Olen mies, mutta väitän tietäväni, miltä synnyttäminen tuntuu
Viime kuussa jouduin sairaalaan umpilisäketulehduksen takia. Se poistettiin tähystysleikkauksessa, jota varten vatsaan jouduttiin puhaltamaan ilmaan, jotta lääkäreillä olisi enemmän tilaa operoida.
Tämän jälkeen olo oli todella kenkkumainen monta päivää leikkauksen jälkeen! Kokoajan turvotti, oli kipuja, sängystä noustiin kyljen kautta ja tätä keljuutta jatkui siis todella monta päivää! Liikkuminen oli hankalaa, olin avuton ja mielialat heittelivät masennuksesta lääkehuuruihin.
Siinä minä sen sitten tajusin. Tältä varmasti raskaana olevista naisista tuntuu!
Tämän tajutessani ymmärsin, että olin kokenut ns. käänteisen raskauden. Omalla kohdallani aloitin synnyttämällä kauniin pienen umpparin ja vasta tämän jälkeen koin varsinaisen raskausajan. Tämä auttoi minua lopulta selviämään, kun ymmärsin, etten ollut yksin kokemukseni kanssa.
Voimia ja tsemppiä siis kaikille teille synnyttäneille kanssasiskoille!
Kommentit (14)
Alatiesynnytyksen ja hätäsektion kokeneena voin kertoa, että se synnytys on hel vettiä ilman kivunlievitystä. Mutta ne vatsakivut sektion jälkeen on myös täyttä hel vettiä, kun suoli ei toimi kolmeen päivään ja jokainen liike sattuu ihan saa tanasti. Vatsan aukaisusta tuleva kipu on hallittavissa, kun ei tee yhtään ylimääräistä liikettä ja loppuu ekaan pas kaan. Synnyttäessä ne kivut tulee koko ajan uudelleen tiuhalla väliajalla ja se kipu on kovempaa kuin tuo leikatun vatsan kipu. Ja jos alapää repeää, niin sitä alapääkipua ja kirvelyä joutuu kestämään viikko tolkulla varsinkin vessassa käydessä.
Kaikki joiden jalka on revennyt perseestä irti, tietää miltä synnyttäminen tuntuu.
Eikös se synnyttäminen ole vähän kuin iso ja kova kakka? Kaikkihan sellaisen kokee joskus, nbd.
Vierailija kirjoitti:
Kaikki joiden jalka on revennyt perseestä irti, tietää miltä synnyttäminen tuntuu.
Tosin samaan aikaan perseestä tunkee ulos keilapallo
Synnyttäminen tuntuu jokseenkin siltä että repeät kahtia keskeltä samalla kuin sinusta työntyy keilapallo perberistä.
Ja siinä oli vasta ponnistaminen.
Täässäkin foorumissa kyllä jatkuvasti näkee kun miesten kipua vähätellään. Ihan kuin se kakaroiden puskeminen olisi jotenkin erikoisenpaa kuin muu kipu.
Vierailija kirjoitti:
Synnyttäminen tuntuu jokseenkin siltä että repeät kahtia keskeltä samalla kuin sinusta työntyy keilapallo perberistä.
Ja siinä oli vasta ponnistaminen.
Naisista tuntuu tuolta, kun meitsi painaa niitä sukunuijalla anukseen.
Itse olen nainen ja väitän tietäväni ainoastaan miltä omat synnytykset ovat tuntuneet.
Ei ole ainoa kipu maailmassa ja ei ole mitään jonka kanssa mitään järkeä verrata.
Vain tyhmät ihmiset kuvittelevat tietävänsä miltä jokin tuntuu jostain toisesta. Olen esimerkiksi kuullut monta kertaa väitteen että jos jokin luu murtuu tai menee poikki, niin ihminen ei silloin kärsi yhtään liikkua tai liikuttaa sitä osaa, joissa luunmurtuma/poikki meno sijaitsee. Ja kyllähän moni tietää ettei tuo pidä paikkaansa
Ei tunnu ilma vatsassa samalta. Päinvastoin, kohtuhan menee isosti kasaan siinä.
Minulla supistukset tuntuivat kuin laajan alueen suonenvedolta ympäri mahaa ja alaselkää.
Ajattelit, että tämä on provosoivinta, mitä keksit?