Lue keskustelun säännöt.
Mitä kumppanille tapahtui?
06.05.2020 |
Jossain vaiheessa kumppanini alkoi muuttua, ehkä noin vuosi pari sitten, mutta kuitenkin pikku hiljaa. Hän alkoi käyttäytyä hyvin eri tavalla kuin ennen ja monessakin mielessä. Ystävällisyys ja muodollinenkin kohteliaisuus alkoi kadota, ei kokonaan, mutta oudolla tavalla näin pitkän ajan jälkeen. Hän alkoi ärähdellä yhä useammin, mikä ei ollut hänen tapaistaan. Ihan kuin hän ei olisi voinut kontrolloida sitä. Ehkä jopa aggressiivinen ja hyökkäävä sävy saattoi joskus tulla mukaan keskusteluun, mikä tuntui erittäin oudolta. Sellainen mieheni ei ennen ollut. Hänessä näkyi häijy puoli, enkä tiedä missä hän sitä oli piilotellut. Hän ei niin välittänyt yhteisistä asioista, kuten ennen, tai ei pitänyt tärkeänä jakaa tietoa minulle. Nauru muuttui ihan toisenlaiseksi kuin ennen ja hänessä tapahtui jotain, mitä en osaa itsekään selittää. Hän alkoi joustaa omista arvoistaan yhä enemmän ja harmaan sävyjä tuli pikku hiljaa esille.
Kommentit (15)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mitä tapahtui? Elämää ja siihen väistämättä kuuluvaa jatkuvaa muutosta, jotkut puhuu siitä kasvuna (eri suuntiin).
Näin kävi minunkin miehelleni. Meillä meni monta vuotta todella hyvin, enkä olisi ikinä voinut kuvitella, miten hänen persoonallisuutensa muuttui. Tai oikeastaan ne toiset piirteet, jotka hänellä syvällä olivatkin, tulivat esiin. Katkeruus elämää kohtaan, huono itsetunto. Hänestä tuli välillä todella ilkeä, äkkipikainen, välinpitämätön. Kaikki aina muiden syytä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Näin kävi minunkin miehelleni. Meillä meni monta vuotta todella hyvin, enkä olisi ikinä voinut kuvitella, miten hänen persoonallisuutensa muuttui. Tai oikeastaan ne toiset piirteet, jotka hänellä syvällä olivatkin, tulivat esiin. Katkeruus elämää kohtaan, huono itsetunto. Hänestä tuli välillä todella ilkeä, äkkipikainen, välinpitämätön. Kaikki aina muiden syytä.
Sama kokemus. Oli miehellä näitä piirteitä ollut jossain määrin ennemminkin, mutta hän oli kuitenkin hauskaa seuraa, ja nämä piirteet eivät hallinneet häntä. Yhtäkkiä n. Pari vuotta sitten hän muuttui niin, että huumori ja hauskuus katosivat. Hän alkoi olla suorastaan pelottava. Kaikki asiat tuntui pyörivän vihan ja ilkeilyn hallitsemana. Ero tuli lopulta järkytyksenä hyvinkin nopeasti, kun hänellä vaan ns. napsahti päässä.
Vierailija kirjoitti:
Näin kävi minunkin miehelleni. Meillä meni monta vuotta todella hyvin, enkä olisi ikinä voinut kuvitella, miten hänen persoonallisuutensa muuttui. Tai oikeastaan ne toiset piirteet, jotka hänellä syvällä olivatkin, tulivat esiin. Katkeruus elämää kohtaan, huono itsetunto. Hänestä tuli välillä todella ilkeä, äkkipikainen, välinpitämätön. Kaikki aina muiden syytä.
Samaistun tavallaan tähän. Hän ei ole niinkään ääneen katkera, mutta paha olo, ja Välinpitämätön, välillä tod. ilkeä. Ja nimenomaan yllättäen. Mietin tietysti kaikkea.. Miehellä sosiaalinen elämä jäi usein minimiin, silti mielessä kävi, että onko hänellä ihastus jossakin. Entä onko jokin sivusuhde olemassa? Se kuitenkin tuntui ajatuksena älyttömältä. Totta kai ajatus jo tuntuu pahalta ja likaiselta. Mutta seuraava ajatus oli, että kyse on vain siitä, että uskollista kumppaniani ei vain tämä naama enää miellyttä, tai enemmänkin minä. Se voi olla myös totta. Pahalta sekin tuntuu. Se tuntuu ensinnäkin väärältä ja luvattomalta ajatukselta, mutta myös pahalta.
Enkä edes tiedä onko kumpikaan vaihtoehto totta. Ap.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Onko kyseessä n. 50 vuotias mies?
Ei ole.
Ap.
Vierailija kirjoitti:
Aivokasvain?
Se olisi kyllä kamalaa. Tuota en edes ajatellut :(
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Entäpä jos se vika löytyyki susta ja sun käyttäytymisestä? Oletko ajatellu asiaa?
Näin kävi meilläkin. Monen kymmenen avioliittovuoden jälkeen mies muuttui pikku hiljaa ärtyneemmäksi ja ärtyneemmäksi ja väitti joka asiaan vastaan. Tavallaan perusluonteenpiirteensä korostuivat pikku hiljaa ja en ensin kiinnittänyt asiaan ehkä tarpeeksi huomiota. Halusi myös päättää itse kaikista asioista, sellaisistakin joista oltiin aiemmin päätetty yhdessä. Ja alkoi epäillä kaikkea mitä tein ja vihjaili koko ajan minun olevan uskoton. Rankkoja loukkaavia syytöksiä minua kohtaan, aivan kuin olisin pilannut hänen elämänsä, mutta konkreettista syytä ei koskaan kerrottu. Ja välillä taas jutut minusta ja virheistäni oli niin uskomattomia, että niitä ei voinut ottaa edes todesta. En olisi saanut ostaa vaatteita ja kulkea kaupoissa. Lomamatkoilla oli aina tietyissä tilanteissa tosi ärtynyt ja vika oli aina minussa, vaikka itse tiesin sen johtuvan miehen perussairaudesta ja väsymisestä. Yht´äkkinen avioero miehen aloitteesta ja syyt eroon tosi mitättömiä ja harhaisia. Olisi ollut helpompi kuulla, että hänellä on toinen nainen tai ei rakasta. Jäin ikään kuin yksin muistoineni ja kaipasin ihmistä joka hän oli joskus ollut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Monesti noissa kertomissanne jutuissa on kyse kyllästymisestä.
Toinen puolisko alkaa vaan ärsyttää miestä, tunteet ja välittäminenkin on ehkä kulutettu loppuun.
Ja yhtä usein taustalla saattaa olla myös uusi ihastus, jopa sivusuhde.
Niinhän sitä joskus luulee, että tämä minun ikioma köriläs muita naisia katsele. Mutta kyllä ne vaan katselevat, vielä eläkeiässäkin.
Tekisin niin, että jättäisin kumppanin rauhaan, vähentäisin omaa juttelua ja pyytämistä lenkille tai kauppaan ym.
Ottaisin henkistä välimatkaa ja seurailisin miten hän siihen suhtauu.
Ei tietenkään mitään murjotusta, riitelyä sun muuta sellaista, vain viileähköä etäisyyttä.
Jonkun sairauden ensioireet myös aiheuttaa tollasta yhtäkkisen vihamielistä käytöstä. Esim. Alzheimer jos muistan oikein. Ei tarvi olla vanhakaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joo mun ihana ihastus muuttui parissa kuukaudessa pieruverkkareissa kaljaa kittaavaksi ilkimykseksi.
Alkuun puhui kaikesta, oli runollinen, tyylikäs ja huoliteltu, huomioiva ja ihana.
Pilasin miehen talven aikana...
.. Totuus elämässämme muuttui pikkuhiljaa muunnelluksi totuudeksi. Sitten valheet olivat jo vähän isompia ja kompromissin kanssa eläminen alkoi tulla hänelle helpommaksi ja helpommaksi. Vai oliko se jo tutumpaa, en tiedä. Hänen puhetyylinsä muuttui vähitellen tylymmäksi, mutta niin vähitellen ja huomaamatta, että siinä meni kuukausia, että tajusin hänen olevan hetkittäin itselleni jo lähes tuntematon. Erään kerran kun esitin hänelle ihan normaalin kysymyksen sain ns. ryöpyn naamalleni, tuossa hetkessä käsitin että jokin on pielessä.
Samaan aikaan minäkin kävin (kiireisissä) töissä ja mietin ja puhuin omia juttuja ja olin tietenkin itse myös välillä raskas ja rasittava. Elimme kuitenkin normaalisti aikuisten arkea
Ap.