Michiganilainen lomautettu Jacob Oliver saa nyt työttömyystukea 820$ viikossa
Pandemian aikainen työttömyyskorvaus tuo michiganilaiselle Jacob Oliverille viikoittain summan, joka on lähellä hänen palkkatuloaan ennen lomautusta koronaviruksen vuoksi: noin 820 dollaria.
– Se tuntuu oudolta, Oliver kommentoi Skypessä Lännen Medialle.
Ilman pandemia-lisää Oliver saisi työttömyyskorvausta noin 230 dollaria viikossa.
Oliver, 27, katsoo kuuluvansa pandemiassa onnekkaiden joukkoon: hän asuu edullisesti pienellä maalaispaikkakunnalla ja rahaa oli säästössä jo ennen kuin koronavirus alkoi levitä Yhdysvalloissa.
– On paljon helpompaa, kun elinkustannukset ovat matalat. Esimerkiksi kalliissa New Yorkissa olisi varmasti haasteita tulla toimeen.
Oliver kertoo tietävänsä ihmisiä, jotka aiemmin ansaitsivat töissään yhdeksän dollaria tunnilta. Heidän nykyinen työttömyyskorvauksensa on jopa tuplasti palkkatulon verran.
Lisäksi pandemian alkuvaiheessa useimpiin kotitalouksiin lähetettiin 1 200 dollarin sekki osana niin sanottua talouden kannustin -pakettia.
– Täällä ei ole sellaista hienoa järjestelmää, jossa olisi katsottu, kuka tarvitsee pandemia-avustuksia eniten, vaan se annettiin kaikille, Oliver sanoo.
TS
Kommentit (32)
Meillä jaetaan satkuja jetroille ja muille porvareille. USAssa kansalle.
On Friday, Sens. Kamala Harris (D-Calif.), Bernie Sanders (I-Vt.) and Ed Markey (D-Mass.) will release their Monthly Economic Crisis Support Act. It would dramatically expand upon the $1,200 sent to Americans as part of March’s gargantuan coronavirus response bill.
The legislation would send a monthly $2,000 check to people who make less than $120,000. It would expand to $4,000 to married couples who file taxes jointly and also provide $2,000 for each child up to three.
Ihan käsittämätöntä, yli 2000 euroa kuukaudessa. Ja täällä ollaan kateellisia suomalaisten työttömien 500 eurosta!
USAssa on rahaa mutta siellä ei haluta tukea toimettomuutta. Näkeehän sen jo miten meillä sopeutumiseläke laiskistaa entiset kansanedustajakin.
Jenkeissä ei normaalioloissa saakaan paljon tukea mihinkään. Eikä nuokaan tuet ole kummoisia jos tulee terveyskuluja, jotka joutuu itse kustantamaan.
Trump tietää että vaalit on tulossa, joten pakko maksaa tukia.
Vierailija kirjoitti:

No, on sentään tonnin kuussa, minusta ihan hyvin
Vierailija kirjoitti:
USAssa on rahaa mutta siellä ei haluta tukea toimettomuutta. Näkeehän sen jo miten meillä sopeutumiseläke laiskistaa entiset kansanedustajakin.
No ainakin USA:n liittovaltio on umpivelkaantunut. Velkojen yhteissumma on kymmeniä tuhansia miljardeja dollareita.... Ja pääosin kiinalaisten antamia luottoja. :D
Osavaltioiden tilanteesta en tiedä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jenkeissä ei normaalioloissa saakaan paljon tukea mihinkään. Eikä nuokaan tuet ole kummoisia jos tulee terveyskuluja, jotka joutuu itse kustantamaan.
Trump tietää että vaalit on tulossa, joten pakko maksaa tukia.
No, on sentään tonnin kuussa, minusta ihan hyvin
Lyhyen aikaa saa siellä normaalioloissa tt-korvauksia, sitten tipahtaa kyllä puille paljaille.
Vierailija kirjoitti:
Ihan käsittämätöntä, yli 2000 euroa kuukaudessa. Ja täällä ollaan kateellisia suomalaisten työttömien 500 eurosta!
Niin, 3300$ kuussa plus sitten ne muut tuet
Vierailija kirjoitti:
Jenkeissä ei normaalioloissa saakaan paljon tukea mihinkään. Eikä nuokaan tuet ole kummoisia jos tulee terveyskuluja, jotka joutuu itse kustantamaan.
Trump tietää että vaalit on tulossa, joten pakko maksaa tukia.
Ei Trump niita tukia anna vaan House ja Senaatti neuvottelevat maarista. Trump kehottaa juomaan kloriteta ja ottamaan aurinkoa.
Jopa 36 miljoonaa amerikkalaista on hakenut työttömyyskorvausta pandemian alkamisen jälkeen. Määrä on ennennäkemättömän suuri.
Joka neljäs helmikuussa töissä ollut on nyt työttömänä. Asiasta kertoi Yhdysvaltain keskuskauppakamarin raportti 11 osavaltiosta.
Kun työttömyys alkoi kasvaa rajusti, Yhdysvaltain kongressi laajensi työttömyysvakuutuksen koskemaan myös muun muassa keikkatyöläisiä. 600 dollarin viikoittaista tukea aiotaan maksaa heinäkuuhun.
Michiganissa Jacob Oliver on ollut lomautettuna puolitoista kuukautta. Hän oli työskennellyt viime syyskuusta lähtien paikallisessa sähköyhtiössä sähkömittareiden asentajana.
Oliverille on luvattu, että työpaikka säilyy myös pandemian jälkeen.
– Esimieheni kertoi, että työt alkavat todennäköisesti jälleen heinäkuussa. Työpaikan säilyminen on tärkein syy sille, miksi en stressaa pandemiasta, Oliver kertoo.
Eristys on sujunut Oliverilla muutenkin hyvin.
– Pelaan videopelejä ja soitan kitaraa. Ensimmäisen eristyskuukauden jälkeen aloin vähitellen nähdä ystäviä ulkona. Pyöräilen usein ystäväni luokse. Täällä on luonto lähellä.
Koronavirustartuntoja on ollut alueella suhteellisen vähän.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan käsittämätöntä, yli 2000 euroa kuukaudessa. Ja täällä ollaan kateellisia suomalaisten työttömien 500 eurosta!
Niin, 3300$ kuussa plus sitten ne muut tuet
Suomalaisten mielesta USAssa ei ole minkaanlaista sosiaaliturvaa.
Muistan kun Trump ja republikaanit vastustivat näitä tukia ennen valtaansa nousua. Nyt niitä kasattiin vauhdilla kun on vaalivuosi. Kyllä se takki nopeasti kääntyy kun on paniikkinappula pohjassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan käsittämätöntä, yli 2000 euroa kuukaudessa. Ja täällä ollaan kateellisia suomalaisten työttömien 500 eurosta!
Niin, 3300$ kuussa plus sitten ne muut tuet
Suomalaisten mielesta USAssa ei ole minkaanlaista sosiaaliturvaa.
Kannattaa tutustua maan sosiaaliturvaan ja terveydenhuoltoon ilman laajennettua vakuutusta ja tätä erikoistilannetta. Myös vertailla eri osavaltioita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan käsittämätöntä, yli 2000 euroa kuukaudessa. Ja täällä ollaan kateellisia suomalaisten työttömien 500 eurosta!
Niin, 3300$ kuussa plus sitten ne muut tuet
Suomalaisten mielesta USAssa ei ole minkaanlaista sosiaaliturvaa.
Ei siellä olekkaan. Trump on voimalla ajanut alas niitä vähiäkin, kuten ruokakuponkeja. Tämä on täysin poikkeustilanne. Lisäksi työttömyyskorvausta USA:ssa saa vain osa porukasta, ja nekin vain muutamia kuukausia.
Kamala maa tuo jenkkilä, pitää niin huonosti huolta kansalaisistaan?