Pitääkö lasten hankkimista viivytellä siihen asti kunnes "kaikki on valmista"?

Sen verran pitäisi useimmin olla valmista, että on kumppani.

Mun mielestä ei kannata odottaa että kaikki on "valmista". Ei elämä ole ikinä valmis, tilanteet ja olosuhteet muuttuu yllättäenkin.

Meille syntyi esikoinen juuri kun olin saanut gradun valmiiksi, kun olin 27-vuotias. Menin töihin vanhempainvapaan jälkeen, eli mitään uraa minulla ei ollut ennen lapsen syntymää. Ei ole haitannut työelämässä, jossa olen nyt useamman vuoden pyörinyt! :) toki oma alani on sellainen että töitä riittää, niin minua ei pelottanut että jäisin työttömäksi.

Omistusasunnon hommasimme ennen lapsen syntymää, ja autokin löytyy.. mutta mielestäni nämä ovat täysin irrelevantteja asioita. Vuokrallakin voi asua, eikä esimerkiksi isommassa kaupungissa tarvitse autoa.

No ei, kyllä puitteet saa tavallinen ihminen kuntoon siinä samalla kun lasta kasvattaa. Itse aloin odottaa esikoistani 18-vuotiaana. Raskaus oli vahinko, mutta itse lapsi rakas ja haluttu. Lapsi syntyi, olin 1v2kk hänen kanssa kotona ja sitten menin koulun penkille ensimmäistä ammattia lukemaan. Valmistuin, menin töihin ja siitä se elämä lähti rullaamaan aivan hyvin eteenpäin. Nyt esikoinen on 12v, olen opiskellut myös ammattikorkeakoulututkinnon, olen mukavassa työpaikassa, onnellisesti naimisissa ja saanut vielä toisen lapsen. Lisäksi on auto, omakotitalo ja arki pyörii ihan tavanomaisesti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Parempi sitten jäädä lapsettomaksi kuin järjestää lapsille surkea elämä hätiköimällä.

Esim. kerrostalossa lapsi kasvaa ahtaissa oloissa kieroon ja joutuu pihalla huonoon seuraan.

Tämähän se. Haluisin kyllä lapsia, mutta en niin paljon että suostuisin muuttamaan mihinkään okt työleirille.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuo kerrostalojuttu pitää muuten paikkaansa. Ainakin omassa kotikaupungissa (keskisuuri kaupunki) käytännössä kenelläkään ei ole kerrostaloissa lapsia. Ehkä korkeintaan ensimmäisen lapsen vauvaiässä voidaan asua kerrostalossa, ennen kuin muutetaan omakotitaloon. Uusilla omakotialueilla taas käytännössä jokaisessa talossa on lapsia.

Sitten kun on iso asuntolaina niskassa, ei olekaan varaa pitää hoitovapaata tai tehdä osittaista työviikkoa. Tärkeät lapsen ensimmäiset vuodet menevät talon maksamiseen ja talousasioista huolehtimiseen. Kaksi autoa tarvitaan, kun julkiset kulkevat niin huonosti. Pihaakin pitäisi laittaa ja hoitaa.

Itse elän puolison ja kolmen lapsen kanssa paritalokolmiossa. On ahdasta, mutta toisaalta on ollut varaa olla vuorotellen kotona nin pitkään kuin perhevapaita on vain saanut.

Välillä käydään katsomassa alueen omakotitaloja. Myynnin syy on melkein aina avioero.

Tämä on ihan totta. Sitten taivastellaan, kun "tavallinen eläminen" on niin kallista ja kyllähän minäkin, nyyh, hoitaisin lapsia kotona, jos vain olisi mahdollisuus. Ei tajuta, että joku omakotitalo on ihan oma valinta. Ihan kuin se asiat tärkeysjärjestykseen ihan käytännössä laittanut kerrostaloeläjä olisi saanut jotain ansiotonta hyvää.

Toisaalta mitä sillä jättiomakotitalolla sittenkään tekee, kun lapset jo kohta lähtevät omille teilleen.

Vierailija kirjoitti:

Tuo kerrostalojuttu pitää muuten paikkaansa. Ainakin omassa kotikaupungissa (keskisuuri kaupunki) käytännössä kenelläkään ei ole kerrostaloissa lapsia. Ehkä korkeintaan ensimmäisen lapsen vauvaiässä voidaan asua kerrostalossa, ennen kuin muutetaan omakotitaloon. Uusilla omakotialueilla taas käytännössä jokaisessa talossa on lapsia.

Asun Helsingin keskustassa. Meillä on 100m2 asunto ja päiväkoti-ikäinen lapsi.  Taloyhtiössämme on n. 30 lasta. Olemme kaiki akateemisia ja hyvätuloisia ihmisiä ja asumme omistusasunnoissa. 

Vierailija kirjoitti:

Lapsen hankkimista tukien tai pätkätyön varaan paheksutaan mutta ei huomata, että kukaan ei palkkaa esimerkiksi minua muuhun kuin pätkään, koska ajatellaan, että jään heti pois. Lisäksi myös pitkä poissaolo työelämästä voi tuhota mahdollisuudet työllistyä, jos teen lapsen ennen kuin on uraa edes jollain lailla tehtynä.

Tämä on yleinen luulo mutta ei oman kokemukseni mukaan pidä paikkaansa. Itse tein lapset tilanteessa jossa olin työskennellyt omalla alalla vasta muutaman pätkän. Kahden lapsen välillä työllistin itseni hetken freelancerina.

Kun sitten lapset oli tehty, keskityin työnhakuun. Ja melko helposti sainkin sen ensimmäisen oman alan vakituisen paikan. Luulen että siihen vaikutti nimenomaan se että minulla, toisin kuin muilla ikäisilläni hakijoilla, oli ne lapset tehtynä enkä ollut enää riskissä jäädä kotiin. Kerroin ihan selkeästi työnantajalle että nyt on lapset tehtynä ja uran vuoro. Ja heti tärppäsi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsen hankkimista tukien tai pätkätyön varaan paheksutaan mutta ei huomata, että kukaan ei palkkaa esimerkiksi minua muuhun kuin pätkään, koska ajatellaan, että jään heti pois. Lisäksi myös pitkä poissaolo työelämästä voi tuhota mahdollisuudet työllistyä, jos teen lapsen ennen kuin on uraa edes jollain lailla tehtynä.

Tämä on yleinen luulo mutta ei oman kokemukseni mukaan pidä paikkaansa. Itse tein lapset tilanteessa jossa olin työskennellyt omalla alalla vasta muutaman pätkän. Kahden lapsen välillä työllistin itseni hetken freelancerina.

Kun sitten lapset oli tehty, keskityin työnhakuun. Ja melko helposti sainkin sen ensimmäisen oman alan vakituisen paikan. Luulen että siihen vaikutti nimenomaan se että minulla, toisin kuin muilla ikäisilläni hakijoilla, oli ne lapset tehtynä enkä ollut enää riskissä jäädä kotiin. Kerroin ihan selkeästi työnantajalle että nyt on lapset tehtynä ja uran vuoro. Ja heti tärppäsi.

Millä elit ensimmäisen lapsen vauva-ajan?

Meillä myös mies on pätkätyöläinen, jonka palkalla ei elätetä minua ja lasta ilman tukia. Säästöjä ei ole päässyt juurikaan kertymään, koska työpätkien perässä on pitänyt muuttaa useampi kerta ja molemmilla myös opintolainan lyhennykset syö osan tuloista.

Kai vauvavuoden pärjäisi pelkillä tuilla (tai miehen pienellä palkalla ja tuilla) mutta jos ei lapsen/lapset saatuaankaan kelpaa muuhun kuin pätkään niin...

En tiedä. Kai sitä täytyy kohta ryhtyä hommiin ja toivoa, että tuilla pärjää ja että sen jälkeen, kun lapset on tehty, urakin alkaa sujua.