Minkä elokuvan hienouden olet ymmärtänyt vasta myöhemmin?

Taxi Driver. Ekalla katselukerralla 80-luvun alussa olin yläasteiässä, ja teini-ikäiselle sen ajan Suomessa Travis Bickle ja muut leffan henkilöt olivat aika etäisiä. Nyt viisikymppisenä katsoin filmin uudelleen ja vaikutuin. Scorsesen paras ohjaustyö, täydellinen mestariteos joka kantilta. Tämän ajan henkinen ilmapiiri länsimaissa, miehen rooli yhteiskunnassa, ihmisten eriarvoisuus, trumpilainen Amerikka, populismi , media ja viihde - kaikki on käsiteltynä tässä 1976 ilmestyneessä elokuvassa.

Snakes on a plane

Minusta parikymppisenä Jean Renoirin Suuri illuusio oli pitkäveteinen.

Aikuisena nähtynä taas siinä on hienot teemat: sota, yhteiskuntaluokat, ystävyys. Todella hieno elokuva.

Ei tuu mieleen sellaista, jonka hienoutta en olisi ymmärtänyt lainkaan, mutta monia sellaisia on, joiden eri tasoja, viittauksia tai hienouksia oon löytänyt eri katselukerroilta ja iän karttuessa. Hassua on se, että joistain elokuvista voi tulla iän karttuessa ihan eri tulkinta kuin nuorena (viimeisenä Englantilainen potilas).

Kieslowskin väritrilogiaa hypetettiin 90-luvulla. Olin teini-ikäisenä tiedostava ja kävimme kavereiden ja tuttujen kanssa katsomassa kaikki ne elokuvat. Koimme, että voimme tietää, miksi ovat hyviä jne.

 Aikuisena kun olen katsonut Sinisen, se kertoo naisesta, joka menettää kaiken. (Naisen mies ja lapsi menehtyvät onnettomuudessa.) Teininä koki, että voi ymmärtää elokuvaa, aikuisena kokee, että tietää, että ei voi ymmärtää, miltä elokuvan naisesta tuntuu, kun ei ole vastaavaa kokenut.

Lost in translation. En voinut ymmärtää, miten se nainen ei keksinyt tekemistä Tokiossa. Olis lähtenyt ulos sieltä hotellista. 

Casablanca

Saturday night feaver

Nuorena koin synkäksi elokuvaksi, mutta kiinnostavaa oli tanssi ja musiikki.

Juoni ei napannut, olin 15-v, kun se oli elokuvateattereissa.

Nyt kun se oli Areenassa, koin sen hyväksi kuvaukseksi siitä ihmisporukasta, jota se kuvasi. Ihan mielettömän hyvä elokuva.

Eli päähenkilö kokee, ettei pääse elämässään eteenpäin. Hän ei osaa vastata, miksei ole mennyt Collegeen. Veljensä on pappi, mutta irtautuu siitä.

Päähenkilö katsoo perhettään, joka on työläisperhe ja italialaisia. Koti on ihan kiva. Kaikilla ilmeisesti omat huoneet. Isä jäi juuri työttömäksi. Poika käy töissä maalikaupassa ja maksaa vuokraa. Isä kieltää pojalta astioiden keruun. Se on naisten hommaa. Päähenkilö sanoo vertaiselleen tytölle, että eikö tämä nyt ymmärrä. Tytön on varhain valittava, onko hän h u o r a vai kunnon tyttö. Jos sekstaa ennen aviota, on h u o r a. Tyttö on Neitsyt, mutta haluaisi seurustella päähenkilön kanssa.

Päähenkilö liikkuu lähinnä vain italialaisten kanssa ja heidän suosimassaan diskossa. Italialisporukat pitää yhtä, latinolaisporukat pitää yhtä.

Päähenkilö löytää nuoren naisen, joka on päässyt kiipimään ylemmäs hierarkiassa ja muuttamaan paremmalle alueelle. Lopuksi päähenkilö menee sinne hänen perässään ja suunnittelee itsekin uraa siellä hienompien joukossa.

Häiritsi tuon kiivenneen naisen ulkonäkö. Oli niin eri planeetalta kuin komea Travolta. Varmaan rooliaan paljon vanhempikin se nainen. Huono valinta.

Hitchcockin leffat 40- ja 50-luvuilta ihan yleisesti ottaen.

Leonen Dollaritrilogia.

Nuorena ne olivat vain "länkkäreitä", seikkailuja muiden joukossa.

Kubrickin leffoja en ymmärrä vieläkään enkä niitä venäläisiä taide-elokuvia myöskään.

Fanitin teininä Marilyn Monroeta. Katsoin sen vuoksi Hustonin Sopeutumattomat. Monissa Marilynin leffoissa on muuten selkeä juoni ja monessa myös onnellinen loppu.

Sopeutumattomat kertoo keski-ikäistyvistä ihmisistä, joilla on ollut pettymyksiä. Loppukaan ei tuo mitään selvyyttä. Nuorena se ei siis mitenkään vastannut odotuksiin siitä, millainen elokuvan pitäisi olla. Vaikka oli miehiä ja naisia, ei kauheasti edes romantiikkaa tai sellaista perinteistä.

 Vanhemmiten elokuvasta on lohtua siinä, kuinka epätäydellisiä ihmisiä siinä on. Kuinka mennään kohti jotain, jossa ei ole odotuksia elämässä.

Kissa kuumalla katolla

Joskus 20-vuotiaana katsoin James Cameronin Titanicin, ja pidin sitä vain ihan hyvänä katastrofielokuvana, jossa oli kaihoisa romanttinen tarina. 

Nyt aikuisena olen ymmärtänyt, ettei Titanicin uppoaminen ollut siinä se keskeinen juttu eikä romanssikaan sinänsä, vaan Rosen rakastuminen vapauteen, jonka allegoria Jack oli. Jackiin rakastuttuaan Rose uskalsi torjua miehen, jolle häntä oltiin naittamassa, ja sanoi "tahdon" vapaudelle.

Kun ajattelee niin, että Jack on vapauden allegoria, hänen repliikkinsä "makes sense":

 "When this ship docks, I'm getting off with you. This is crazy. I know. It doesn't make any sense. That's why I trust it."  

Mitähän nämä alapeukuttajat ajattelee, olis kiva tietää..

Vierailija kirjoitti:

Rita Hayworth - avain pakoon

En ole vieläkään ymmärtänyt miksi se piti suomentaa noin.

Citizen Kane, en tajunnut miten paljon uusia juttuja toi elokuviin.

Monia löytyy, varmaan kaikki jotka katsoin nuoremapana, ala-ikäisenä. Silloin oli tärkeintä vain se, että tapahtuu kaikkee siistiä ja räjähdyksiä ja autoja takaa-ajoja kolareita aseita väkivaltaa erikoistehosteita jne. Mistään muusta en ymmärtänyt enkä välittänyt. Kuinka tyhmä sitä olikaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Rita Hayworth - avain pakoon

En ole vieläkään ymmärtänyt miksi se piti suomentaa noin.

Koska Kingin alkuperäisen noevellin suomentaja oli sen noin suomentanut. Ilmeisesti leffan nimi haluttiin pitää samana, että ihmiset tietäisivät, mihin teokseen pohjautuu. Miksi sitten novellin nimi oli noin tökerösti suomennettu - sitä voimme pohtia. Mutta ei se ihan epälooginen ole, koska novellin alkuperäinen nimi on "Rita Hayworth and Shawshank Redemption".

Vierailija kirjoitti:

Taxi Driver. Ekalla katselukerralla 80-luvun alussa olin yläasteiässä, ja teini-ikäiselle sen ajan Suomessa Travis Bickle ja muut leffan henkilöt olivat aika etäisiä. Nyt viisikymppisenä katsoin filmin uudelleen ja vaikutuin. Scorsesen paras ohjaustyö, täydellinen mestariteos joka kantilta. Tämän ajan henkinen ilmapiiri länsimaissa, miehen rooli yhteiskunnassa, ihmisten eriarvoisuus, trumpilainen Amerikka, populismi , media ja viihde - kaikki on käsiteltynä tässä 1976 ilmestyneessä elokuvassa.

Olen nähnyt tämän myös noin 20 vuotta sitten. Muistin katsoessani hämäristi tuosta Betsy-hahmosta.

Minusta elokuva oli hyvin tuore ja henkilöt tulivat minua hyvin lähelle. Päähenkilö toi mieleen exäni, jolla oli samantyyppistä pahoinvointia. Siis selittämätön paha olo, ei päässyt kurkistamaan päänsä sisään vaan kantoi mukanaan. Käsittelemätöntä huonoa oloa.

Nyt aikuisiällä ajattelen, että oli tehty nuorempia katsojia varten positiivinen loppu. Todellisten vastaavien hahmojen osa elämässä on karumpi, oikeassa elämässä päähenkilön elämä jatkuisi yhtä onnettomana: naisen puute, yksinäisyys, paha olo, halu tehdä jotain kamalaa sen vuoksi.

Päähenkilö niin muistutti exääni, joka sai jotain tarkoituksellisuutta elämäänsä siitä, kun neuvoi ihmistä, jolla meni vielä huonommin kuin hänellä. (Elokuvassa Iiris.)