Lasten opettajat eivät tule kouluun
Tänään tuli viestit molempien (!) lasten opettajilta, että ovat virkavapaalla 14.5. alkaen. Ohhoh. Toki hyvä, jos ovat saaneet virkavapaata, jos ovat riskiryhmää, mutta alkoi kyllä huoltajana jännittämään, uskaltaako kouluun laittaa lapsia, jos koulun aikuisetkaan ei uskalla sinne mennä. Nyt on tulossa lapsilla jotkut sijaiset sitten pitämään nuo viimeiset viikot :(. Lapset ovat aika pettyneitä, kun odottivat myös opettajien näkemistä ja nyt jännittävät, että kuka siellä on torstaina vastassa. Sitä ei vielä kerrottu. Alakouluikäisiä ovat.
Onko muilla ollut vastaavaa?
Kommentit (72)
Mites opettajista onkin tullut nyt yhtäkkiä kovin sairaita ja riskiryhmäläisiä?!?
Mä häpeän kollegoitani. Useimmat joutuu käymään töissä normaalisti ja parin viikon päätä alkaa kesäloma, mutta silti vaan ulistaan. Onneksi nämä ruikuttajat on täällä netissä. Omalla työpaikalla yksi useista kymmenistä jää kotiin lääkärin "määräyksestä". Hänellä on oikeasti todella iso riskitekijä ja voi muutenkin kuolla vaikka kausiflunssaan. Muille ei tunnu olevan ongelma.
Kaikki turvallisuussuositukset on tehty alakouluja varten. Mikään ensisijaisista ohjeista ei päde yläkouluihin, joissa oppilailla vaihtuu oppiaine, opettaja ja luokka lukujärjestyksen mukaan joka oppitunnin vaihtuessa.
Me emme pysty omassa koulussamme noudattamaan mitään turvallisuussuosituksia käsien pesun lisäksi, joita Li Andersson eilenkin vielä TV:ssä luetteli. Opettajat opettavat edelleen kaikki omat oppiaineensa minuutilleen opetusryhmilleen ja valinnaisaineet pidetään normaalisti eli kaikki rinnakkaisluokkien oppilaat sekoittuvat keskenään - kuten myös luokkahuoneet.
Rehtorit saavat päättää omassa kaupungissakin täysin omavaltaisesti mitä noudatetaan ja miten tämä loppuajan koulunkäynti järjestetään. Osa lähtee siihen, että luokanvalvoja (oli se sitten köksänmaikka tai opo) on oman luokkansa kanssa kaikki tunnit ja osassa tehdään oman kouluni ratkaisu. Anderssonin sanoi, että nyt jokainen opetuksenjärjestäjä ja koulu osaa ammattitaidollaan tehdä tarvittavat ratkaisut. Totuus on, että tämä näyttää olevan siitä kiinni, mikä on rehtorin henkilökohtainen mielipide viruksesta ja sen vaarallisuudesta. Siinä ei ole meidän opettajien mielipiteitä kuunneltu.
Vanhempien kuvitelma koulujen toimenpiteistä on todella kaukana siitä mihin nyt palataan. Osassa kuntia on tehty fiksuja päätöksiä, vaikka oltaisiin omassa kunnassa ei tautitapauksia paljon ole. Meillä pk-seudulla on ja silti esim luokkia ei pienennetä tai jaeta (ne ovat jo valmiiksi maksimikokoisia), lukujärjestyksiä ei kevennetä ja mitään tunteja ei jätetä pois. Koulun tiloissa on koko ajan kaikki luokkahuoneet käytössä, joten mitään väljyyttä ei sitä kautta saada. Turvavälit pulpettien välillä on kaukana suosituksesta.
Kaikki numerot on jo annettu eikä mitään loppukeväällä projektitöitä pysty tekemään, koska esim yhteiskäytössä olevia tietokoneita tai muita välineitä saa käyttää.
Riskiryhmille on ilmoitettu, että riskiryhmään kuuluminen ei ole peruste sille, etteikö pystyisi toimimaan perusopetuksen opettajana. Mitään muita työtehtäviä ei siis osoiteta tai edes harkita, vaan ainoa vaihtoehto on silloin palkaton virkavapaa.
En palaa töihin turvallisin ja rauhallisin mielin. En ymmärrä sitä, miksi tiedostusvälineet ja julkinen keskustelu on lähtenyt siihen, että ihmiset painostetaan laittamaan nyt lapset kouluun. Nyt vaikuttaa siltä, että moni uskoo näiden viimeisten koulupäivien olevan täysin välttämättömiä omalle lapselleen, vaikka aikaisemmin samat ihmiset ovat hakeneet lapsilleen esim lomamatkojen takia pidempiäkin lomia.
Omat lapseni eivät mene kouluun, vaikka itse sinne opettajana menen. Syksyllä olemme varmaan paljon viisaampia viruksen suhteen ja koulujen järjestelyt on ehditty miettiä paremmin kuin nyt. Kukaan ei kuitenkaan loppujen lopuksi tiedä mitä on tuleman - ei edes ne asiantuntijat.
Mun lapsen yläkoulussa täytetään turvallisuusvaatimukset - tai siis ne edellä mennään - mutta se tarkoittaa sitä, että oikeaa opetusta ei sitten taas ole.
Hengataan luokanvalvojan kanssa ahtaassa tilassa kaksi viikkoa.
Vierailija kirjoitti:
Meidän naapuriopettaja on jo ainakaan kuukauden ollut "virkavapaalla", aamuvarhain aloittaa puutarhatyöt ja päivät on ulkona. Nykyään kait sitä kutsuvat etäopetukseksi.
Ja mistä tiedät. Olen töistä lomautettuna ja vaihdetaan muutama sana päivässä, kun ollaan rajanaapureita. Nyt on kuulema hyvä aika laittaa puutarha uuteen uskoon.
Jos ihminen on virkavapaalla niin hänellä on oikein hyvää aikaa laittaa puutarha kuntoon. Virkavapaalla ei tehdä töitä eikä saada palkkaa. Hänen töitään tekee joku muu (toivottavasti pätevä) opettaja.
Vierailija kirjoitti:
Meidän naapuriopettaja on jo ainakaan kuukauden ollut "virkavapaalla", aamuvarhain aloittaa puutarhatyöt ja päivät on ulkona. Nykyään kait sitä kutsuvat etäopetukseksi.
Ja mistä tiedät. Olen töistä lomautettuna ja vaihdetaan muutama sana päivässä, kun ollaan rajanaapureita. Nyt on kuulema hyvä aika laittaa puutarha uuteen uskoon.
Minun naapurini voisi kirjoittaa samoin. Tosin hän ei näe sitä, että öisin talon hiljentyessä minä aloitan työt: korjaan aineita, katson esitelmävideoita, arvioin päättötöitä ja seuraan, miten oppilaat ovat tehneet määräämiäni tehtäviä ja annan niistä palautetta.
Mukavampaahan se on päivällä olla pihalla auringonpaisteessa kuin yöllä pakkasen kolkutellessa ovia.
Korona konkretisoi kyllä hyvin hoitajien ja opettajien arvostuksen tässä maassa. Työoloista ja turvallisuudesta viis veisataan, kyykytetään päättäjien ja esimiesten toimesta mielin määrin, haukkuja ja vähättelyä ropisee joka suunnasta jos joku kehtaa ääntä pitää huonoista työoloista. "Ammatinvalintakysymys, kutsumustyö" ja mitä näitä nyt on. Kaikki oikeutetaan niillä. En ihmettele, että väki pakenee aloilta. Olisi kiva nähdä hakijatilastot vaikka sh-koulutukseen tältä keväältä. Ei kovin vetovoimainen ala enää tämän loputtoman arvostelun ja mitätöinnin jälkeen, uskoisin.
Olen pois loppukevään, koska miehellä meneillään rankat syöpähoidot, tilanne ei näytä kovin hyvältä ja en todellakaan jätä kyläilyjä osastolla kuukaudeksi sen takia, että muutamaksi päiväksi heikoilla turvajärjestelyillä avattiin koulut. Mies on minulle paljon tärkeämpi kuin työ ja haluan olla läsnä. Onneksi rehtori oli samaa mieltä ja antoi virkavapaata. Toki itselläni on myös vaikea astma. Pelkkä sisäilma jo aiheuttaa hankaluuksia koulussamme. Tämä on kuitenkin toissijainen syy.
Yleensä oppilaille tulee yllätyksenä, että opeilla on muutakin elämää. Jännä, että näemmä monelle vanhemmallekin...
Vierailija kirjoitti:
Meidän naapuriopettaja on jo ainakaan kuukauden ollut "virkavapaalla", aamuvarhain aloittaa puutarhatyöt ja päivät on ulkona. Nykyään kait sitä kutsuvat etäopetukseksi.
Ja mistä tiedät. Olen töistä lomautettuna ja vaihdetaan muutama sana päivässä, kun ollaan rajanaapureita. Nyt on kuulema hyvä aika laittaa puutarha uuteen uskoon.
Mäkin olen aloittanut aamuvarhain pihatyöt aina kun olen voinut. Mulla on ollut iltapäiväpainotteinen lukkari jo ennen etäopetusta. Talvella aloitin työt aamuvarhain ja siirryin sen jälkeen opettamaan. Nyt olen tehnyt toisinpäin ja tehnyt iltaisin tosi myöhään töitä. Tämä siksi, että oppilaiden yhteydenottoja ei aamuisin etäopetusaikana ole irronnut eikä heitä saa kiinni, nukkuvat ilmeisesti, mutta illalla joka tapauksessa viestejä ja yhteydenottoja on tullut heiltä ihan koko ajan.
Kaikista raivostuttavinta tässäkin keskustelussa on opettajien moittiminen, vaikka olemassa olisi myös aivan toimiva ja kaiken lisäksi isommalle enemmistölle turvallinen vaihtoehto, eli etäopetus. Yhtä kohtuutonta on mielestäni myös yritykset, joissa edelleen pakotetaan toimistolle, vaikka etätyö olisi täysin mahdollista. Edelleen tästä viruksesta tiedetään hirveän vähän ja musta on täysin kohtuutonta, että lapset laitetaan kouluun, eikä opettajille ole mitään vaihtoehtoja. Lisäksi koulun johdot ottavat jo nyt erivapauksia yleisistä ohjeista esim. kieltämällä maskien käytön ja kehottamalla töihin pienissä flunssaoireissa. Opettajan työtähän nyt on aivan idioottimaista verrata vaikka bussikuskiin, hoitajaan, myyjään, tuotantotyöntekijään tai vaikka siivojaan, kun opettaja kuitenkin voi vallan mainiosti tehdä työnsä etänäkin.
Pääseekö nyt sijaisiksi ne, ketkä haluavat päästä kokeilemaan laiskottelutyötä?
En minäkään menisi. Ja miksi menisin? Aina voi olla sairaana. Suosittelen muillekin!