Jos Korona- aika tuo massatyöttömyyden myötä heikennystä tukiin niin harkitsette palvelijan/ palveluspojan laittamista?
Meillä molemmat aikuiset töissä valtiolla, kolme lasta kouluikäisiä. Ollaan virkamiesperhe ja ihan rehellisesti sillain parempaa väkeä koulutuksen ja töiden puolesta. Muutama vuosikymmen sitten kaikilla varakkaammille oli palvelusväkeä ja etenkin virkamiehillä. Se on ollut kaunis perinne ja maaseudun väellä pelastus kun kaikki eivät voineet tilaa pitää että lähdettiin piikomaan.
Meillä olisi jatkuvasti tarvetta kotiapulaisesta ja meillä on sellaisia ollutkin asuessamme ulkomailla.
Suomessa yhteiskunnan tuet hävitti käytännössä tuon kaikille hyvän tavan kun työttömiä makuutetaan ja eristetään ja syrjäytetään yhteiskunnasta noilla tukirahoilla.
Nyt tukiin tulee isoja ja perustavanlaatuisia leikkauksia ja muutoksia, kun työ menee monilta pysyvästi eikä uutta työtä synny viimevuosina malliin niin varmasti piikomiseksi ja renki- tyylinen apulaisia tulee nousemaan sille tasolle mitä se oli täällä ennen ja mitä se on Aasiassa ja vaikkapa Yhdysvalloissakin.
Meille tullaan ottamaan heti ainakin yksi apulainen ja kesäpaikkaan myös renki, varsinaisen apulaisen ajattelisin olevan nuorempi neiti, mahdollisesti ylioppilas jotta voi myös auttaa lapsia koulunkäynnissä, muita töitä kodinlaittaminen ja kunnossapito ja ruokahuollossa ja talonväelle vaatteista huolehtiminen, parsiminen, ompelu, siivoaminen.
Mitä ajattelette tälläisestä tietynlaisesta paluusta juurille ja että se työttömien auttaminen ja elossapito siirtyy valtiolta enemmän yksityisille kuten muuallakin maailmassa ja Suomessakin ennen.
Ottaisitteko itsellenne palvelusväkeä tai lähtisittekö itse työttöminä piikomaan/ rengiksi?
Kommentit (36)
Muutama vuosikymmen sitten = noin 50 vuotta sitten.
"niin varmasti piikomiseksi ja renki- tyylinen apulaisia tulee nousemaan sille tasolle mitä se oli täällä ennen"
Ei tule, ennen vanhaan isoissa taloissa oli palvelusväkeä siksi että moni kodin asioista piti tehdä käsin, aina pyykkäyksestä leipomiseen, siivoamiseen yms. Pesukoneet, vesijohdot, lämminvesiputket, imurit, lähikaupat ja autot teki melkein kaiken palvelusväen työt tarpeettomiksi. Siihen mihin ennen vanhaan tarvittiin 2-10 palvelijaa, riittää ehkä yksi tai kaksi.
Ranskalaisen sisäkön ajattelin palkata pölyjä pyyhkimään..
Laitan Kelaan hakemuksen siitä
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ajatusta on ap.n aloituksessa. Voisiko esim kun meitä keskiluokkaisia verotetaan niin tietystä verosummasta saisimme tietyn määrän tunteja jotka työttömät tekisivät meille valtiolta saamiaan tukia vastaan kun mehän maksamme sen mitä valtio jakaa työttömille niin valtio jakaisi myös heidän työtuntejaan meille?
Jos ajatellaan että yksi keskituloinen veronmaksaja elättää nyt 1.5 työtöntä ja tulevaisuudessa jo yli kaksi työtöntä niin hänelle kuuluisi sitä työttömän työtä saada teettää. Itse elätän 3-4 työtöntä nyt ja tulevaisuudessa yli kymmentä. Niillä työtunneista saisin sen kymmenkunta piikaa ja retkiä kotiin, mökille, lastenhoitoon, ruuanlaittoon, ihan siihen perustyöhön.
Näen tämän ainoana tapana juonitaan työttömien massat siten että yhteiskunta säilyy eikä tule talosta toiseen kulkevia kerjäläislaumoja kuten historiasta näemme tapahtuvan kun köyhyys tulee maahan.Vtut elätä 1.5 työtöntä. Saan valtiolta eri tukia vuodessa 10 850e joka on vähän verrattuna siihen mitä jotku muut saa. Se meinaa siis sitä et sä maksat veroja vuodessa ainaski 16 275e jos kerta elätät 1,5 työtöntä. Ainiin kun sun ajattelussahan sun veroista ei makseta infran ylläpitoa, valtion työntekijöiden palkkoja, yritystukia sun muuta paskaa. Todellisuudessa et elätä ees puolikasta työtöntä, mut kivahan se on sitä paskaa levittää. Egobuusteri se tuokin. Poltan sun kämppäs keskellä yötä kuha oon ottanu paristot palovaroitimista pois jos sinne sua joudun nöyristelemään. Ei pelota seurakset. Mieti sitä läski porvari mieti..
Vasemmistolla ne on väkivaltafantasiat mielessä kun työhön joutuvat. Popcornia syödään ja kansa hurraa kun kaltaisiasi hirtetään leivänvarastamisesta tai isännän uhkaamisesta. Niinpä se on aina ollut ja aina oleva. Mieti hirsilavalla uhkasi sitten. Meillä on poliisit ja armeija, sinulla vain viha, köyhyys ja hirsipuu!
ai niinku au pairit?
Yhdellä tutulla oli sellanen näpsäkkä aasialainen. Vaimo ei siitä niin hirveesti tykännyt vaikka hänen taakkaa se pikku tuhmeliini helpotti.
Helpotti kaikilla mahdollisilla tavoilla, paineita.
Itse ajattelin ottaa tytön ojasta ja kasvattaa hänestä kunnon vaimon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ajatusta on ap.n aloituksessa. Voisiko esim kun meitä keskiluokkaisia verotetaan niin tietystä verosummasta saisimme tietyn määrän tunteja jotka työttömät tekisivät meille valtiolta saamiaan tukia vastaan kun mehän maksamme sen mitä valtio jakaa työttömille niin valtio jakaisi myös heidän työtuntejaan meille?
Jos ajatellaan että yksi keskituloinen veronmaksaja elättää nyt 1.5 työtöntä ja tulevaisuudessa jo yli kaksi työtöntä niin hänelle kuuluisi sitä työttömän työtä saada teettää. Itse elätän 3-4 työtöntä nyt ja tulevaisuudessa yli kymmentä. Niillä työtunneista saisin sen kymmenkunta piikaa ja retkiä kotiin, mökille, lastenhoitoon, ruuanlaittoon, ihan siihen perustyöhön.
Näen tämän ainoana tapana juonitaan työttömien massat siten että yhteiskunta säilyy eikä tule talosta toiseen kulkevia kerjäläislaumoja kuten historiasta näemme tapahtuvan kun köyhyys tulee maahan.Vtut elätä 1.5 työtöntä. Saan valtiolta eri tukia vuodessa 10 850e joka on vähän verrattuna siihen mitä jotku muut saa. Se meinaa siis sitä et sä maksat veroja vuodessa ainaski 16 275e jos kerta elätät 1,5 työtöntä. Ainiin kun sun ajattelussahan sun veroista ei makseta infran ylläpitoa, valtion työntekijöiden palkkoja, yritystukia sun muuta paskaa. Todellisuudessa et elätä ees puolikasta työtöntä, mut kivahan se on sitä paskaa levittää. Egobuusteri se tuokin. Poltan sun kämppäs keskellä yötä kuha oon ottanu paristot palovaroitimista pois jos sinne sua joudun nöyristelemään. Ei pelota seurakset. Mieti sitä läski porvari mieti..
Vasemmistolla ne on väkivaltafantasiat mielessä kun työhön joutuvat. Popcornia syödään ja kansa hurraa kun kaltaisiasi hirtetään leivänvarastamisesta tai isännän uhkaamisesta. Niinpä se on aina ollut ja aina oleva. Mieti hirsilavalla uhkasi sitten. Meillä on poliisit ja armeija, sinulla vain viha, köyhyys ja hirsipuu!
Hirsilava? Aina ollut ja aina oleva? Chattaatko jostain kalifaatista? Paljoa sua mahtaa armeijat sun muut auttaa kun orjuuttajaan kyllästynyt polttaa orjuuttajansa elävältä tämän nukkuessa. Köyhät on enemmistö, rikkaat vähemmistö armeijoineenkin. Muista rikas läski se muista.
Vierailija kirjoitti:
Niinpä se on aina ollut ja aina oleva. Mieti hirsilavalla uhkasi sitten. Meillä on poliisit ja armeija, sinulla vain viha, köyhyys ja hirsipuu!
Ja kautta historian tyrannimaiset dynastiat ovat aina kaatuneet ennemmin tai myöhemmin kansan kapinoihin ja sisällissotiin. Giljotiini odottaa ahneita possuja kuten sinua.
Aikoinaan piiat ja rengit sai talosta ruuan ja asunnon ja palkkaa, lisäksi terveydenhoidon ja aika usein myös eläkepäivien hoivan. Ei hyvää renkiä viskottu vaivastaloon, hän oli perheenjäsen.
Oletko ap valmis siihen, että 1920-luvun ohjeilla pidät huolta piikasi kasvatuksesta, neuvot parsimiset ja paikkaamiset, annat rahaa kaupassakäyntiin ja iltaisin opastat, miten tehdään kapioita? Emännyys kun on 24/7 tehtävä asia, ei joku "annan ohjeet aamulla" -juttu.
Syksyllä tulee uudet lait työttömille ja loppuu vastikkeettomat tuet, varmaa tietoa hallituksen sisäpiiristä!
Voin tulla.
Ja tuleekin putipuhdasta.
Käsilaukkua myöten.
Au pair?
Kylläkin vain 25 tuntia viikossa saa tehdä töitä.
Meillä on ollut sekä au paireja ulkomailta että palkattuja lastenhoitajia suomalaisia ja ulkomaalaisia. On ollut hyvä järjestely, kun lapset olivat pieniä.
Au pairiin saa kotitalousvähennyksen ja lastenhoitajan palkkaamiseen saa yksityisen hoidon tukea. Kannattaa selvittää summat ja maksut. Palkka + n. 30 % työnantajan kuluja. Yksityisen hoidon tuki voi olla isokin riippuen kunnasta.
Vierailija kirjoitti:
Ajatusta on ap.n aloituksessa. Voisiko esim kun meitä keskiluokkaisia verotetaan niin tietystä verosummasta saisimme tietyn määrän tunteja jotka työttömät tekisivät meille valtiolta saamiaan tukia vastaan kun mehän maksamme sen mitä valtio jakaa työttömille niin valtio jakaisi myös heidän työtuntejaan meille?
Jos ajatellaan että yksi keskituloinen veronmaksaja elättää nyt 1.5 työtöntä ja tulevaisuudessa jo yli kaksi työtöntä niin hänelle kuuluisi sitä työttömän työtä saada teettää. Itse elätän 3-4 työtöntä nyt ja tulevaisuudessa yli kymmentä. Niillä työtunneista saisin sen kymmenkunta piikaa ja retkiä kotiin, mökille, lastenhoitoon, ruuanlaittoon, ihan siihen perustyöhön.
Näen tämän ainoana tapana juonitaan työttömien massat siten että yhteiskunta säilyy eikä tule talosta toiseen kulkevia kerjäläislaumoja kuten historiasta näemme tapahtuvan kun köyhyys tulee maahan.
Tämä johtaisi ainakin palkanmaksun jatkuvaan vähenemiseen, kun duunareita olisi saatavana veronmaksajien rahallakin (= tuet)
Eli etuuksista tulisi yhä lisääntyvä palkanmaksutapa, vaikka ne on alun perin luotu työttömän elättämiseen kunnes hän saa oikeaa palkkatyötä.
- Eli sinä keskiluokkainen kommentoija: Oletko täysin varma omasta korvaamattomuudestasi työnantajallesi? Jospa tuletkin poispotkituksi ja pääset jonain päivänä itsekin jonkun vauraamman palvelijaksi noin 600 e netto "palkalla"?
Vierailija kirjoitti:
Aikoinaan piiat ja rengit sai talosta ruuan ja asunnon ja palkkaa, lisäksi terveydenhoidon ja aika usein myös eläkepäivien hoivan. Ei hyvää renkiä viskottu vaivastaloon, hän oli perheenjäsen.
Oletko ap valmis siihen, että 1920-luvun ohjeilla pidät huolta piikasi kasvatuksesta, neuvot parsimiset ja paikkaamiset, annat rahaa kaupassakäyntiin ja iltaisin opastat, miten tehdään kapioita? Emännyys kun on 24/7 tehtävä asia, ei joku "annan ohjeet aamulla" -juttu.
Heh, olenpa varma, että tuollainen ei ole mitenkään ap:n suunnitelmissa, vaan hän haluaa vain rusinat pullasta. Joku muu taho saa elättää piian /rengin.
Muutenkin kauhistun kun ajattelen, millaisia isäntiä ja emäntiä suomen koulukiusaajakansasta kehkeytyisi.
Vai ihan valtion virkamiehiä. Pahimpia yhteiskunnan lompakkoloisia te olette.
Meillä oli 90-luvun alussa kotiapulainen, joka tuli työkkärin kautta. Maija oli maailman ihanin melkein 60v entinen ravintolapäällikkö, joka oli muuttanut miehensä työn perässä "maalle" ja päätynyt työttömäksi. Kun ei ollut muita hommia, hän tuli meille kotihengettäreksi 6h/pv. Muistelen, että äiti ei maksanut palkasta ja sivukuluista puoltakaan ja toisaalta Maija sai itse aika vapaasti päättää, mitä teki eli koska nautti ruuanlaitosta ja pihanhoidosta, niin teki niitä ja äiti hoiti 3 alle 3v ikäistä. Maija söi meidän kanssa samassa pöydässä ja ulkoilutti meitä, että äiti sai nukkua ja oli tavallaan kuin kotimummi.
Joten ei tuo mahdotonta olisi nytkään, mutta meilläkin työkkäri oli muistuttanut Maijalle, että jos ei halua siellä olla piikomassa, niin ei ole pakko. Maija taas tiesi, että jokainen työssäolokuukausi oli pieni lisä eläkkeeseen.