
Ihana mielikuva muumeista saunassa. :D Saunovatkohan yhdessä vai sukupuolittain?
Tästä sauna-ajatuksesta tulin miettineeksi saunan täydeltä eri kokoisia haisuleita. :D Miltähän haisulin äiti näyttää? Onko haisuli vain täysi renttu ja siksi takkupesä, eli näyttääkö itsestään huolehtiva haisuli tai jopati naishaisuli aivan erilaiselta?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Elämä ei taitaisi olla kovin helppoa Muumilaaksossa ilman sähköä, suihkua, juoksevaa vettä, vessaa eikä taitaisi olla pitemmän päälle kovin mukavaa syödä koko ajan pannukakkua hillon kanssa. Talvella olisin yksinäinen kun suunnilleen kaikki muut kuin Mörkö ja Tuutikki nukkuvat.
Päätellen siitä että Muumitalossa on vanha vaihtovirtaradio ja kylpyamme, niin jonkinlainen sähköliitäntä ja vesijärjestelmä siinä talossa on. Sarjakuvissa ja kirjoissa Muumeilla on myös jääkaappi.
Sarjakuvat ja kirjat eivät ole kaanonisia
...mitäh? Eihän mitään sarjaa olisi ilman niitä. Ovat vieläpä hyviä kirjoja ja sarjakuvia.
Edellinen tarkoitti, että Muumi-sarjakuvien tarinat eivät ole yhteneviä Muumi-kirjojen kanssa.
Animaatiosarja pohjautuu pääasiassa kirjoihin, mutta mukaan on otettu sarjakuvistakin aineksia.
Kumminkin olisin Muumilaakson mittakaavassa joku kaikkia puoleen sääreen ylettyvänä reppanana, jonka pyydystäisivät häkkiin, tökkisivät uteliaasti niin että aina pyllähtäessäni kuuluisi tyhmä dojoing-ääni ja jolla Nipsu ja Haisuli koettaisivat lyödä rahoiksi tai vaihtoehtoisesti panna pataan.
Assburger kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Elämä ei taitaisi olla kovin helppoa Muumilaaksossa ilman sähköä, suihkua, juoksevaa vettä, vessaa eikä taitaisi olla pitemmän päälle kovin mukavaa syödä koko ajan pannukakkua hillon kanssa. Talvella olisin yksinäinen kun suunnilleen kaikki muut kuin Mörkö ja Tuutikki nukkuvat.
Päätellen siitä että Muumitalossa on vanha vaihtovirtaradio ja kylpyamme, niin jonkinlainen sähköliitäntä ja vesijärjestelmä siinä talossa on. Sarjakuvissa ja kirjoissa Muumeilla on myös jääkaappi.
Sarjakuvat ja kirjat eivät ole kaanonisia
...mitäh? Eihän mitään sarjaa olisi ilman niitä. Ovat vieläpä hyviä kirjoja ja sarjakuvia.
Edellinen tarkoitti, että Muumi-sarjakuvien tarinat eivät ole yhteneviä Muumi-kirjojen kanssa.
Animaatiosarja pohjautuu pääasiassa kirjoihin, mutta mukaan on otettu sarjakuvistakin aineksia.
Minä käsitän, että sarjakuvat sijoittuvat kirjojen jälkeen. Ensimmäisissä muumisarjakuvissahan muumipeikko asuu ensin yhdessä kirjoja aikuisemman Nipsun kanssa ja kohtaa uudelleen Niiskuneidin, Nuuskamuikkusen ja omat vanhempansa.
Näin mammana ärsyyntyisin varmasti Muuminmammaan. On täydellinen äitihahmo.
En voi mitenkään kilpailla hänen kanssaan. Luonteeltani muistutan enemmänkin Pikku Myytä.
Kun ei ole piirretty persereikää ja paskattaa ihan kauheasti...