Äitienpäivä-ongelma
Kyseessä on ensimmäinen äitienpäiväni äitinä. Mies kysyi miten haluan sen viettää ja sanoin että kotona "nikon" kanssa, ja mieheni ja koiran.
Vähän ajan kuluttua mies alkoi puhumaan nikolle että me lähdetäänkin kahdestaan retkelle ja hämmentyneenä kysyin että milloin ja minne, niin mies vastasi että äitienpäivänä mummilaan. Reagoin aika vahvasti ja sanoin että ettehän lähde. Tästä sitten kehkeytyi riita kun "en anna isän olla isä" kun vaan määrään. Yritin sanoa että kyseessä on äitienpäivä niin jotenkin oletin että mun mielipide ratkaisee, varsinkin kun kerroin että haluan olla nikon kanssa kotona.
Sitten tuli paasausta perinteistä kuinka heidän perheessään on ollut perinteenä käydä isovanhemmilla äitienpäivänä yms. Totesin että sitten ilmeisesti perinteet muuttuu.
Ennen lasta puhuttiin jouluista että lopetetaan joulureissaaminen lapsen syntymän jälkeen ja tehdään omat perinteet ja ollaan yhdessä kotona. En tajunnut että joka juhlapyhästä olisi täytynyt käydä oma keskustelunsa.
Harmittaa kun mies ei näe mun kantaa ollenkaan. Mä en jaksa enää kohteliaisuudesta ja perinteistä joka juhlapäivänä miettiä että missä kaikkialla täytyy käydä ettei vaan kellekään tule paha mieli. Mun äiti on opettanut että jokaisen perheen tulee luoda omat perinteensä ja hän ei odota että minä jatkaisin hänen juttujaan. Ei ehdottanut mitään äitienpäiväkekkereitä nytkään.
Sanoin miehelle että jos lauantaina kutsuttaisiin meidän äidit takapihalle juomaan kahvit. Tähän totesi vain että menee sitten yksin sunnuntaina äidilleen.
Ps. En siis missään vaiheessa ollut estämässä miehen lähtöä äidilleen äitienpäivänä, sanoin vain että mun mielestä mulla on oikeus viettää eka äitienpäiväni kotona lapsen kanssa ja se on tietysti ok että hän haluaa nähdä omaa äitiään.
Olenko täysm*lkku ja miten tilanne ratkeaa? En vaan jaksa enää sitä ajelua joka paikkaan jatkuvasti, varsinkin kun vanhempamme ovat eronneet niin esim joulunpyhät kaikki kuluu vain ajaessa joka paikkaan..
Kommentit (54)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta tuo on ihan OK, että mies lähtee omalle äidilleen päiväksi ja sinä saat olla rauhassa lapsen kanssa. Ja jos mies haluaa juhlia isänpäivää menemällä kavereitten kanssa reissuun ja sinä jäät silloin lapsen kanssa, niin sekin on OK. Jokainen perhe luokoot omat tapansa juhlapyhille ja jos miehen mielestä sukujoulu on paras, voi hän mennä joulunakin lapsuudenperheen kanssa juhlimaan ja sinä puolestasi jäät lapsen kanssa juhlimaan sitä sinun jouluasi. Joka toisen joulun lapsi viettää isän kanssa, joka toisen äidin kanssa ja kaikki ovat tyytyväisiä.
Useimmat ihmiset aikuistuu ja itsenäistyy. Kykenevät jopa luomaan oman perheen uusia perinteitä.
Aikuistumista ei ole se, että antaa puolison määrätä, miten toinen elää elämäänsä. Ei se ap:n perinne ole perheen yhteinen uusi perinne, vaan pelkästään ap:n haluama asia. Tasapuolisessa parisuhteessa otetaan molempien mielipide huomioon eikä oleteta, että miehen tehtävänä on totella.
Enkä millään keksi, millaisen ihmisen mielestä aikuisen lapsen vierailu äitienpäivänä oman äidin luona on sama asia kuin aikuistumattomuus ja epäitsenäisyys. Minusta se on toisen kunnioittamista ja huomioonottamista.
Tähän jatkona minä en ymmärrä, miksi tätä alapeukutetaan.
Juu - kompromissi tuntuu usein ikävältä kun tilanne on päällä, mutta pitemmän päälle se on ainoa vaihtoehto saada asiat rullaamaan. Kun riittävän kauan väännetään siitä, kenen säännöillä mennään niin lopulta tulee pää vetävän käteen. Perhe pitäisi olla tiimi, jossa kaikilla on sama maali.
Siriina kirjoitti:

Mä en nyt ymmärrä muutenkaan, että miksi näihin pitää tehdä perinne, jota on orjallisesti pakko noidattaa. Ja sitten kun ei menekkään sen totutun kaavan mukaan niin sitten ollaan maistraatissa eropapereita allekirjoittamassa. Miksi kaikesta pitää tehdä suorittamista? Eikö sitä vain voi tehdä mitä tykkää? Joskus on himassa oman porukan kesken ja joskus sitten käy toisaalla? AP:lla on näköjään ollut jo tärkeää keksiä perinteet valmiiksi...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vuosi sitten äitienpäivänä lapset oli mun kanssa konsertissa, mukana minun vanhemmat. Olen eronnut, ja eikös sinne konserttiin sitten ollut paukannut myös lasten toinen mummo. Käskin lapsia käymään onnittelemassa mummoa, mutta en mennyt itse tapaamaan ex-anoppiani. Ei se nyt minulta ole pois, että osallistuu konserttiin, mutta jotenkin ärsytti että piti hänen sinne änkeä kun niitä konsertteja oli tuolloin joka viikko, ja tiesi että lapset ovat minun kanssani, eli minä olen todennäköisesti siellä myös paikalla.
Ymmärrän kyllä että aloittajaa harmittaa, jos on kyse hänen ensimmäisestä äitienpäivästään ja mies ajattelee vain omaa äitiään.
Tä? Selvennä nyt vähän kun mä en tajua. Olit viime vuonna konsertissa ja sinne tuli myös ex-anoppisi ja sua ärsytti kun se änkesi ja paukkasi sinne kans? Eli sen olisi pitänyt kääntyä pois? Ja miksi sua ärsytti, kiusasiko se entinen anoppi sua siellä vai mitä se teki häiritäkseen sun elämää? Eli sen olisi pitänyt varuuksi olla käymättä koko konsertissa ettei sua harmita?
Nämä jutut on välillä niin uskomattoman naurettavia ettei uskoisi jos ei tietäisi että oikeesti tämmösiä ex-miniöitä on olemassa.
Lapsi keskittyi enemmän siihen näkeekö tätä toista mummoa, kuin konserttiin. Mummo vilkutteli sieltä lapselle, ja lapsen vieressä istui mun oma äitini, lapsen toinen mummo. Minun vanhempia näkevät harvoin, ex-anoppi asuu samalla paikkakunnalla. Näkee lapsia halutessaan vaikka joka toinen viikko useamman kerran, mutta mun vanhemmat välimatkan takia harvemmin.
Jos et ymmärrä miksi minua harmitti se, että äitienpäivänä vien oman äitini konserttiin, ja lapsi tähyilee sitä toista mummoa, niin en voi mitään.
Ei voi olla aikuinen ihminen noin lapsellinen. Ja vielä vanhempi. Voi jessus!
Tämä.

Kyllä vaan voin olla. Meillä on vuoroviikkovanhemmuus, ja pysyttelen omalla viikollani poissa tilaisuuksista, joihin tiedän exäni menevän lasten kanssa. Miksi minä sinne menisin, kun tiedän että ovat isänsä seurassa? Toivoisin samaa kunnioitusta omaa aikaani kohtaan. Jos on kolme konserttia, joista kaksi on sellaisella viikolla kun lapset ovat isällään, niin miksi mummo ei voi osallistua samansisältöiseen konserttiin, joka on isäviikolla? Miksi pitää tulla mun viikollani sinne, kun tietää että lapset ovat minun seurassani? Tässä oli kyse yhden lapsemme esityksestä, joten takuulla tiesi että minäkin olen paikalla. Ja vielä vilkuteli moneen kertaan, sehän on pienelle lapselle sama kuin kukkuu-leikki, että huomaako tuo toinen kun teen näin.
Ei ole kyse siitä että lapseni eivät saisi tavata mummoaan, vaan siitä että tosiaan lapsen vieressä istui mun oma äitini, ja lapsen huomio kiinnittyi muualle.
No yhyy! Tuo on silti älyttömän lapsellista.
Vierailija kirjoitti:
Minusta ap kuulostat ihan älyttömältä draamakuningattarelta. Mies haluaa mennä käymään äitienpäivänä omalla äidillään, mitä pahaa siinä on? On äitienpäivä ja kyse on hänen äidistään. Sinä et ole miehesi äiti. En ikinä kehtaisi alkaa raivoamaan omalle miehelle tuollaisesta. Ja ottaa sen Nikon ehdottomasti mukaan jos haluaa, kyse on pojan isoäidistä.
Osan päivästä juhlittaan sinua oman perheen kesken, Niko saa lahjoa äitiä ja juotte makoisat kakkukahvit. Osan päivästä mies voi käydä Nikon kanssa omalla äidillään ja sinä saat laatuaikaa itseksesi. Kaikki voittaa.
Juhlikoon poika oman äitinsä kanssa, vauva voi pysyä kotona oman äitinsä kanssa. Kyseessä on äitienpäivä, ei isoäitienpäivä. En usko sitäkään, että vauva vielä pystyy hommaamaan äidilleen kakkua tai kahvia, eikähän ap joudu itse ne itselleen hommaamaan, jos haluaa. Mieshän juhlii omaa äitiään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos miehen äiti ei saisi lastaan äitienpäivänä onnittelemaan, niin miksi ihmeessä miehen lapsen äiti olisi yhtään arvokkaampi? Ymmärrän hyvin, että osa miehistä ei halua millään tavalla ottaa huomioon vaimoaan äitienpäivänä, jos naisen ajatusmalli on tuollainen kuin ap:n ja monen muun tällä palstalla.
Ja isänipäivänä ap lähteen lapsen kanssa juhlimaan omaa isäänsä?
Mä luulen, että ap:n mies ei vedä itkupotkuraivaria asiasta vaan lähtee mukaan.
Miten sä tollasen päätelmään päädyit? Eikö olisi todennäköisempää, että mies menisi juhlimaan omaa isäänsä?
Ai nää äitienpäivä-itkemiset alkoi jo?
Näitähän sitten onkin palsta täynnä koko viikonlopun. Onhan se kakaran plopsauttaminen mammoille elämän suurin saavutus.
Vierailija kirjoitti:
Minusta ap kuulostat ihan älyttömältä draamakuningattarelta. Mies haluaa mennä käymään äitienpäivänä omalla äidillään, mitä pahaa siinä on? On äitienpäivä ja kyse on hänen äidistään. Sinä et ole miehesi äiti. En ikinä kehtaisi alkaa raivoamaan omalle miehelle tuollaisesta. Ja ottaa sen Nikon ehdottomasti mukaan jos haluaa, kyse on pojan isoäidistä.
Osan päivästä juhlittaan sinua oman perheen kesken, Niko saa lahjoa äitiä ja juotte makoisat kakkukahvit. Osan päivästä mies voi käydä Nikon kanssa omalla äidillään ja sinä saat laatuaikaa itseksesi. Kaikki voittaa.
Miksei se lapsi saisi viettää äitienpäivää oman äitinsä kanssa vaan sen pitäisi lähteä sukuloimaan ja juhlimaan jonkun toisen äitiä?
Ja miksei äiti saisi juhlia omaa päiväänsä oman lapsensa kanssa vaan se pitäisi lähettää jonkun toisen äidin luo juhlimaan?
Mies voi tietty halutessaan mennä äidilleen mutta mielestäni eka äitienpäivä kuten isäinpäiväkin on nin erityinen, että parempi se olisi viettää kuten uusi vanhempi haluaa.
Isovanhempienpäivänä sitten voi lapsi juhlia mummoja ja pappoja.

Tätä mieltä mäkin oon. Miksen mä saisi äitienpäivänä olla oman lapseni kanssa mutta isoäidillä olisi veto-oikeus olla oman lapsensa ja lapsenlapsensa kanssa?
No, eipä vieläkään pystytty keskustelemaan asiasta kunnolla. Kysyin että miksi miehellä on niin kova hinku ottaa lapsi mukaan, miksei mene vaan yksin. Kuulemma tahtoo ilahduttaa äitiään. Kysyin eikö mun ilahtumisella ole niin väliä. Sitten hän jo alkoikin haukkua mun etäistä perhettä kun meillä ei ole näin hienoja perinteitä kuin heillä.
Huusi sitten että kirjoita sinne vauva-palstalle niin saat nähdä mitä mieltä muut on mun sekopäisyydestä ja olen hullu kun tahdon viettää äitienpäivän kotona ja erottaa lapsen isovanhemmistaan(?). Kerroin että kirjoitin jo, haluatko nähdä. No, ei tykännyt kommenteista joten haukkui vauvapalstalaiset :D alkaa kuulostaa jo ihan absurdilta. Ap
Vierailija kirjoitti:
Siriina kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta tuo on ihan OK, että mies lähtee omalle äidilleen päiväksi ja sinä saat olla rauhassa lapsen kanssa. Ja jos mies haluaa juhlia isänpäivää menemällä kavereitten kanssa reissuun ja sinä jäät silloin lapsen kanssa, niin sekin on OK. Jokainen perhe luokoot omat tapansa juhlapyhille ja jos miehen mielestä sukujoulu on paras, voi hän mennä joulunakin lapsuudenperheen kanssa juhlimaan ja sinä puolestasi jäät lapsen kanssa juhlimaan sitä sinun jouluasi. Joka toisen joulun lapsi viettää isän kanssa, joka toisen äidin kanssa ja kaikki ovat tyytyväisiä.
Useimmat ihmiset aikuistuu ja itsenäistyy. Kykenevät jopa luomaan oman perheen uusia perinteitä.
Aikuistumista ei ole se, että antaa puolison määrätä, miten toinen elää elämäänsä. Ei se ap:n perinne ole perheen yhteinen uusi perinne, vaan pelkästään ap:n haluama asia. Tasapuolisessa parisuhteessa otetaan molempien mielipide huomioon eikä oleteta, että miehen tehtävänä on totella.
Enkä millään keksi, millaisen ihmisen mielestä aikuisen lapsen vierailu äitienpäivänä oman äidin luona on sama asia kuin aikuistumattomuus ja epäitsenäisyys. Minusta se on toisen kunnioittamista ja huomioonottamista.
Tähän jatkona minä en ymmärrä, miksi tätä alapeukutetaan.
Juu - kompromissi tuntuu usein ikävältä kun tilanne on päällä, mutta pitemmän päälle se on ainoa vaihtoehto saada asiat rullaamaan. Kun riittävän kauan väännetään siitä, kenen säännöillä mennään niin lopulta tulee pää vetävän käteen. Perhe pitäisi olla tiimi, jossa kaikilla on sama maali.
Mä en nyt ymmärrä muutenkaan, että miksi näihin pitää tehdä perinne, jota on orjallisesti pakko noidattaa. Ja sitten kun ei menekkään sen totutun kaavan mukaan niin sitten ollaan maistraatissa eropapereita allekirjoittamassa. Miksi kaikesta pitää tehdä suorittamista? Eikö sitä vain voi tehdä mitä tykkää? Joskus on himassa oman porukan kesken ja joskus sitten käy toisaalla? AP:lla on näköjään ollut jo tärkeää keksiä perinteet valmiiksi...
Miehellähän tässä on perinne mitä hän haluaa orjallisesti noudattaa kun täytyy päästä vierailemaan mummolaan?
Päivä on joka tapauksessa pilalla joten on ihan sama miten sitä vietätte. Ei vaikuta muutenkaan kovin onnelliselta tuo elämänne.
Tyhmä mies sinulla, AP. Totta kai ENSIMMÄINEN ÄITIENPÄIVÄ vietetään sen tuoreen äidin kunniaksi. Mies voi lähteä hiihtelemään äidilleen ja ilahduttamaan äitiään, joka on selkeästi sinua tärkeämpi hänelle (tai sitten miehesi "pelkää", että äitinsä saa kohtauksen, kun perinne nyt katkeaa eikä poika tulekaan enää isänä juhlimaan HÄNTÄ???)
Vietä äitienpäivää Nikon kanssa. Mutta ei kai se päivä pilalle mene jos Niko on päivästä pari tuntia pois isänsä kanssa omaa äitiään moikkaamassa? Rentoudu vaikka se hetki itseksesi, niin minä tekisin
Terv. Äiti x3