Lue keskustelun säännöt.
Vauvan/taaperon itku - miten reagoit?
17.05.2020 |
Kun kuulen pienen lapsen itkua junassa/ravintolassa/parvekkeelta, ääni aina lähinnä ärsyttää, välillä suorastaan vituttaa ja tekisi mieli vain hiljentää äänen lähde. Mietin tällöin monesti, miten pienten lasten vanhemmat jaksavat jatkuvaa vikinää. En aikaisemmin ole ajatellut asiaa sen kummemmin mutta viime aikoina olen ollut osallisena keskusteluissa, joissa vauva-aihetta sivuttu. Niissä on noussut esiin että ainakaan nämä keskustelijat eivät koe pikkulasten itkua ärsyttäväksi, vaan kokevat lähinnä myötätuntoa ja halua lohduttaa itkevää. Itselle ei ikinä ole tällaista oloa tullut, ei myötätuntoilua ollenkaan, vain negatiivisia ajatuksia.
Onko tämä yleistäkin? Vaikka nyt kuullostan äärettömän tunnekylmältä, en sitä kyllä ole, vaan monessa muussa asiassa olen empaattinen ja myötätuntoinen. En kuitenkaan ole mitenkään lapsirakas, voisiko tämä johtua siitä? Vai onko niin, että kun lapsia saa, niiden vikinä ei yhtäkkiä olekaan niin raivostuttavaa? :D
Kommentit (10)
Lähinnä tunnen vihaa, koska tavallisesti lapsen vanhempi ei reagoi lapsensa itkuun. Koska neuvolassakin opetetaan, että lapsi oppii kiukulla saamaan tahtonsa läpi ja paras keino on, että ei noteeraa koko itkua, silloin lapsi ei saa haluamaansa huomiota. Annetaan lapsen siis karjua, koska äänet nyt vain kuuluva elämään.
Kun tälläisen lapsen äiti pyytää auttamaan rattaiden kanssa asemalla, niin kävelen ohi kuin en olisi koko perhettä huomannut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ärsyttää. Tosin, jos huomaan, ettei äiti/isä tee elettäkään, että rauhoittelisi, niin ärsytys kohdistuu niihin vanhempiin.
Ärsyttää! Minulla on itsellänikin taapero ja inhoan lapsen itkua.
Jostain syystä vain omien lasten itku väsyttää/ärsyttää. Muiden lasten itkuun en kiinnitä huomiota. Toki jos lapsella on joku hätä eikä vanhempi reagoi niin sitten ärsyttää.
Jos on ihan pienen vauvan itkua niin siitä tulee sellainen lämmin nostalginen olo, hymyillen muistoihin nousee omien vauvojen itkut, yleensähän vauvoilla ei ole muutakuin nälkä tai kakka kun ne itkee.
Jos itku on pitkäkestoista ja kipuitkua niin tulee olo, että haluaisi auttaa sitä vanhempaa vaikka ottaa vauva omaan syliin, että vanhempi voisi hengähtää.
Isomman lapsen itkusta tietty herää huoli siitä mikä on hätänä. Kitinä alkaa pidemmänpäälle ärsyttää mutta eihän sille mitään voi jos lapsi on väsynyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapsettomana en kiinnittänyt huomiota ellei nyt ihan vieressä huutanut kurkku suorana. Nyt omien lasten itku ahdistuttaa jos en pysty rauhoittamaan heitä. Jos kuulen vauvan itkevän haluan ottaa ne syliin ja rauhoittaa.
Voi, heti haluan lohduttaa. Ei lapsi pahuuttaan itke, silloin on joku hätä. Jos on isompi itkupotkuraivoaja niin vähän jopa naurattaa, ymmärrän vanhempien tuskan ja häpeän, oma lapsi kokeili lapsuudessaan tätä samaa, loputtomiin, ennenkuin uskoi että niin ei saa tahtoaan periksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No onhan se ihan hemmetin ärsyttävä. Jos se ei olisi, ihminen ei reagoisi niin nopeasti saadakseen sen loppumaan.
Otan lapsen syliin ja lohdutan, jos tuttu lapsi. Jos junassa kuulen itkua, tunnen lähinnä myötätuntoa vanhempia kohtaan, koska tiedän miten kiusallista ja vaivalloista on yrittää pitää pientä lasta tyytyväisenä pitkän aikaa. Ja vanhempia hävettää juuri siksi että junassa on niitä jotka eivät voi sietää lasten itkua. En kyllä tajua ihmisiä jotka siitä suunnattomasti ärsyyntyvät, lapsen itku kuuluu ihan luonnollisiin elämän ääniin.