Psykoosin kokeneita? Miten sairaus vaikutti elämääsi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Psykoosi on ollut kyllä kauhein kokemuksista, psykoosijaksoja on ollut kaksi. En ensimmäisellä kerralla edes tajunnut olevani psykoottinen, koska mielikuvissani psykoosi on yhtä kuin hysteerinen, mutta itse olin tyyni ja rauhallinen. Minulla oli vaikeita pakkoajatuksia ja vastustamattoman houkuttelevia harhoja kuolemasta. Nukunut en tietenkään viikkoihin. Hoitoon pääsy oli suunnaton helpotus, osastojakson vain nukuin ja nukuin, kun suljettujen ovien takana ei tarvinnut pelätä, että antautuisin itsetuhoisille harhoille. Osastojakson jälkeen minun kuitenkin oli vaikea uskoa sen tapahtuneen, epäilin näytelleeni koko jutun. Vuoden kuluttua lopetin sekä psykoosi- että mielialalääkityksen, koska epäilin syöväni niitä turhaan. Olin mielestäni täysin terve, mutta laiska ja saamaton tragedienne, jonka kuului vain ottaa itseään niskasta kiinni. Vuoden päästä tästä psykoosi uusi. Täysin yllättäen todella onnellisessa elämäntilanteessa. Se oli todella tyhjentävä kokemus. Tuntui, että se ravisteli minut perustuksiani myöten maan tasalle. En enää tiennyt kuka olin, koska en oikeasti ollut ollenkaan sellainen kuin olin aina päättäväisesti itselleni kertonut olevani. Vasta silloin suostuin ymmättämään minulla olleen vaikeita masennusjaksoja jo teini-iästä, toistuen kymmenvuosittain. Hyväksyin oikeasti kokeneeni kaksi psykoosia ja olevani oikeasti sairas ja tarvitsevani säännöllistä lääkitystä todennäköisesti loppuelämäni ja joutuvani kohtaamaan itseni terapiassa. Nyt kaksi vuotta viiseisestä psykoosijaksosta olen saanut psykoosilääkityksen purettua lääkärin kanssa suunnitellusti, mielialalääkitys jää pysyväksi. Olen aloittanut toisen vuoden terapiassa ja olen saanut siellä rakenneltua itseäni täysin alusta asti uudelleen. Töitä on vielä. Olen myös puhunut mielisairaudestani täysin avoimesti, pidän sitä tärkeänä. Mieli voi sairastua siinä missä mikä tahansa muu elin. Haaveilen kokemusasiantuntijuudesta. Ja toivon, etten koskaan enää joudu psykoosiin.478

minkälaisia pakko-ajatuksia? Itsekin vähän eoäilen, että missä menee omien pakko-ajatusten ja psykoosin raja... Toisaalta en kai ajattelisi olevani psykoosissa jos oikeasti olisin.

mulla on siis semmoisia ajatuksia, että pelkään erästä sairautta niin paljon, että tunnen/näen sen oireita koko ajan. Huutoitken paniikissa, että nyt mä kuolen ja sitten kun katson uudestaan tai mietin asiaa uudestaan, niin olen että eihän tässä nyt varmaan mitään.

Saan aivan järkyttäviä kohtauksia asian tiimoilta, joiden aikana tekisi mieli hypätä parvekkeelta tai iskeä puukko mahasta läpi tai jotain.Olen menossa psykologille puhumaan...

Mulla on tosiaan trauma tavallaan tän asian takana, tiedostan sen itsekin. Luulen, että se on saanut tämän alitajuisesti aikaan.

Vierailija kirjoitti:

Eräs tuttavani joutui myös psykoosiin, josta jollain lailla parantui. Mutta nyt ongelmana näyttää hänellä olevan lääkkeiden sivuvaikutukset, kamala väsymys ja ahdistus, myös oudot pakkoliikkeet. Hänestä kyllä huomaa, ettei ole terve. Piikittävät, jotain lääkettä kerran kuussa. Ennen lääkitystä oli ihan toiminta kykyinen.

No nehän on ne lääkkeiden sivuvaikutukset. Nuo kaikki on mainittu lä

keselosteessa,mutta arvatkaapa varoittavatko lääkärit niistä? Ei ja vastaus on usein myös, että ovat harvinaisia- tosi asia on, että eivät ole. Nyt kun tietoa voi jakaa netin välityksellä niim netti on pullollaan noita kertomuksia- psykoosilääkkeet aiheuttavat etenkin lisää harhaisuutta, huomattavaa painon nousua ja väsymystä.

Itse lihoin yli 10 kg ja minulle vain sanottiin, että olen syönyt liikaa hampurilaisia!

Ja kun lopetin lääkkeet. paino lähti heti laskuun ja sitten sain kuulla, että en syö mitään. Kukaan ei uskonut, että lääkkeet aiheuttivat painon nousun vaikka se on mainittu sivuoireena.

Olen ollut useamman kerran psykoosin takia osastohoidossa. Nyt olen työkyvyttömyyseläkkeellä.

Eihän psykoosissa ole mitään sairasta. Se on reaktio haastaviin olosuhteisiin.

Vierailija kirjoitti:

Eihän psykoosissa ole mitään sairasta. Se on reaktio haastaviin olosuhteisiin.

Näimpä, mutta siitä tehdään sairaus ja uskotellaan ihmiselle tämän sairastavan loppuikä ja tarvitsevan elinikäisen lääkityksen.

Kuinkahan monelle näin on tehty ja kuinka moni on tajunnut, ettei näin ole ja kyseenalaistanut asian? Tai joku muu on.

Onko psykoosi jopa mahdollisesti mielen oma paranemismekanismi? Monissa muissa kulttuureissa sitä ei samalla tavalla stigmatisoida ja lääkitä oireita vaan autetaan ihmistä elämään se läpi. Shamaanithan ovat yleensä niitä, jotka ovat kulkeneet itse sen läpi.

Vierailija kirjoitti:

Psykoosi on ollut kyllä kauhein kokemuksista, psykoosijaksoja on ollut kaksi. En ensimmäisellä kerralla edes tajunnut olevani psykoottinen, koska mielikuvissani psykoosi on yhtä kuin hysteerinen, mutta itse olin tyyni ja rauhallinen. Minulla oli vaikeita pakkoajatuksia ja vastustamattoman houkuttelevia harhoja kuolemasta. Nukunut en tietenkään viikkoihin. Hoitoon pääsy oli suunnaton helpotus, osastojakson vain nukuin ja nukuin, kun suljettujen ovien takana ei tarvinnut pelätä, että antautuisin itsetuhoisille harhoille. Osastojakson jälkeen minun kuitenkin oli vaikea uskoa sen tapahtuneen, epäilin näytelleeni koko jutun. Vuoden kuluttua lopetin sekä psykoosi- että mielialalääkityksen, koska epäilin syöväni niitä turhaan. Olin mielestäni täysin terve, mutta laiska ja saamaton tragedienne, jonka kuului vain ottaa itseään niskasta kiinni. Vuoden päästä tästä psykoosi uusi. Täysin yllättäen todella onnellisessa elämäntilanteessa. Se oli todella tyhjentävä kokemus. Tuntui, että se ravisteli minut perustuksiani myöten maan tasalle. En enää tiennyt kuka olin, koska en oikeasti ollut ollenkaan sellainen kuin olin aina päättäväisesti itselleni kertonut olevani. Vasta silloin suostuin ymmättämään minulla olleen vaikeita masennusjaksoja jo teini-iästä, toistuen kymmenvuosittain. Hyväksyin oikeasti kokeneeni kaksi psykoosia ja olevani oikeasti sairas ja tarvitsevani säännöllistä lääkitystä todennäköisesti loppuelämäni ja joutuvani kohtaamaan itseni terapiassa. Nyt kaksi vuotta viiseisestä psykoosijaksosta olen saanut psykoosilääkityksen purettua lääkärin kanssa suunnitellusti, mielialalääkitys jää pysyväksi. Olen aloittanut toisen vuoden terapiassa ja olen saanut siellä rakenneltua itseäni täysin alusta asti uudelleen. Töitä on vielä. Olen myös puhunut mielisairaudestani täysin avoimesti, pidän sitä tärkeänä. Mieli voi sairastua siinä missä mikä tahansa muu elin. Haaveilen kokemusasiantuntijuudesta. Ja toivon, etten koskaan enää joudu psykoosiin.478

Tyyni ja rauhallinen vaikka vaikeita pakko-ajatuksia?

Mikä tilanne tai tapahtuma laukaisi teillä psykoosin? Omalla kohdalla pitkäaikainen työpaikka kiusaaminen ja siitä johtuva stressi. Olin lopulta niin huonossa jamassa että meinasin hypätä parvekkeelta alas. Lääkkeet saatuani kesti vielä viikkoja ennenkuin olo helpotti ja oli pakko lopettaa töissä. Nykyään mulla menee hyvin, mutta tiedostan haavoittuvaisuuteni. Suuret/ mullistavat elämänmuutokset ja varsinkin negatiiviset semmoiset voi saada tällaista aikaan. Olen myös ollut nuorena kausia masentunut. Mutta sitä ei silloin kukaan noteerannut, en saanut siihen apua.

Vierailija kirjoitti:

Mikä tilanne tai tapahtuma laukaisi teillä psykoosin? Omalla kohdalla pitkäaikainen työpaikka kiusaaminen ja siitä johtuva stressi. Olin lopulta niin huonossa jamassa että meinasin hypätä parvekkeelta alas. Lääkkeet saatuani kesti vielä viikkoja ennenkuin olo helpotti ja oli pakko lopettaa töissä. Nykyään mulla menee hyvin, mutta tiedostan haavoittuvaisuuteni. Suuret/ mullistavat elämänmuutokset ja varsinkin negatiiviset semmoiset voi saada tällaista aikaan. Olen myös ollut nuorena kausia masentunut. Mutta sitä ei silloin kukaan noteerannut, en saanut siihen apua.

Itselläni aika moni kasaantunut vastoinkäyminen oli syy laukaisemaan psykoosin kuten esim Koulu kiusaaminen,läheisen menettäminen ja Työpaikka kiusaaminen oli piste i:n päälle sekä tottakai kylkiäisenä perinnölliset tekiät vielä päälle.

Hyviä kirjoituksia, opettavainen ketju.

Kiitos.

Psykoosin laukaisi traumamuistot.