onko niin, että ihmisen kuuluu uppoutua työhön nelikymppisenä

Olen huomannut, että työn tahti vain kiihtyy, mitä vanhemmaksi ihmiset tulevat. Koko ajan ollaan palavereissa ja kokouksissa ja tuntuu, että vapaa-ajalle ei ole enää sijaa. En huomannut tällaista vielä nuorempana, silloin enemmin mietittiin, miten päästää matkustelemaan. Nyt tämä on tullut kapulaksi perheeseenkin, kun mielen ajatukset eivät koskaan odota mitään kun toinen puhuu jatkuvalla syötöllä työstä . Päivät eivät eroa koskaan toisistaan mitenkään, kun aina on se työ ykkösenä. Asioiden suunnittelu on mm. vaikeaa, kun työkalenteria plärätään ja etsitään aina mikä työjuttu on tärkeä. Tuntuu, että on suhteessa pelkkää ilmaa, kun työ määrittää arkea koko ajan, lomallakin. Tuntuu, että olen ihan altavastaajana , kun itse en voi sanella , että nyt on kokous siellä ja kokous tuolla, kun ei ole.