HS: Koronavirus ei näy Suomen kuolleisuusluvuissa: Maaliskuussa kuoli vähemmän ihmisiä kuin vuotta aiemmin
"Koronavirus ei ole aiheuttanut piikkiä Suomen kuolleisuuslukuihin ainakaan vielä. Maalikuussa Suomessa kuoli Tilastokeskuksen perjantaina julkaisemien ennakkotietojen mukaan 4 599 ihmistä. Vuotta aikaisemmin maaliskuussa kuoli 4 851 ihmistä.
2000-luvulla maaliskuussa on kuollut keskimäärin 4 590 kuukausittain. Kuluneen maaliskuun aikana kuoli siis hieman keskimääräistä enemmän ihmisiä."
Kommentit (35)
Pian alkaa lisääntymään itsemurhat ja perhesurmat
Eli koronaviruksen aiheuttama kokonaiskuolleisuus on negatiivinen! Ihmiset pysyvät kotona eivätkä sairastu muutenkaan, pysyvät kotona, eivät telo itseään autolla jne.
Vierailija kirjoitti:
Voisiko olla, että murhat ja onnettomuudet ovat vähentyneet ja muut taudit eivät pääse leviämään, kun ihmiset pesee vihdoin ja viimein niitä käsiään?
Käsien pesu onkin siis todella tehokas torjuntakeino, kun vähentää jopa murhia ja onnettomuuksia.

En tiedä murhista, mutta ainakin lähisuhdeväkivalta on tilastojen mukaan lisääntynyt, kun ihmiset on sulloutunut koteihinsa ja mahdollisuudet mielekkääseen ajanviettoon kodin ulkopuolella on vähentynyt.
Vierailija kirjoitti:
Pian alkaa lisääntymään itsemurhat ja perhesurmat
Päinvastoin juuri oli uutinen, kuinka ihmiset on nauttineet saadessaan viettää enemmän aikaa perheen kesken.
Tämä samahan oli havaittu myös USA:ssa
Kausi-influenssa ei päässyt leviämään.
Vierailija kirjoitti:
Pian alkaa lisääntymään itsemurhat ja perhesurmat
Tämä taitaa ikävä kyllä olla totta.
Poliisi pariviikkoa sitten kertoi että kotihälytykset ovat lisääntyneet 40% ja se on ihan helvetin paljon.
Vierailija kirjoitti:
Voisiko olla, että murhat ja onnettomuudet ovat vähentyneet ja muut taudit eivät pääse leviämään, kun ihmiset pesee vihdoin ja viimein niitä käsiään?
Henkirikoksiin kuolee Suomessa hyvin vähän ihmisiä, ja niistä murhia on pieni murto-osa. Vaikka yhtäkään suomalaista ei enää murhattaisi, se ei näkyisi kuolleisuustilastoissa mitenkään.
Toivottavasti uutisoidaan siitä, että tämä ei valitettavasti todellakaan ole tilanne maissa, joissa epidemia on päässyt riehumaan. Nyt tilastoja tutkitaan ympäri maailmaa ja todella suuria kuolleisuuden kasvuja löytyy. Tästä tietoa suomeksikin, median edustajat please!!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voisiko olla, että murhat ja onnettomuudet ovat vähentyneet ja muut taudit eivät pääse leviämään, kun ihmiset pesee vihdoin ja viimein niitä käsiään?
Käsien pesu onkin siis todella tehokas torjuntakeino, kun vähentää jopa murhia ja onnettomuuksia.
Oli puhe muista taudeista. Lue uudestaan.
Vierailija kirjoitti:
Eli koronaviruksen aiheuttama kokonaiskuolleisuus on negatiivinen! Ihmiset pysyvät kotona eivätkä sairastu muutenkaan, pysyvät kotona, eivät telo itseään autolla jne.
Kotona pysyttely sairastuttaa ihmisiä viipeellä. Moni kökkii kaikki päivät kotona eikä liiku jääkaappia kauemmas, kun ruuatkin tilataan kotiinkuljetuksena. Kunto romahtaa, tukielinvaivat lisääntyy, masennus lisääntyy jne.
Mua ei ainakaan innosta mikään sellainen liikunta, jota voi harrastaa tässä 18 neliön miniyksiössä jossa asun. Halvat liikuntapaikat on kiinni enkä kehtaa tehdä itseäni naurunalaiseksi muiden silmissä jumppaamalla puistossa tms. Koitan käydä joka päivä kävelyllä tai pyöräilemässä, mutta yksitoikkoisuus tympäisee eikä ne riitä pidemmän päälle liikunnaksi. Istun päivät pitkät tietokoneen äärellä etätöiden, etäopiskelun ja videopuheluiden merkeissä. Terveys kärsii varasti, niskat on aina jumissa ja selkää särkee. Toivottavasti pääsen palaamaan takaisin normaaliin arkeen ennen kuin vaivoista tulee pysyviä.
Haha! Vale > emävale > suomalainen tilasto :D
Johan se on nähty tämänkin kriisin aikana millainen taso on suomalaisessa tilastoinnissa. Hups unohtui nuo ja nämä, joo ne ei sisälly tähän, aijaa oliko tollasiakin?, no kyllä joku muu tekee, ei me tollasia....
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pian alkaa lisääntymään itsemurhat ja perhesurmat
Päinvastoin juuri oli uutinen, kuinka ihmiset on nauttineet saadessaan viettää enemmän aikaa perheen kesken.
Yhdet nauttii, toiset kärsii. Monelle elämä on nyt melkoista helvettiä, kun elämä rajoittuu kotiin joka ei ole turvallinen paikka.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voisiko olla, että murhat ja onnettomuudet ovat vähentyneet ja muut taudit eivät pääse leviämään, kun ihmiset pesee vihdoin ja viimein niitä käsiään?
Henkirikoksiin kuolee Suomessa hyvin vähän ihmisiä, ja niistä murhia on pieni murto-osa. Vaikka yhtäkään suomalaista ei enää murhattaisi, se ei näkyisi kuolleisuustilastoissa mitenkään.
Ja silti tuo tyyppi sai heti 8 yläpeukkua. Ei voi käsittää tätä tyhmyyttä...
Vierailija kirjoitti:
Haha! Vale > emävale > suomalainen tilasto :D
Johan se on nähty tämänkin kriisin aikana millainen taso on suomalaisessa tilastoinnissa. Hups unohtui nuo ja nämä, joo ne ei sisälly tähän, aijaa oliko tollasiakin?, no kyllä joku muu tekee, ei me tollasia....
Mitä ihmettä höpötät?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pian alkaa lisääntymään itsemurhat ja perhesurmat
Päinvastoin juuri oli uutinen, kuinka ihmiset on nauttineet saadessaan viettää enemmän aikaa perheen kesken.
Yhdet nauttii, toiset kärsii. Monelle elämä on nyt melkoista helvettiä, kun elämä rajoittuu kotiin joka ei ole turvallinen paikka.
Näiden perheiden ongelmia ei ratkaista koronarajoituksia purkamalla.

Kaikilla ei ole perhettä jonka kanssa viettää aikaa. Olen itse opiskelija ja valtaosa ystävistäni asuu yksin pienissä yksiöissä. Heille tämä on valtavan yksinäistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pian alkaa lisääntymään itsemurhat ja perhesurmat
Päinvastoin juuri oli uutinen, kuinka ihmiset on nauttineet saadessaan viettää enemmän aikaa perheen kesken.
Yhdet nauttii, toiset kärsii. Monelle elämä on nyt melkoista helvettiä, kun elämä rajoittuu kotiin joka ei ole turvallinen paikka.
Näiden perheiden ongelmia ei ratkaista koronarajoituksia purkamalla.
Väitettiinkö viestissä jotain muuta? Mielestäni siinä vain esitettiin fakta ilman korjausehdotusta.