Osaako joku täälla laskea paljonko saisin elatustukea?
Avioero on tullut voimaan puoli vuotta sitten, erillään ollaan asuttu nyt vuoden verran. Lapset ovat vuoroviikoin minulla ja exällä.
Ongelmana on, että mies ei suostu maksamaan minulle elatusta. Hänellä on yli 20 000 euroa suuremmat bruttotulot kuin minulla, asumiskulut meillä ovat samansuuruiset, suurin piirtein. Minulla siis 40 000 ja hänellä yli 65 000. Olen lähivanhempi ja saan lapsilisät joka vähn tasaa noita palkkatuloja.
Kumpikin asuu yksin, ei siis uusia kumppaneita kuvioissa vaikka molemmat seurustelee.
Olemme kirjallisesti sopineet, että elatus hoidetaan lain mukaan. Mies ei kuitenkaan suostunut lastenvalvojalle jossa tämä olisi virallistettu.
Kun nyt pyydän häntä osallistumaan lasten kustannuksiin vähän suuremmalla panoksella, hän sanoo ettei ikinä tule maksamaan kuin tasan puolet laten kuluista. Joskus suutuspäissään sanoo, ettei maksa mitään.
Ok, pitäisi kai olla tyytyväinen kun maksaa edes puolet, mutta minultahan tämä loppujen lopuksi on pois.
Olemme molemmat vakituisessa työssä, ja ns. ihan tavallisia ihmisiä, mutta en enää tiedä jaksanko joka kuukausi vääntää näistä maksuista. Mies sai minua jo osituksessa huijattua noin 10 000 euroa.
Mitä siis voin tehdä? Olisin vienyt asian jo aikaisemmin käräjille, mutta pelkään, että ex tekee minulle jotain kiusaa tämän jälkeen. Käyttäydyin aika sopimattomasti eromme jälkeen, kun selvisi, että hän oli pettänyt minua ja nyt hän on siis suhteessa tämän salarakkaan kanssa. Olen siis haukkunut miestä ja tätä naista tekstiviestein, mies uhkaa nyt tehdä näistä ilmoituksen jos vien elatusasian käräjille. Hän sanoo, että hänellä on kaikki viestit tallessa. Omaa tyhmyyttäni, että näin tein, mutta olin vain silloin niin kuohuksissa kun 20 vuoden liitto päättyi eroon.
Lapset ovat teinejä, joten heidän kulut ovat aika isot ja harrastavat vielä kallista harrastusta molempien vanhempien suostumuksella.
Kommentit (18)
Puhut siis elatusavusta? Elatustukea saat Kelasta, jos toinen osapuoli laiminlyö hänelle määrätyn elatusavun maksamisen.
No tuota.
Oletpa aika kiltti. Eihän mies vapaaehtoisesti lapsilleen mitään anna. Onhan puolikkaassa huomioitu myös lasten asumisen kulut, ruoka ja vaatteet sekä nuo harrastukset.
Lapsilla on oikeus molempien huoltajien elatukseen, sanoo laki lapsen huollosta. Voit mennä lastenvalvojalle tai oikeusaputoimistoon.
Eikä sulle mitään ikävää siitä tule, että lähettelit petettynä ja suutuksissasi tekstiviestejä. Ex-miehesi voi tulostaa ne ja pyyhkiä kiukunpurkauksillasi vaikka takapuolensa.
Viikko-viikko systeemillä en ymmärrä mitä sun pitäisi vielä saada. Jos maksatte kaikki hankinnat ja harrastukset puokkiin niin kysymys on edelleen, mistä sulle pitäisi maksaa? Koska:
- ei ole eksäsi vika että hänellä on paremmat tulot
- ei ole eksäsi vika että asut tuloihisi nähden liian kalliissa asunnossa
- eksäsi ei ole velvollinen maksamaan elatusta jotta saat itsellesi enemmän rahaa hummattavaksi kuukaudessa
- miksi hänen pitäisi maksaa enemmän kuin puolet lapsen kuluista - loputhan sinä käyttäisit itseesi
- sekään ei ole eksäsi vika että sinulla oli surkea erojuristi joka ei osannut tai vaivautunut ajamaan etuasi ositusta tehtäessä
On niin porvoolainen löyhkä tässä aloituksessa ettei tosikaan.
Oletko ihan tosissasi? Mies maksaa jo puolet mutta se ei riitä?
Toisaalta, viime päivinä joku on provonnut tälla asialla oikein urakalla joten haistan tässä vähän palaneen käryä...
AP.
No en tiedä millä nimellä tätä nyt kutsun.
Haluaisin siis, että mies ottaisi osaa lasten kuluihin tulojen mukaan, kuten lain mukaan kuuluukin eli elatuskyvyn mukaan. . Hän sanoo, että maksaa tasan puolet, vaikka minun mielestäni suhteen pitäisi olla esim. 40/60..
Ymmärrän sen, että pitäisi kai olla tyytyväinen, että maksaa lasten kuluista edes sen puolet, mutta ensinnäkin hän kiristää minua näillä raha-asioilla, saattaa siis sanao ettei maksa mitään jaa saa anella näitä maksuja. Käytännössä menee siis niin, että minä hoidan kaikki lasten kulut ja hän sitten maksaa minulle siitä puolet.
Joskus ei maksa mitään, jos katsoo, että kulu on ollut tarpeeton. ( esim menin ostamaan teineille haluamansa merkkihupparin joka kaikilla teineillä on, niin totesi, ettei olisi pitänyt ostaa niin kallista ja hän ei siitä tule maksamaan mitään).
Tämä on siis vallankäyttöä ja suoranaista ilkeilyä minua kohtaan. Kuten ensimäisessä viestissä totesin, lapsilla on kallis harrastus ja jos isä ei osallistu kuluihin, niin minulla siihen yksin ei ole varaa.
Nyt siis puntaroin, kannattaako asiasta lähteä käräjöimään. Ikävä tilanne tämäkin tässä kaiken muun erotuskan ohessa.
Enpä olisi ikinä uskonut oelvani tässä tilanteessa, että joudun murehtimaan maksaako lasten isä seuraavan kuukauden kuluja ja jos maksaa niin kuinka paljon. Olen yrittänyt kerätä puskuria, mutta en ole saanut kovinkaan paljoa kasaan ja se että lapset lopettaisivat rakkaan harrastuksen, ei ole vaihtoehto.
Mielestäni vain ei ole oikein, että jos ex saa sen 1000 euroa nettona enemmän kuussa, niin kaikki lasten kulut laitetaan tasan. Vai onko se oikein?
No ei niistä viesteistä mitään tule, ellet ole suoraan uhkaillut henkeä tms. Mitä et kaiketi tehnyt, vai? Poliiseilla on niin paljon oikeiden asioiden kanssa, että jotkut vanhat viestit menee suoraan ö-mappiin.
Ja mitä sitten vaikka tulisikin jotain? Korkeintaan soosoo ja sakkoa päälle. Ei niistä loppuelämää tarvitse kärsiä.
Elatustuki on asia erikseen eikä liity noihin sun viesteihin tai edes siihen miten teidän ero tai ositus sujui. Elatustuki tulee lapsien tämän hetken tarpeeseen. Voit aivan hyvin viedä asian lastenvalvojalle, jos mies ei ole suostuvainen. Viime kädessä oikeus päättää jos mies itse on jästipää eikä suostu neuvotteluun.
Ihan oikein se menee.
Missä on hippejä ja hamppua, siellä tarvitaan Nokian kumipamppua
Kyllä se on oikein että mies saa ansaitsemistaan rahoista enemmn taskuunsa. Sitäpaitsi millä perusteella et laske niitä saamiasi lapsilisiä tähän mukaan? Eli mies oikeasti maksaa yli 50 % kuluista!
Vierailija kirjoitti:
Viikko-viikko systeemillä en ymmärrä mitä sun pitäisi vielä saada. Jos maksatte kaikki hankinnat ja harrastukset puokkiin niin kysymys on edelleen, mistä sulle pitäisi maksaa? Koska:
- ei ole eksäsi vika että hänellä on paremmat tulot
- ei ole eksäsi vika että asut tuloihisi nähden liian kalliissa asunnossa
- eksäsi ei ole velvollinen maksamaan elatusta jotta saat itsellesi enemmän rahaa hummattavaksi kuukaudessa
- miksi hänen pitäisi maksaa enemmän kuin puolet lapsen kuluista - loputhan sinä käyttäisit itseesi
- sekään ei ole eksäsi vika että sinulla oli surkea erojuristi joka ei osannut tai vaivautunut ajamaan etuasi ositusta tehtäessä
On niin porvoolainen löyhkä tässä aloituksessa ettei tosikaan.
No kun Suomen lain mukaan se nyt vain menee niin, että lasten elatuksesta vastataan elatuskyvyn mukaan.. Ei se minun vikani olekaan, että exällä on isommat tulot kuin minulla.
Ositus oli ja meni, sille en mitään voi, mutta hoitaisipa ex edes nämä lasten elatusasiat kuten pitäisi.
Ja edelleen, eihän se rahat minulle menisi, vaan lapsille..
Valitettavasti en palstaile täällä päivittäin, niin en osaa sanoa mitä ttäälä on asiasta viime päivinä kirjoiteltu..
AP.
Ap on melkoisen tyhmä ihminen ja lisäksi ahne.
Ja oksensi tänne porvoolaisen yrjön!
Mikä laki määrää ostamaan lapsille kalliita merkkihuppareita ja maksamaan teinien kalliit harrastukset?
Vierailija kirjoitti:
AP.II
No en tiedä millä nimellä tätä nyt kutsun.
Haluaisin siis, että mies ottaisi osaa lasten kuluihin tulojen mukaan, kuten lain mukaan kuuluukin eli elatuskyvyn mukaan. . Hän sanoo, että maksaa tasan puolet, vaikka minun mielestäni suhteen pitäisi olla esim. 40/60..
Ymmärrän sen, että pitäisi kai olla tyytyväinen, että maksaa lasten kuluista edes sen puolet, mutta ensinnäkin hän kiristää minua näillä raha-asioilla, saattaa siis sanao ettei maksa mitään jaa saa anella näitä maksuja. Käytännössä menee siis niin, että minä hoidan kaikki lasten kulut ja hän sitten maksaa minulle siitä puolet.
Joskus ei maksa mitään, jos katsoo, että kulu on ollut tarpeeton. ( esim menin ostamaan teineille haluamansa merkkihupparin joka kaikilla teineillä on, niin totesi, ettei olisi pitänyt ostaa niin kallista ja hän ei siitä tule maksamaan mitään).
Tämä on siis vallankäyttöä ja suoranaista ilkeilyä minua kohtaan. Kuten ensimäisessä viestissä totesin, lapsilla on kallis harrastus ja jos isä ei osallistu kuluihin, niin minulla siihen yksin ei ole varaa.
Nyt siis puntaroin, kannattaako asiasta lähteä käräjöimään. Ikävä tilanne tämäkin tässä kaiken muun erotuskan ohessa.
Enpä olisi ikinä uskonut oelvani tässä tilanteessa, että joudun murehtimaan maksaako lasten isä seuraavan kuukauden kuluja ja jos maksaa niin kuinka paljon. Olen yrittänyt kerätä puskuria, mutta en ole saanut kovinkaan paljoa kasaan ja se että lapset lopettaisivat rakkaan harrastuksen, ei ole vaihtoehto.
Mielestäni vain ei ole oikein, että jos ex saa sen 1000 euroa nettona enemmän kuussa, niin kaikki lasten kulut laitetaan tasan. Vai onko se oikein?
Ymmärrän tekstistäsi, että mies maksaa hyvin, kun ei sinulla muuten olisi varaa mm harrastukseen. Teini-ikäisen elatuksen lasketaan maksavan 480€
/kk. Toki siihen vaikuttaa, jos lapsella on harrastus mikä maksaa. Jos tuo 480 jaetaan 60/40. Niin isä maksaisi 290€/kk ja sinä kaikki muut kulut tarvitsipa lapsi mitä vain.
No kerro summa kuinka paljon se mies kuukaudessa tarkalleen ottaen oikein maksaa.
Jos ei ole varaa maksaa lapsien harrastuksia, niin sanot että lopetatte lapsien harrastukset ja vaihdatte ne halvempaan.
Vierailija kirjoitti:
Jos ei ole varaa maksaa lapsien harrastuksia, niin sanot että lopetatte lapsien harrastukset ja vaihdatte ne halvempaan.
Jos ap noin sanoo niin lapset varmaan muuttavat isälleen.
Miksi ap edes tappelee rahasta, kun voi vain sopia, että lapset muuttavat virallisesti isän luo ja ap maksaa elatusta.
AP tässä vielä kommentoi.
Lapset ovat tottuneet tiettyyn elintasoon, lisäksi jokainen,teinin vanhempi tietää miten tärkeää on kulkea tietynlaisissa vaatteissa jne.
Tottakai oma elintasoni on laskenut eron myötä, tarkoitus on se, että lapsilla pudotus ei olisi niin suuri. Tingin kyllä kaikesta mistä pystyn, erityisesti omista hankinnnoistani ja harrastuksistani.
Ex ei siis maksa kuukausittain tiettyä summaa, vaan minä maksan lasten kulut ja sitten perin niitä häneltä. Kulut vaihtelevat kuukausittain, ei vaatteita joka kuukausi ostella. MUtta sitten kun näitä kuluja esitän, niin hän maksaa sen mitä kulloinkin huvittaa. Ei minulla ole varaa ostella mitään merkkihuppareita turhaan, sillä ei ole varmuutta maksaako ex näistä mitään.
Sen verran exällä on vielä järkeä päässä, ettei ole lapsia vaatinut luopumaan harratuksistaan, mutta on aika stressaavaa kun ei tiedä maksaako hän näitä mitään.
Moni on syyttänyt minua ahneeksi. mutta haluan vain, että lasten isä osallistuisi omien lastensa kuluihin tulojensa mukaan, mutta kovin tuntuu olevan vaikeaa..
Jos mies maksaa nyt puolet kaikista lasten kuluista niin sehän on hyvin. Lakisääteinen elatusapu tuskin kattaa sitä. Paljonko siis mies nyt käyttää varoja lapseen/kk?