Kiinnyn voimakkaasti itseäni selvästi vanhempiin naisiin

Ja nämä kiintymyksen kohteet ovat tosiaan aina sellaisia ystävällisiä, äidillisiä ja lämpimiä ihmisiä luonteeltaan/käytökseltään.

Mulla on sama juttu. Luulen johtuvan rankasta lapsuudesta, isä väkivaltainen ja äiti tunnekylmä.

Vierailija kirjoitti:

Mulla on sama juttu. Luulen johtuvan rankasta lapsuudesta, isä väkivaltainen ja äiti tunnekylmä.

Näin täytyy olla. Minun isäni on kyllä kohdellut minua asiallisesti, mutta on ollut työnsä vuoksi paljon poissa kotoa lapsuudessani. Äidissäni ei periaatteessa ole mitään vikaa (ei siis ole alhoholisti, ja on ihan työssäkäyvä ihminen), mutta hän on myös tunnekylmä ja omaa narsistisiakin piirteitä. Hänen mielestään olen aina ollut vääränlainen ja kaikki vika on aina minussa. Hän on aina käyttänyt kaikkia heikkouksiani surutta minua vastaan. Ja lapsena/teininä kun olin vielä hieman pyöreämpi, niin tästähän minä sain todella kuulla...

Tuttu juttu, minullakin ristiriitainen äitisuhde. Tosin en meinannut tajuta asiaa mitenkään ja sittenkin negatiivisen kautta. Ihmettelin, miksi suhtauduin niin raivokkaan hylkäävästi itseäni vanhempiin naisiin, jotka olivat mitenkään kohdelleet minua kaltoin.

Sittemmin olen ymmärtänyt, että nämä olivat nimenomaan naisia, joita olin jotenkin ihaillut. Halusin heidän lämpöään, ja kun sainkin tylyyttä, kävelin pois enkä ikinä palannut. Vaikka siitä olisi ollut minkälaisia vaikeuksia itselleni. En esimerkiksi voinut mennä oppiaineeni laitokselle, koska tiedekuntasihteerin huone oli siinä matkalla, ja hän oli melkoinen viirusilmä minua kohtaan.

Toivoisinpa, että olisin siihen aikaan itse ymmärtänyt, mikä minua vaivasi. Olisi tullut valmistuttuakin nopeammin...

Minulla on sama juttu. Kiinnyn itseäni vanhempiin tai jollain tavalla huolenpitoa osoittaviin naisiin. Minulla on töissä eräs nainen, joka on minua kohtaan äidillinen ja huolehtiva. Itsekin huomaan olevani lievästi mustasukkainen ja koen lapsenomaisia hylätyksi tulemisen tunteita, vaikka en näytä niitä ulospäin. Mulla menee sekaisin ihastumisen ja äitihahmon etsimisen tunteet. En ole puhunut tästä koskaan kenellekään, enkä näytä tunteitani näitä naisia kohtaan. Nuorena kiinnyin esim. kerhon ohjaajiin.

Tämä on jotain äitihahmon etsimistä. Meillä oli kotona jotain ongelmia alkoholin kanssa. Minua ei ole halattu enkä ole saanut emotionaalista tukea, vaikka meillä on muuten hyvät välit. Meillä oli aika tunnekylmä ilmapiiri. Lisäksi olin koulukiusattu.

Oletko ajatellut koskaan terapiaa, jossa voisit käsitellä noita asioita?

Minusta tuntuu joskus, että mulla on kaksi persoonaa. Toinen on aikuinen, järkevä ja tasapainoinen. Toinen on pieni lapsi, joka kaipaa kipeästi välittämistä. Joskus se nousee pintaan ja minulla tulee lapsenomainen tunnereaktio johonkin asiaan. Kuulostaako tällainen tutulta?

Kannattaa tosiaan hakeutua sinne terapiaan käsittelemään noita asioita, jos ne aiheuttavat itselle ahdistusta. Siinä että ihastuu ja rakastuukin, sekä löytää ihailun kohteita ja mentoreita vanhemmista ihmisistä, ei ole mitään huonoa, mutta tosiaan tuon eron tekee oma ahdistus asiasta, ja kokemus jäämisestä vaille vanhempien hellyyttä lapsena, joka on sitten taas täysin erillinen asia ystävistä ja rakastetuista. Mutta totta, että lämpimien tunteiden kohteita nuo yhtä kaikki. 

Ihana kuulla, että meitä on muitakin. Olen pienestä pitäen kiintynyt voimakkaasti naispuolisiin opettajiin, harrastuksen ohjaajiin jne. Vieläkin 40-vuotiaana tunnistan tuon piirteen itsessäni, mutta koska olen asiaa käsitellyt, pääsen siitä tunteesta helposti ilman tuskaa. Olen aina ollut hyvä ja reipas lapsi. Opettajat ja muut auktoriteetit pitivät minusta tästä johtuen ja minähän kiinnyin heihin syvästi. Minullakin taustalla kylmällä äiti, joka ei huomioinut tarpeitani. Nykyään äidin ollessa jo iäkäs, hän on alkanut vähän näyttää tunteitaan ja en oikein osaa suhtautua siihen.

Tuttu ilmiö siis.

up

Minäkin kiinnyn kaikkiin, tai siis kiinnostun, miehistä toki. Justiin joku nosti kättä ja olin jo valmis mihin tahansa. Se kaljukin oli niin söpö mielestäni.

Olen kai vain epätoivoinen ja odotan jotain rakkautta jota koskaan en ole saanut.

Vierailija kirjoitti:

Minulla on sama juttu. Kiinnyn itseäni vanhempiin tai jollain tavalla huolenpitoa osoittaviin naisiin. Minulla on töissä eräs nainen, joka on minua kohtaan äidillinen ja huolehtiva. Itsekin huomaan olevani lievästi mustasukkainen ja koen lapsenomaisia hylätyksi tulemisen tunteita, vaikka en näytä niitä ulospäin. Mulla menee sekaisin ihastumisen ja äitihahmon etsimisen tunteet. En ole puhunut tästä koskaan kenellekään, enkä näytä tunteitani näitä naisia kohtaan. Nuorena kiinnyin esim. kerhon ohjaajiin.

Tämä on jotain äitihahmon etsimistä. Meillä oli kotona jotain ongelmia alkoholin kanssa. Minua ei ole halattu enkä ole saanut emotionaalista tukea, vaikka meillä on muuten hyvät välit. Meillä oli aika tunnekylmä ilmapiiri. Lisäksi olin koulukiusattu.

Oletko ajatellut koskaan terapiaa, jossa voisit käsitellä noita asioita?

Minusta tuntuu joskus, että mulla on kaksi persoonaa. Toinen on aikuinen, järkevä ja tasapainoinen. Toinen on pieni lapsi, joka kaipaa kipeästi välittämistä. Joskus se nousee pintaan ja minulla tulee lapsenomainen tunnereaktio johonkin asiaan. Kuulostaako tällainen tutulta?

Juuri näin, ihan kuin omasta elämästäni! En minäkään näitä tunteita ulospäin näytä, enkä ole tästä kenellekään puhunut. Tuo kaksi eri persoonaa kuulostaa myös hyvin tutulta.

Tuntuu, että nämä tunteet ovat nousseet vielä enemmän pintaan lasten syntymien jälkeen. Salaa olen ollut helpottunut, että kummatkin lapseni ovat poikia. Pelkään, että en pystyisi olemaan riittävän hyvä äiti tytölle, koska oma äitisuhteeni on hyvin ristiriitainen, enkä mitään emotionaalista tukea ole koskaan saanut. Salaa olen jopa omalle äidilleni vihainen siitä, että mitään henkistä tukea en ole saanut kummallakaan kerralla liittyen raskauteen, synnytykseen tai pienten lasten äitinä oloon. Kyllä niin täysin yksin jäin näiden asioiden kanssa (onhan minulla toki hyvä aviomies, mutta eihän miehet näitä asioita ihan samaan tapaan ymmärrä kuin naiset).

Vierailija kirjoitti:

Kannattaa tosiaan hakeutua sinne terapiaan käsittelemään noita asioita, jos ne aiheuttavat itselle ahdistusta. Siinä että ihastuu ja rakastuukin, sekä löytää ihailun kohteita ja mentoreita vanhemmista ihmisistä, ei ole mitään huonoa, mutta tosiaan tuon eron tekee oma ahdistus asiasta, ja kokemus jäämisestä vaille vanhempien hellyyttä lapsena, joka on sitten taas täysin erillinen asia ystävistä ja rakastetuista. Mutta totta, että lämpimien tunteiden kohteita nuo yhtä kaikki. 

Tuo terapia olisi varmasti hyvä ajatus. Tuntuu vain ihan idiootilta valittaa huonosta äitisuhteesta, kun lapsuudenkodissani ei kuitenkaan ollut alkoholismia tai muita "oikeita" ongelmia, vaan lapsuudenkotini oli ainakin ulospäin hyvä ja tavallinen. Joskus sitä jopa pohtii, että onko vika vain minun päässäni...

Olin se vanhempi nainen, johon nuoremmat naiset kiintyvät ja hakevat äidillistä huolenpitoa. 

Pahimmin tilanne kärjistyi pienessä rivariyhtiössä, jossa nuorempi nainen oli kotiäitinä  kolmelle lapselle ja mies paljon töissä. Minulla taas oli kotona toimisto, joten vaikutin kuin vain pyörisin kotona huvikseni.

Alkuun luulin, että nuori äiti on vain puhelias ja jäin roskisreissulla vähäksi aikaa juttelemaan niitänäitä. Mukava nuori nainen. Aikaa myöten jouduin kurkkimaan ikkunasta onko hän pihalla, etten joutuisi juttelemaan. Tai jos ovikello soi viivyttelin pitkään, että mitähän nyt taas. Hän jaksoi leipoa ja kutsua päiväkahville, joista oli vaikea kieltäytyä.

Ongelma oli hänelläkin se, että äiti etäinen ja isä kuollut. Suhde appivanhempiin muodollinen. Muilla kavereilla myös lapsia,niin tapaamiset heidän kanssaan oli kilpalaulantaan kenen lapsi on paras tai muuta ongelmaa. Niinpä minä olin helppo naapurin täti, josta haluttiin muokata perheen tuki ja turva ja josta roolista pyristelin eroon. 

Lopulta keksin, että tuon ikäiset ihmiset ovat vielä riippuvaisia ulkoisista arvoista. Ryhdyin pikku hiljaa huokailemaan, miten sääli kuinka niin ihanat lapset joutuvat elämään ankeassa rivariryhtiössä ilman kivaa hiekkalaatikkoa ja keinuja ja lähimetsästäkin löytyi huumeruisku (10 vuotta sitten). Näin, että nuoren naisen ilme muuttui ahneeksi ja puhe kävi heidän kotosalla useaan kertaan. Oli uskomatonta, mutta kyllä he vaan muuttivat 50 km päähän omakotitaloon ja esitin sydämellistä tätiä silmät kyynelistä kimaltaen niin ihanasta ratkaisusta.

Sori vaan, mutta kaikki tädit eivät vaan halua olla kiintymyksen kohteita. Naapurista opin, että torjun  nuoremmat naiset heti kättelyssä ja kohautan olkapäitäni heidän ongelmiensa äärellä. Se on kova hinta olla ystävällinen, koska siitä ei itse saa loppujen lopuksi yhtään mitään iloa elämäänsä. Olisi edes kukkakimppu jouluksi kiitoksena kaikesta annetusta tuesta.

Vierailija kirjoitti:

Olin se vanhempi nainen, johon nuoremmat naiset kiintyvät ja hakevat äidillistä huolenpitoa. 

Pahimmin tilanne kärjistyi pienessä rivariyhtiössä, jossa nuorempi nainen oli kotiäitinä  kolmelle lapselle ja mies paljon töissä. Minulla taas oli kotona toimisto, joten vaikutin kuin vain pyörisin kotona huvikseni.

Alkuun luulin, että nuori äiti on vain puhelias ja jäin roskisreissulla vähäksi aikaa juttelemaan niitänäitä. Mukava nuori nainen. Aikaa myöten jouduin kurkkimaan ikkunasta onko hän pihalla, etten joutuisi juttelemaan. Tai jos ovikello soi viivyttelin pitkään, että mitähän nyt taas. Hän jaksoi leipoa ja kutsua päiväkahville, joista oli vaikea kieltäytyä.

Ongelma oli hänelläkin se, että äiti etäinen ja isä kuollut. Suhde appivanhempiin muodollinen. Muilla kavereilla myös lapsia,niin tapaamiset heidän kanssaan oli kilpalaulantaan kenen lapsi on paras tai muuta ongelmaa. Niinpä minä olin helppo naapurin täti, josta haluttiin muokata perheen tuki ja turva ja josta roolista pyristelin eroon. 

Lopulta keksin, että tuon ikäiset ihmiset ovat vielä riippuvaisia ulkoisista arvoista. Ryhdyin pikku hiljaa huokailemaan, miten sääli kuinka niin ihanat lapset joutuvat elämään ankeassa rivariryhtiössä ilman kivaa hiekkalaatikkoa ja keinuja ja lähimetsästäkin löytyi huumeruisku (10 vuotta sitten). Näin, että nuoren naisen ilme muuttui ahneeksi ja puhe kävi heidän kotosalla useaan kertaan. Oli uskomatonta, mutta kyllä he vaan muuttivat 50 km päähän omakotitaloon ja esitin sydämellistä tätiä silmät kyynelistä kimaltaen niin ihanasta ratkaisusta.

Sori vaan, mutta kaikki tädit eivät vaan halua olla kiintymyksen kohteita. Naapurista opin, että torjun  nuoremmat naiset heti kättelyssä ja kohautan olkapäitäni heidän ongelmiensa äärellä. Se on kova hinta olla ystävällinen, koska siitä ei itse saa loppujen lopuksi yhtään mitään iloa elämäänsä. Olisi edes kukkakimppu jouluksi kiitoksena kaikesta annetusta tuesta.

Tuo kuulostaa eri asialta. Tässä ketjussa ei puhuta tuollaisesta hyväksikäytöstä. Jos luit ketjun, niin usea kirjoitti, että kiintyminen on enemmän ajatuksen tasolla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olin se vanhempi nainen, johon nuoremmat naiset kiintyvät ja hakevat äidillistä huolenpitoa. 

Pahimmin tilanne kärjistyi pienessä rivariyhtiössä, jossa nuorempi nainen oli kotiäitinä  kolmelle lapselle ja mies paljon töissä. Minulla taas oli kotona toimisto, joten vaikutin kuin vain pyörisin kotona huvikseni.

Alkuun luulin, että nuori äiti on vain puhelias ja jäin roskisreissulla vähäksi aikaa juttelemaan niitänäitä. Mukava nuori nainen. Aikaa myöten jouduin kurkkimaan ikkunasta onko hän pihalla, etten joutuisi juttelemaan. Tai jos ovikello soi viivyttelin pitkään, että mitähän nyt taas. Hän jaksoi leipoa ja kutsua päiväkahville, joista oli vaikea kieltäytyä.

Ongelma oli hänelläkin se, että äiti etäinen ja isä kuollut. Suhde appivanhempiin muodollinen. Muilla kavereilla myös lapsia,niin tapaamiset heidän kanssaan oli kilpalaulantaan kenen lapsi on paras tai muuta ongelmaa. Niinpä minä olin helppo naapurin täti, josta haluttiin muokata perheen tuki ja turva ja josta roolista pyristelin eroon. 

Lopulta keksin, että tuon ikäiset ihmiset ovat vielä riippuvaisia ulkoisista arvoista. Ryhdyin pikku hiljaa huokailemaan, miten sääli kuinka niin ihanat lapset joutuvat elämään ankeassa rivariryhtiössä ilman kivaa hiekkalaatikkoa ja keinuja ja lähimetsästäkin löytyi huumeruisku (10 vuotta sitten). Näin, että nuoren naisen ilme muuttui ahneeksi ja puhe kävi heidän kotosalla useaan kertaan. Oli uskomatonta, mutta kyllä he vaan muuttivat 50 km päähän omakotitaloon ja esitin sydämellistä tätiä silmät kyynelistä kimaltaen niin ihanasta ratkaisusta.

Sori vaan, mutta kaikki tädit eivät vaan halua olla kiintymyksen kohteita. Naapurista opin, että torjun  nuoremmat naiset heti kättelyssä ja kohautan olkapäitäni heidän ongelmiensa äärellä. Se on kova hinta olla ystävällinen, koska siitä ei itse saa loppujen lopuksi yhtään mitään iloa elämäänsä. Olisi edes kukkakimppu jouluksi kiitoksena kaikesta annetusta tuesta.

Tuo kuulostaa eri asialta. Tässä ketjussa ei puhuta tuollaisesta hyväksikäytöstä. Jos luit ketjun, niin usea kirjoitti, että kiintyminen on enemmän ajatuksen tasolla.

Ajatuksen tasolla tosiaankin! Koskaan en ole käytännössä näitä ajatuksia toteuttanut, sillä tiedostan kyllä, että varmaan hyvin harva haluaa alata vieraalle ihmiselle mitään äitihahmoa leikkimään, kun useimmilla kuitenkin on jo omat lapset sekä muut sukulaiset ja tuttavat sitä varten...

Vierailija kirjoitti:

Ihana kuulla, että meitä on muitakin. Olen pienestä pitäen kiintynyt voimakkaasti naispuolisiin opettajiin, harrastuksen ohjaajiin jne. Vieläkin 40-vuotiaana tunnistan tuon piirteen itsessäni, mutta koska olen asiaa käsitellyt, pääsen siitä tunteesta helposti ilman tuskaa. Olen aina ollut hyvä ja reipas lapsi. Opettajat ja muut auktoriteetit pitivät minusta tästä johtuen ja minähän kiinnyin heihin syvästi. Minullakin taustalla kylmällä äiti, joka ei huomioinut tarpeitani. Nykyään äidin ollessa jo iäkäs, hän on alkanut vähän näyttää tunteitaan ja en oikein osaa suhtautua siihen.

Tuttu ilmiö siis.

Kuvittelin myös, että olen ainut, joka kamppailee tämän asian kanssa. Lohdullista, että näin ei kuitenkaan ole. En tiedä, miten tätä asiaa lähtisi työstämään. Työstettävää riittää, sillä äitienpäivä sai taas niin paljon negatiivisia tunteita pintaan, ja tämä mustasukkaisuus jostain puolitutuista "äitihahmoista" on vaan jotain niin käsittämätöntä...

Katso joskus elokuva Paljastavat merkinnät. Tuli vain tästä aiheesta mieleen. Ihan hyvä leffa, vaikka en oletakaan että sinun tilanteesi olisi samanlainen :D

Olen 30v mies ja tapailen 50v naista. Käydään samalla salilla ja samassa paikassa on uimahalli, joka kuuluu hintaan. Eli uinti ja sali. Nainen on superkunnossa, älykäs, seksikäs, kaunis ja kokenut elämää ja tietää todella mitä haluaa. Kaikki turha sonta on koettu jo ja hän sanoi minulle, että omanikäiset miehet ei sytytä, kun itse pitää kunnostaa huolta. Olen itsekin aina ollut kiinnostunut vähän vanhemmista naisista, mutta en koskaan uskonu 20v ikäeroa. Hän myös sanoi, että kai tiedät sen että kaikki hyvä loppuu aikanaan, koska ikäero. Ehkä sitten niin, mutta en itse ajattele noin, mutta ehkä hän tietää. Vaikeaa sanoa. Nyt on vaan hyvä nainen ja mielenkiintoinen. Tunnen olevani jotain hänen seurassaan.

Minulla oli ainakin nuorempana sama juttu. Kiinnyin, lähes ihastuinkin minua n. 10-20v vanhempiin naisiin. Nyt olen myöhemmin huomannut ilokseni, että minussa itsessäni on samoja piirteitä kuin näissä naisissa joita ihailin. Ja äitini oli välillä kylmä, ilkeä ja välinpitämätön.

Adolfina Mielivalta kirjoitti:

Katso joskus elokuva Paljastavat merkinnät. Tuli vain tästä aiheesta mieleen. Ihan hyvä leffa, vaikka en oletakaan että sinun tilanteesi olisi samanlainen :D

Tämä on muuten mielenkiintoinen.

Tämä voisi olla ihan kuin omasta elämästäni. "Ihanaa", että meitä on muitakin.