Ottolapsi: tunsitko katkeruutta, kun sait tietää, että et olekaan vanhemmiksi luulemiesi lapsi?

En ole ottolapsi, mutta voisin kuvitella, että suhtautuminen asiaan riippuu siitä, miten asia tulee tietoon, millainen suhde kasvattivanhempiin on, ja ennen kaikkea, onko tietoa "pimitetty". Kuvittelisin, että lapsen kannalta melkoinen loukkaus olisi esimerkiksi tilanne, jossa moni muu lapsen ympäristössä tietää asian todellisen laidan, mutta lapsi itse pidetään pimennossa. Tällöin lapsi saattaa asian tultua ilmi kokea, ettei hänellä ikään kuin ollut samaa arvoa kuin muilla ja että hänen koko elämänsä on perustunut huijaukseen ja valheeseen, millä voisin kuvitella olevan seurauksia.

Hyvä on muistaa sekin, että tällainen asia lipsahtaa helposti huomaamattakin jossain sivukeskustelussa, jota lapsi ei muka kuule, joten on todennäköistä, että lapsi tietää jo ennen kuin hänelle kerrotaan (kaverit, kaverien vanhemmat, naapurit, sukulaiset).

Ja koska ilmiasustamme, temperamentista ja taipumuksistamme iso osa on perittyjä, voi tietoisuus antaa lapsellekin avaimia käsitellä ehkä sisäisesti koettua "erilaisuutta" suhteessa vanhempiin.

Mutta mitään kokemustietoa minulla ei ole, joten tämä on tällainen mutu-vastaus.