Mitä et tekisi enää toiste?

Eii mullla ole oikein semmosia. Syntymävioilllekin pystytään onneksi tekemään tänä päivänä jotakin.

Rakastuisi varattuun mieheen. Saati sitten ryhtyisi suhteeseen.

Ajoin vesiskootteria pirunmoisessa tuulessa vasta-aaltoon Intian valtamerellä. Ei ikinä enää.

En aio katsoauudelleen Pasolinin elokuvaa Sodoman 120 päivää. Olen tyytyväinen, että olen sen katsonut ja toedän, mistä siinä on kyse, mutta uudelleen en halua aitä nähdä.

Kuvittelisi, että voin elää normaalia elämää.

Olen sairastanut masennusta opiskeluajoista asti ja lääkkeiden avulla esittänyt olevani ihan normaali, käynyt töissä ja perustanut perheen.

Nyt vuosien jälkeen en enää jaksaisi, mutta lasten takia koen olevani ansassa. En voi luovuttaa, etten pilaisi heidän elämäänsä, mutta en jaksaisi enää teeskennelläkään. Haluaisin avoimesti näyttää, että olen luuseri, josta ei ole mihinkään.

Harrasta seksiä

Kadun vain sitä minkä olen jättänyt tekemättä. Kaikki muu on opettanut jotain, vaikka vain sen ettei noin kannata tehdä.

Yrittäisi sopeutua yhteiskuntaan opiskelemalla ja hakemalla töitä. Tuhoon tuomittuja yrityksiä joissa nolasin itseni kokonaan. En myöskään syyttäisi muita omista virheistä ja epäonnistumisista. En tuhlaisi rahaa turhuuksiin. Olen eläkkeellä psykoosisairauden, sosiaalisen fobian ja persoonallisuushäiriöiden takia.

Itse esiinnyin vuosia vuosia sitten, internetin alkuaikoina, yhdessä puoliamatööripornovideossa. Silloin se tuntui hyvältä idealta, mutta jälkeenpäin kaduttaa. Varsinkin, kun vähäsen googlettamalla elokuvan voi vielä löytää. Onneks oon siitä kuitenkin sen verta muuttunut, että mua ei voida tunnistaa. Mutta aina välillä pyörii mielessä, että entä jos joskus tulee joku vastaan joka tunnistaa, joku tuttu, joka kertoo asiasta kaikille...

Menisi naimisiin. Kerta riitti oikein mainiosti.