<3 Marrasmurujen tiistai <3
Onko kukaan muu odottaja aikeissa muuttaa isompaan asuntoon tulevan vauvan vuoksi? Me haluttaisiin muuttaa isompaan mutta vielä ei uudesta asunnosta ole tietoakaan. Toivottavasti pääsisimme muuttamaan ennen uuden vauvan syntymää. Haluan tällekin lapselle jossain vaiheessa ihan oman huoneen vaikka alkuun hän tuleekin nukkumaan samassa huoneessa vanhempien kanssa. Esikoisella haluan pitää oman huoneen omana huoneena, kun on saanut pitää omaa huonetta omanaan noin kolmisen vuotta jo. Eipä sillä, tämän nykyisen asunnon makuuhuoneisiin ei millään saa mahtumaan kahden lapsen sänkyjä saatika muita tavaroita. Meidänkin makuuhuoneeseen mahtuu juuri ja juuri vierekkäin meidän sänky ja vauvan sänky...
Olohuoneessakaan ei viitsi nukkua joten isompi asunto voisi olla ihana :)
Neliöitä tässä asunnossa on 69 mutta hmm, makuuhuoneissa on silti pihistelty.
Swehina rv 21+2
Kommentit (13)
Asunnosta: Me muutimme juuri helmikuun lopussa isompaan, joten vähään aikaan ei tästä lähdetä. Rivarinpääty, jossa tällä hetkellä 2 makkaria (mutta hyvin pienellä rempalla saadaan tarvittaessa vaikka 2 makkaria lisää...). Alkuun vauva nukkuu meidän makkarissa, sitten myöhemmin saa siirtyä esikoisen kanssa samaan huoneeseen. Katsotaan sitten lähempänä esikoisen kouluikää, jos laitetaan väliseinillä vintille makkari/makkareita lisää. Nyt se tila saa olla edelleen " avointa" (yläkerta siis 48m2 avointa tilaa, parvi tyyppinen ratkaisu, joka auki olohuoneeseen, olohuoneessa siis katto ihanan korkealla).
Sitten vähän intiimi kysymys muille isomahaisille... Kuinka teillä seksi onnistuu? Meinaa nimittäin olla välillä aika tragikoomista meillä makkarissa, kun mikään asento ei onnistu, maha on edessä tai muuten vaan tuntuu pahalta (esim. selällään en voi olla hetkeäkään). Meinaa olla asennot aika vähissä... Ja mielikuvitus loppua kesken. Lohduttais, jos muillakin olis vaikeaa tämän kanssa... Haluja kyllä olisi, mutta kun tietää miten vaikeaa se toteutus on, niin alkaa harventua kerrat, jolloin viitsii hommaan ryhtyä.
Mutta eipäs tässä muuta, torstain neuvolaa odotellen...
Marrastoive rv 23+2
Taas yksin rauhassa hetken kotona,mies ja lapset menivät anopin kanssa uimaan...
Maha voi ihan hyvin mutta autoilusta ei tykätä nyt oikein ollenkaan.
Toivottavasti voin autossa istua kuitenkin vielä jonkun aikaa,koska asumme aika korvessa niin olis kiva päästä välillä kaupoille edes autolla.
Tänään käytiinkin kaupoilla kattelemassa ja tarttui mukaan yhtä sun toista tarpeellista ja tarpeetonta.
Lapsille ostettiin hieman lohdutuksia kun koiranpentu eilen muutti,ei onneksi kukaan lapsista alkanut itkemään niin en alkanut minäkään...
Muuten olisin minäkin vetistelly kertomisen jälkeen.
Vauvalle ostettiin body ja potkuhousut,molemmat olivat poikamme valitsemia ja oli valinnoistaan todella ylpeä kotonakin ja näytti niitä heti tytöille kun tulivat anopilta kotiin.
Kirpparilta tarttui mukaan lapsille vaatetta ja 2 my little ponya tytöille.
Poika osti omilla rahoillaan reissusta itselleen lasten uimalasit.
Joten ei ihan tyhjin käsin kotiuduttu kaupoilta.
Olisin halunnut ostaa kirppikseltä myös sitterin 8¿ja autonturvaistuimen erittäin hyvä kuntoinen ja siisti 10¿ mutta mies ei halnnut vielä hommata niitä jos jotain sattuis meneenkin vikaan...
Joten katsellaan niitä lisää sitten myöhemmin.
Mutta nyt lopettelen ja annan vuoron seuraavalle!
rv20+1
Marrastoiveen kysymykseen, ihan samoin on meilläkin, mikään asento ei oikein tunnu hyvältä ja lisänä viä se et mulla halut nollassa, miestä se arvatenkin hiukan risoo, mut eiköhän tuo kestä ku tietää ettei se nyt ikuista oo :)
Että mä inhoan tätä kuumuutta!! Mulla on joka raskaudessa ollut sama homma et hikoilen ihan älyttömästi ja on kuuma ja nyt ku viä on kuuma ilma niin voi jee! Täälä ei edelleenkään pääse suihkuun (mies laiskottelee :) ) saa tuos vessas ny kainaloita ym pestyä, mut ei hiuksia ku on niin pitkä tukka, täytyy tänään suunnistaa taas johku muiden nurkkiin suihkuun...tai uimahalliin.
Meni viimeyö hieman valvoessa, tais neidillä olla kuuma kans ku ei saanu nukuttua ja sit mulla kramppas pohje vaikka oon nyt säännöllisesti syönyt magnesiumia, se on kyllä niiiin pirullinen vaiva ja joka raskaudessa mun " ilona" ollut, sitä ei kyllä tuu ikävä ku vauva syntyy ja viimenen tää raskaus meillä on.
Tuuli&poika rv22
Swehina kyseli muuttamisesta, me just ollaan muutettu (varmaan tullu kaikille jo selväks..heh) tälle kolmoselle annettiin lupa tulla kun tää talo asia oli selvä, mä olisin mahtunut tän katraan kanssa aikaisempaankin, mut mies oli sitä mieltä et isompi koti pitää olla ennenku kolmas syntyy. Saas nähä miten käy auton kanssa, kova autokuume sillä on, mut mä pistän hanttiin ainaki vuoden kaks viä :)
Onkin vierähtänyt useampi päivä, etten ole koneelle ehtinyt...
Swehina: Tämän tulokkaan vuoksi emme isompaan muuta. Meillä on ollut pidemmän tähtäimen suunnitelma rakentaa oma talo. Valtava hidaste on rahanpuute. Mutta hiljalleen edetään. Tontti on jo ja siellä nyt sitten aikaa menee. Vaikka *vaan* raivaushommissa, metsänkeskellä kun on. Tällä rahatilanteella menee vielä monta vuotta ennen kuin talo on asumiskunnossa. Sitä ennen muuttanemme johonkin tosi pieneen... Nyt on neliöitä reilut 70 ja kolmio, jonne kyllä mahdumme, vaikka ahtaalta välillä kaiken roinan kanssa tuntuukin. Miksihän sitä ihminen ei osaa luopua mistään ja kaikkea muka tarvitsee...
Marrastoive: Hiukkasen samat on probleemat kammarin puolella. Aluksi olo oli jotenkin niin huonovointinen, ettei haluttanut yhtään. Nyt usein haluttaa, mutta jompi kumpi meistä on liian väsynyt. Sitten kun hommaan päästään, niin ei asentoja tosiaan ole montaa (kun ei muutenkaan olla mitään kekseliäitä tai kokeilevia). Maha alkaa olla tiellä. Perinteinen asento käy, jos mies nojaa käsiinsä. Takaapäin en tykkää, kun tuntuu pahalta (varmaan se taaksepäin kallistunut kohtu). Sylikkäin/istuen toimii ja samoin niin, että itse olen päällä. Mies on toisinaan ollut halukkaampi, mutta eipä tuo ole kärsinyt, kun sitten tulee aikoja, jolloin itse teen useammin aloitteen. Keskimäärin siis tuo seksipuoli lienee tasapainossa. Aikaisemmissa raskauksissa vain on käynyt niin, että viimeisen kuukauden/pari mies on tehnyt *stopin*, kun pelkää jotenkin satuttavansa vauvaa... =( Jos tällä kertaa ei niin kävisi (toiveikkaana) =)
Huomenna on täällä neuvola, eli omaan masuun ei kuulu paljon kummallisia. Toisinaan on (öisin) kovasti touhua, joten eipä tarvitse täällä liikkeitä miettiä. Enkä tosiaan kuulu niihin, joista ei raskautta huomaisi: sen on nähnyt jo plussatestistä asti =o Närästystä on useammin ja yllättäen myös jälleen lievää kuvotusta ja pieniä *kipuja*. Mutta eipä näistä omista *vaivoistaan* kehtaisi edes mainita, kun toisilla on niin paljon enemmän huolenaan. VOIMIA MOMENTTI!! En tosiaan osaa muuta kuin toivoa parasta ja tuntuu puolestanne todella kurjalta.
Nyt tarkistamaan veijareiden *tuhot* ja välipalalle!
TalviSalama + Tiitiäinen 22+5
Asunnoista: Me asutaan maalla (vaikka onkin kaupunki) ja ostettiin oma talo reilu vuosi sitten. Kahdestaan kun ollaan vielä marraskuuhun asti miehen kanssa niin eiköhän se esikoinen johonkin mahdu=). Miehelle kyllä naureskelin viikonloppuna, että lisäsiipi olis ihan kiva ja sais pari huonetta lisää,mutta ei se ukko-kulta jotenkin ottanut kuuleviin korviinsa...sanoi vaan että kyllä saa neliöt (120) ja huoneet piisata,omituista...=)! Liikaa huonekaluja meillä tuntuu olevan,kun pari kaveria oli just kantelemassa niitä tulevasta lastenhuoneesta pois ja kummasti varasto näytti ahtaalta...
Oon näemmä taas kovin levoton...=)
Seksistä: On tämän viikon aikana kaikonnut se raivostuttava väsymys,joten eiköhän toikin puoli taas piristy.Vatsa tosin ei vielä oo tiellä,makkaroita löytyy vanhastaankin mutta vauvamasua vielä odotellaan.
Aamulla soittelin huolestuneena neuvolaan,kun on parin päivän ajan töiden jälkeen tonne alavatsaan sattunut ihan kamalasti,menee onnex levolla ohi. Neuvolantäti käski olla huolestumatta,kun ei oo vuotoja ja mulla on perjantaina rakenne-ultra. Käski alkuviikosta soitella jos ei olo muutu ja sitten luultavasti saikulle kun on seisomatyö asiakaspalvelussa eikä aina pääse edes istuun kun tarttis saati sitten tauolle... No,toivotaan ettei oo mitään vakavaa vaikka se kovasti pistää miettimään,että onko vauvalla kaikki hyvin...
Mutta helteistä tiistain jatkoa Murut=)!
tiitiäinen78 & nestori19+4
Hellurei,
Kamala helle taas. Huomenna pitäisi lähteä Lintsille, mikäli sää vain sallii.
Täällä on ollut juttua isommasta kodista...joo, sellainen tarvitaan tännekin. Mieskin on jo hieman lämmennyt asialle. Meillä on 4 huonetta käsittävä kerrostaloasunto ja kovasti tahtoisimme ostaa omakotitalon, uudemman sellaisen, johon voisi muuttaa ilman mitään remontteja. Ovat vain kovin hinnoissaan tällä hetkellä. Minulle on ihan sama missäpäin asustan, sillä tiedän, että hoitoalalla on töitä ihan varmasti kaikkialla. Mieheni sen sijaan tuntuu olevan työpaikkauskollinen ja ikävä kyllä hän on lisäksi juurtunut tähän kotikaupunkiimme niin, ettei voi ajatellakaan muuttamista edes lähikuntiin. Totta kai pitää ajatella muuttaminen myös lasten koulujen kannalta.
Mielelläni haluaisin 6h, sillä olisi kiva, että olisi kaikilla oma huone ja työtila tai sitten optio sille neljännellekin muksulle, ettei aina perheen kasvaessa tarvitsisi muuttaa isompaan kotiin. Neljä lasta on joka tapauksessa ihan maksimi määrä lapsia meille. Katsotaan nyt kun tämä kolmaskin ensin saadaan maailmaan.
Seksistä: Oman ison vatsani, arkojen limakalvojen ja tämän jatkuvan helteen ansiosta en innostu kovin helpolla petipuuhiin. Haluja kyllä on, mutta asennot alkavat olla vähissä. Oma seksuaalisuus on muutenkin koetuksella kun olo on kuin valaalla. No, eipähän tämä tästä tulevina kuukausina paremmaksikaan muutu, pikemminkin päinvastoin.
Rakenneultra: Vihdoin koitti suuri päivä, ja pääsimme kurkkimaan uutta perheenjäsentä. Kaikki rakenteet olivat kunnossa ja vauva vastasi kooltaan täysin viikkoja ( painoarviokin oli jo 389g). Vauva on perätilassa ja hieman myös poikittain (ilmankos olo on ollut hieman tukala kun potkuja satelee kohdun pohjaan) siten, että hänen päänsä tuntuu navan oikealla puolen. Vilkkaasti tuo masussa liikuskeli ja ultraajan mukaan imeskeli peukkuaan ja joi lapsivettä. Haarojaankin auliisti esitteli, eikä siellä näkynyt kerrassaan mitään, joten tyttöfiilis vahvistui entisestään :-) Kiva kiva...taitaa tuo vaistoni olla melkoisen hyvä. Vainu on pitänyt jo kaksi kertaa täysin paikkansa.
Ihanaa, että kaikki oli hyvin. Nyt voin ihan hyvällä omalla tunnolla käydä ostamassa nuttuja varastoon kun on kerran alennusmyynnitkin ;-)
Kanelisokeri & tytteli 20+3
Sattuipa sopivasti tuo asunto kysymys.. tehtiin tänään tarjous omakotitalosta alakerta 4h+k yläkerta 3h Maalta noin 10km kaupunkii ihana paikka, huomenna saadaan tietää menikö tarjous läpi.. aaaarrrgg tätä odotuksen piinaa.
Meillä alkaa nää makuukammarin asiat nyt pikkuhiljaa luistamaan ku on ollu aika hiljaista tähän asti. olo on hyvä joten asennolla niin ei väliä mutta viime raskaudessa oli lusikkaasento hyvä loppuvaiheessa :)
tittuska rv 20+2
Se onkin 15.11 (aiempi oli 3.11)
(.) Tänään siis oli rakenneultran kontrolli, vauvan pienen koon takia. Varmistui siis että meidän vaavi on saanut alkunsa myöhemmin kuin luulimme ja laskettuaika siirtyi 12 päivällä. Pääasia että kaikki näytti olevan kunnossa. Hassua vain kun luulin jo olevani viikolla 22+4. Nyt joutuu odottamaan vauvan syntymää vähän pitempään. Kaverini sai vasta pojan ja itsellä olis niin kova hinku jo saada oma vauva syliin. Tietenkin täysiaikaisena.. Joten olis kiva olla jo viikolla 36vaikka :D
Asunnoista: Me muutettiin vajaa vuosi sitten isompaan, 82 neliön rivitalo asuntoon. Tilaa on, mutta makuuhuoneita vain kaksi, joten vauva asuu meidän makkarissa ja esikoinen saa pitää oman huoneensa. Ikä eroakin tulee 6,5 vuotta. Varmaan parin-kolmen vuoden päästä muutetaan asuntoon jossa enemmän makkareita. Ihanne ois oma talo, jossa 4-5 makkaria. Lapsia kun toivoisin tulevan vielä niin monta kuin voin synnyttää. Sektiolla kovin montaa en voi saada ja tämä raskaus mulle siis jo 3. ja työhuone pitäisin olla.
Parisuhde ja seksi kukoistaa. :) Muuttuuneet muotoni ei mua tai miestä haittaa. Oon sinut niiden kanssa. Sen verran kuitenkin muutosta on tapahtunut että aika hellästi miehen pitää asiat hoitaa, muuten ei tunnu kivalta. Takaapäin etenkin, ehkä mullakin taaksepäin kallistunut kohtu. Jotenkin kai pelkään osittain että vauva vaurioituisi tai aiheutuisi pahoja supistuksia tms. vaikka sanotaankin että ei yhdyntä vahingoita mitenkään. Kyllä sen ite tietää/tuntee mikä on hyväksi. Suuseksi on parasta tälläiseen aikaan. Ja seksiin liittyy niin paljon muutakin kuin se yhdyntä, että ilman ei tarvitse olla, vaikka yhdyntä ei tuntuisi kivalta. Mulla ei alku pahoinvointien aikana tehnyt kyllä yhtään mieli, nyt asia on normalisoitunut kun olokin on parantunut.
Löysin muuten aivan ihanan häämekon. Venyvää kangasta, joten mahtuu vaikka masu ehtisikin kasvaa vielä kuun loppuun mennessä. Pukua voin siis käyttää myöhemminkin ja väriltään mekko on syvän punainen! häätkin ovat omaperäiset, niin pukukin on tavallisesta poikkeava ja mikä tärkeintä sellainen jossa tunnen itseni hyvänänköiseksi. Sitähän kaikki morsiammet toivovat hääpuvustaan.
T.Vaavaa rv 20+6
Asunnoista on ollut puhetta. Meikäläisellä kauhea talokuume, mutta en ole saanut tartutettua sitä vielä mieheeni. Meillä kun on pieni kaksio jossa asustaa me kaksi, koira ja pian vauva. Ylimääräistä säilytystilaa ei ole lainkaan joten en tiedä mihin kaikki vauvatarvikkeet laitan.
Mieheni odottaa, että hänen vanhemmat muuttaa pienempään ja me saatais ostaa niiden omakotitalo. Mutta kun ne odottaa että kaupunkiin rakennetaan uusi rivitalo, joka aloitetaan luultavasti vasta ensi keväänä, joten eka vuosi asutaan varmaan vielä tässä kopissa. :) Ei niin kiva.
Oma napa: liikkeitä tunnen nyt päivittäin ja kivaltahan se tuntuu! :) Perjantaina on neuvola, joten siihen asti jännätään. Maha on alkanut kasvaa kovaa vauhtia ja ens viikolla pitää mennä kattoon vähän äippävaatteita muualta kuin omasta kaupungista. Omat vaatteet ku on vielä mahtunu ihan hyvin. Laihduin ennen raskautta n. 8kg eikä siitä ole tullut kuin 2,5kg takaisin. Muuten vointi ihan hyvä! Töissä yritän jaksaa vuorotyön parissa, mutta tänään tuntu hieman alaselässä. Toiv. ei tulisi selkävaivoja..
Mutta nyt lenkille koiran kans! Illanjatkoja!
rv. 19+5
Huh,pää on aivan sekaisin päiväunista.On tullut kerättyä sen verran univelkaa että oli pakko yrittää nukkua vähän siitä pois. Kuopus oli kuumeinen viime yönä ja kesti ennen kuin hän rauhoittui..
Makkarin puolella sujuu kyllä,maha katoaa vaakatasossa ja halua riittää :)
Potkut ovat jo todella voimakkaat,eilen makasin rannalla katsomassa kun pikkuneiti sai mahan pomppimaan! Turvotusta on ollut vajaan viikon ajan,johtunee myös väsymyksestä.
Asunnosta: meillä on 5h, joten täältä ei paljon isompaa saa. Tarvitsisimme kyllä yhden lisähuoneen ja fiksumman pohjaratkaisun, mutta näinkin pärjäämme.
Jas ja pikkuneiti 21+4
Me ostimme talon. Niitä oli kyllä katsastettu jo aikaisemminkin, mutta nyt sattui sopiva tulemaan vastan ja varmasti vauvan tulokin sai vauhtia päätöksentekoon. Entinen asunto oli samaa kokoluokkaa kuin aloittajallakin.