Saako entisen asukkaan postit alkaa heittää pois? Olen asunut tässä jo 6 vuotta
Olen asunut täällä jo 6 vuotta ja edelleen entiselle asukkaalle tulee postia. Ne kaikki on perintätoimistoista. Olen tähän asti kiikuttanut ne kiltisti postiin, mutta en jaksaisi enää kiinnostua. Entisen asukkaan posteista vain perintätoimistojen kirjeet tulee tänne (kirjekuoressa lukee lähettäjä). Näitä kirjeitä ei jaa posti vaan sanomalehden oma jakelu, joka ei kuulemma pysty tekemään osoitteenmuutoksia.
Entä onko mahdollista, että edellinen asukas käyttää osoitteni hyväkseen, koska tänne tulee pelkkiä perintätoimistojen kirjeitä?
Kommentit (72)
Hän voi olla jo vainaa, eikä siksi pysty maksamaan laskuja. Ei kannata enää viedä postiin mitään, heität suoraan roskiin, roskapostia se on.
Perintätoimistolla voi olla vanhentunut osoite.
En hävittäisi toiselle ihmiselle kuuluvaa henkilökohtaista postia.
Olen asunut tässä asunnossa yhdeksän vuotta. Yhä edelleen tulee edellisen asukkaan postia. Kerään niitä ja vien kauppareissulla postiin. En ota niistä mitään stressiä, kirjoitan päälle "osoite tuntematon" ja vedän osoitteen ylin. Usein tulee kuitenkin uudestaan. Mutta mitä väliä, ei ole minun murheeni.
ei saa heittää postiin, vaan kannattaa ilmoittaa lähettäjälle, että ei asu enää täällä
Itse olisin yhteydessä aluehallintovirastoon ja kyseisin sieltä ohjeita. Ei välttämättä ole ihan hyvän perintätavan mukaista tuollainen sivullisten vaivaaminen. Perintätoimiston tuossa tilanteessa pitäisi varmaan ymmärtää, ettei asiakas asu enää siellä.
Lähetät sinne perintätoimistoon josko ymmärtäisivät kaivaa uuden osoitteen.
Pystytkö tarkistamaan edellisen asukkaan tiedot ja ilmoittamaan asiasta hänelle?
ilmoita perintätoimistolle että ei asu osoitteessa
En tullut ajatelleeksi, että entinen asukas voi olla vainaa. Samaten en haluaisi tuottaa kenellekään lisäongelmia, mikäli hän on jonkinlaisissa rahavaikeuksissa. Ehkä sitten jatkan näiden kirjeiden kiikuttamista postiin.
ap.
Jos ei ole postin kirje niin ei posti niille mitään tee. Ota yhteys siihen perintätoimistoon.
Maistraattiin ei ole edellinen asukas tehnyt asianmukaista muuttoilmoitusta , siksi postin tulo jatkuu.
Hoida asia kuntoon maistraattiin ilmoituksella siitä, ketä tosiasiallisesti osoitteessa asuu (sinä/perheesi) ellet halua saada ikuisuuksiin kotiosoitteeseesi postia ihmisiltä joiden oletetaan virallisesti asuvan kanssasi.
Tästä voi muuten tulla myöhemmin vaikeuksia, jos tarvitseekin esim Kelalta jotain tukea.
Toisen postin tuhoaminen on laissa kielletty. Eli tuolla tuntematon -merkinnällä postin keltaiseen lootaan.
Jos haluat pysyvämmin ongelmasta eroon, laita meili siihen perintätstoon, ja kerro, että Etunimi Sukunimi ei asu enää osoitteessa se-ja-se.
En usko, että kukaan ns käyttää osoitetta hyväksi, eihän hän sillä ulosottoa tms pakoon pääse. Ihminen, jolla on mielenterveysongelmia ja elämänhallinta heikkoa, luultavasti.
Vierailija kirjoitti:
Jos ei ole postin kirje niin ei posti niille mitään tee. Ota yhteys siihen perintätoimistoon.
Ei perintätoimistoon vaan maistraattiin.
Kirjoita kuoreen, että palautetaan lähettäjälle ja että ko. henkilö ei asu tässä osoitteess ja pudota postilaatikkoon
Vierailija kirjoitti:
Jos ei ole postin kirje niin ei posti niille mitään tee. Ota yhteys siihen perintätoimistoon.
Häh? Posti kuljettaa kirjeitä. Ja yrittää selvittää osoitteen, kunhan se väärään osoitteeseen tullut on merkattu sellaiseksi.
Ota asioista selvää.
Vierailija kirjoitti:
En tullut ajatelleeksi, että entinen asukas voi olla vainaa. Samaten en haluaisi tuottaa kenellekään lisäongelmia, mikäli hän on jonkinlaisissa rahavaikeuksissa. Ehkä sitten jatkan näiden kirjeiden kiikuttamista postiin.
ap.
Älä turhaan näe vaivaa. Voit vielä kerran laittaa kirjeet isoon kuoreen ja lähettää sinne perintätoimistoon. Ilmoitat ohessa vielä, ettet aio toimittaa yhtään heidän kirjettään enää mihinkään. Siitähän tulee sinulle kulujakin, kun toimit heidän postinkantajanaan.
Minä kirjoitan ”ei asu täällä” vuoden verran sen jälkeen, kun edellinen on muuttanut pois. Jos sen jälkeen tulee samasta paikasta, niin heitän roskiin.
Ja samoista paikoista se posti aina tulee.
Ei saa heittää kirjepostia roskiin.
Sama juttu kuin löytötavarassa, jos omistajaa et tiedä vietävä löytytavaratoimistoon.
Postia ei tietenkään löytötavaratoimistoon kuitenkaan viedä.
Sinun kannattaisi ottaa yhteys perintätoimistoon ja ilmoittaa että ettei tuo hlö asu asunnossa.
Kummallista tässä on se, ettei perintätoimisto itse tarkista osoitetta.
Vierailija kirjoitti:
Ei saa.
Ei niitä edellisen asukkaan posteja saisi viralisesti hävittää, mutta jos sen tekee, niin tuskin ketään kiinnostaa. Jos joku kyselee näitä posteja, niin sano, ettet ole nähnyt.
Ei saa.